Japaninruusukvittenihilloa

Olen aiemmin kirjoitellut täällä, miten koristekasveiksi mielletyistä, kuten mahonian marjoista voi tehdä jotakin syötävää, kuten hilloa. Mahoniahillosta lisää täällä.

Meillä on takapihalla (tai vaikea sanoa, mikä on takapiha, talossa on siis sisäänkäynti toisella puolella kuin katu, ja sinne menee asfalttipolku) japaninruusukvitteneitä rivi, siis ulko-oven edessä. Kasvi on tämän näköinen.

Päätin keittää niistä (tai siis niiden hedelmistä) hilloa, enkä ohjeiden mukaa poistanut siemenkotia ensin joten urakka oli aika mittava, varsinkin, kun Herra Insinöörin huushollissa oli vain varsin karkea lävikkö, ja loppu piti suodattaa teesiivilän läpi.

Kuvittelin myös, että näissä on itsessään pektiiniä enemmän, kuin niissä itse asiassa olikaan. Kun hedelmien puolet olivat kiehuen pehmenneet, suodatin ne kahteen otteeseen vain havaitakseni, että tuotos ei hyydy tarpeeksi.

Seos siis takaisin kattilaan ja lisää hillosokeria mukaan! Itse asiassa lisäsokeri teki sitruunankirpeän maun paremmaksi, ja heitin mukaan myös vaniljatangon.

Nyt hillo on valmis purkitettavaksi, ja kullankeltaista ja juuri niin hyvää ja aromikasta, kuin vaan voi toivoa!

Mahoniahilloa

Meillä on puutarhassa mahonioita, joita viime viikolla koiransa kanssa ohikulkevat leidit luulivat misteleiksi. Ei, ne eivät ole misteleitä, vaan ikivihanta pensas jossa on varsin piikkiset lehdet. Ei kuitenkaan saa sekoittaa niitä orjanlaakeriinkaan, joka tietääkseni ei Suomessa edes kasva. Mahonia on sitäpaitsi paljon pienempi.

Siinä on kauniit siniset marjat, aika mehukkaan tuntuiset, ja kun katsoin netistä, niin ne ovat jopa syötäviä, joskin Mustilan sivuilla epäillään, että mahonian marjojen sisältämät siemenet "saattavat olla lievästi myrkyllisiä". OK, siispä päätin keittää marjoista hilloa ja siivilöidä siemenet pois. Siemenet olivat yllättävästi lakan siemeniä pienempiä, joten siinä oli hommaa.

Menipä tähän tössötykseen aikaa. marjat olivat suhteellisen helppoja poimia, keitin ne hillosokerin kanssa ja sitten siivilöin tuotoksen kahteen kertaan (kaksi kertaa siksi, että miehen huushollissa ei ollut kuin joku harvahko lävikkö ja lopputuotoksen käytin vielä läpi teesiivilän). Maistaessa meni muutama siemenkin vatsaani, mutta ainakaan näin muutaman tunnin jälkeen niillä ei ole mitään vaikutusta, ja olen edelleen elossa 😎.

Itse marjasta sanotaan, että se on hapan, mutta mielestäni se on miedompi kuin viinimarjat, joita tässä toissaviikolla hilloksi myös keittelin.

Marjaisa makukin niissä on, tosin en oikein osaa sanoa, mitä maku vois muistuttaa. Se on oikeastaan omanlaisensa ja itsekseenkin mielestäni hiukan vaniljainen, joten vaniljatanko varmaan hiukan jopa korosti sitä makua.

Jos näitä puutarhastaan löytää, ne kannattaa toki käyttää hyväksi! Hillo-ohje (perus-sellainen!) löytyy hillosokeripaketin kyljestä.