Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiuspuuteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiuspuuteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hiuspuutereista (viela) ja esittelyssa yonaamio

Koekaytto on sujunut hyvin, ja minulla alkaa olla aika vakuuttunut mielipide siita, etta hiuspuuterin tulisi olla spraypullossa, silla minun karsivallisyydelleni tuo suolasirottimen nakoinen pakkaus on liian hidas ja kestaa turhan kauan tupsutella.

Muuten ihan toimivaa tavaraa.

Sitten seuraavaan aiheeseen, eli yonaamioihin, puhutaan siis kasvonaamioista, joilla vasyneemmankin nakoinen naama on aamulla taas suhteellisen asiallisen nakoinen, vaikka younet olisivatkin jaaneet vahaiseksi.

Korealaisilla kosmetiikkafirmoilla noita on aika monenlaisia. Yhteista niille on se, etta ne vedellaan illalla naamalle ja saavat vaikuttaa siina yli yon. Aamulla kasvoilla on ohut ja hauras kelmu, ja sen saa pestya pois kasvojenpuhdistussienella.

Tama oikeasti toimii aika hyvin! Kokeilin tallaista:

Etude Housen Sleeping Pack.
Taman piti supistaa ihohuokosia, mutta en nyt pahemmin sita vaikutusta huomannut. Iho tosin oli kosteutettu ja pehmean tuntuinen. Niin, ja koko naama aika freesin oloinen. Voin suositella.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Hiuspuutereista

Kavin viime viikolla uudella kampaajalla, ja sain hiukan valistusta muotoilutuotteiden kaytosta. Nain raskaille, paksuille ja pitkille hiuksille kuulemma ei kannata kayttaa muotovaahtoja (ne kuulemma vain latistavat kampauksen), vaan muotoilutuotteina kannattaa kayttaa enemmankin kampausnestetyyppisia aineita.

Kampaaja sitten viimeisteli uuden lookkini hiuspuuterilla, jota kannattaa kuulemma suihkutella kerroksittain leikattujen hiusten kerrosten valiin. Ahaa  - minulla on ihan samaa Four Reasonsin hiuspuuteria, mutta olen kayttanyt sita lahinna kuivashampoomaisesti, mika sekin tietty on OK, mutta muotoilutuotteina noista puutereista saa enemman irti.

Four Reasons, keskella hiuspuuteri. Hyva hinta-laatusuhde, silla maksaa noin kympin verran, iso pullo.

Satuin sitten  - asiasta kiinnostuneena - lukemaan jonkin artikkelin hiuspuutereista, siis lahinna hoitoaineena toimivista sellaisista. Mielenkiintoista. Marssin sitten suoraan kauppaan ja kyselin asiasta, ostinkin sitten koekayttoon kaksi. Maksoivat yhdessa hiukan yli kolmekymppia.

Bodyfying ja shine -hiuspuuterit. Tuolla punaisella pullolla saadaan aikaan nyt niin muodikas matta pinta.
MUOKS: Tuo punaisessa spraypullossa oleva toimi hyvin likaisen tukan kanssa paivan pelastajana. Hieman kuitenkin arvelen, etta sita pitaa harjaamalla harjata hiuksista pois, koska se hiukan nakyi tummassa tukassa vaaleampana (lahti kylla harjaamalla!). Muuten ei ole ollenkaan huono, jos tarvitsee huonon hiuspaivan pelastajaa. Hiuksista tuli hetkessa kuohkeat ja ihanan tuntuiset. Suosittelen!