Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihosyöpä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihosyöpä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Onko se syöpää vai ei?

Olen jo yli vuoden ihmetellyt punaista lämiskää toisen silmäni alla. Se kun ei tunnu häviävän millään.


Pieni se on, tässä kuitenkin lähikuvana. Aloin todellakin ihmetellä sitä, että se vaan ei häviä, ja alkaa olla hankala peittääkin.

Tällä hetkellä voin aika varmasti sanoa, että läiskä on aurinkokeratoosi, joten suojatkaa hyvät ihmiset ihonne auringolta!

Tässä ote kaikkisyövästä.fi -sivustolta:

"Okasolusyöpä on ihon sarveissolujen pahanlaatuinen kasvain. Sitä esiintyy valolle altistuneiden alueiden lisäksi kroonisten haavojen ja ärtyneiden arpien yhteydessä sekä limakalvojen rajoilla. Useimmiten okasolusyöpä alkaa esiasteistaan, joita ovat aurinkokeratoosi tai Bowenin tauti. Okasolusyöpä käyttäytyy aggressiivisemmin kuin tyvisolusyöpä: se haavautuu aikaisemmin, kasvaa nopeammin, leviää syvempiin kudoksiin nopeammin ja lähettää joskus etäpesäkkeitä."

Lainaan tähän samaa lähdettä:

"Ihosyövän aiheuttajat

Auringon ultraviolettisäteily on ihosyövän tärkein yksittäinen aiheuttaja. Olennaista on nimenomaan ns. kumulatiivinen annos eli se, kuinka paljon ihminen on saanut ultraviolettisäteilyä koko elämänsä aikana. Tämän takia sairastumisriski on suurin iäkkäillä ja ulkotöitä tekevillä.
Aurinko (Ilman syöpää)
Tyvisolu- ja okasolusyöpä syntyvät herkästi alueille, jotka ovat altistuneet eniten ultraviolettisäteilylle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kasvot, päälaki, ylävartalo ja kädenselät.
Ihon palaminen suurentaa ihosyövän riskiä. Erityisen alttiita ihosyövälle ja melanoomalle ovat vaaleaihoiset, sinisilmäiset, pisamaiset ja herkästi palavat ihmiset.
Runsasluomisuus ja epätyypilliset luomet suurentavat melanooman riskiä.
Aiemmin annettu säde- ja solunsalpaajahoito, immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys ja tietyt muut ihosairaudet suurentavat myös ihosyövän riskiä."
Minä olen runsasluominen, jostakin kummasta syystä. Käsittääkseni syytä siihen ei tiedetä (voin tietty kysyä, jos firman "biomarkkeripojat" tietävät, mistä johtuu, tosin seuraavan linkin lopussa on varsin kattava lista riskeistä).
Ihon valovaurioista on aika hyvä ja kansantajuinen kirjoitus täällä
Kalpea iho ei ole mitenkään hirveästi muodikasta länsimaisessa kulttuurissa, mutta suojaatko sinä ihoasi, ja jos, niin miten ja suojaatko talvellakin?

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Millainen aurinkosuojan siis pitäisi olla?

Tähän kysymykseen päästäänkin suoraan edellisestä aiheesta. Olen itsekin miettinyt tätä, sillä paloin taannoin ravunpunaiseksi Atlantilla purjeveneessä, vaikka sää oli pilvinen ja ripotteli vettäkin välillä. Niin minä kuitenkin jo päivän jälkeen punoitin joka puolelta. Ja minä kun luulin, etten pala kovin helpolla... Seuraavassa hiukan faktatietoa Rodalea mukaillen.


USA:ssa Environmental Working Group (EWG) julkaisee vuosittain katsauksen markkinoilla olevien auringonsuoja-aineiden tehokkuudesta. Hämmästyttävää kyllä, vuosittain aina uudelleen todetaan, että monet suosituimmat aurinkovoiteet eivät suojaa ihoa todellisuudessa ollenkaan.

EWG:n raportissa kiinnitetään huomiota siihen, miten tehokkaasti aurinkovoide suojaa UVA- ja UVB-säteiltä, sekä siihen, miten tunnetun turvallisia voiteiden sisältämät kemikaalit ovat (kemikaaleista olikin jo juttua aiemmassa postauksessani). Raportti ei perustu EWG:n omiin tutkimuksiin, vaan analyysi on tehty jo olemassaolevien tutkimustulosten perusteella.

On hämmästyttävää, että raportin mukaan 1572:sta markkinoilla olevasta aurinkosuojatuotteesta 3/5 joko ei toiminut oletetusti, sisälsi vaarallisia kemikaaleja tai niissä oli molemmat haittapuolet.

59 aurinkotuotetta, joilla suojakerroin (SPF) oli 50:stä 100+:aan, suojasi auringolta vain 1-2% paremmin kuin tuote, jossa suojakerroin oli 30.

Enemmän kuin 40% tuotteista sisälsi paremman UVA-suojan kuin UVB-suojan. UVA-säteet tunkeutuvat syvemmälle ihoon ja UVB-säteily taas aiheuttavat auringossa palamista. Molemmat edesauttavat ihosyövän muodostumista.

Jotkut huonoimmista aurinkovoiteista tulivat tunnetuilta merkeiltä kuten Coppertone ja Neutrogena.

Eräänä suositeltavana aurinkotuotteena mainitaan Jason Naturalsin Mineral Natural Sunblock tai Earth's Best Mineral Sunblock, joita saa edullisesti iHerbistä.

EWG ei myöskään suosittele aurinkotuotteita, joiden mukana on hyönteissuoja. Näissä voi olla liikaa kemikaaleja, joiden reagoinnista auringonsäteiden ja toistensa kanssa ei vielä ole tarpeeksi tiedossa.

Suihkutettavat aurinkotuotteet voivat myös olla haitallisia, silllä ne kulkeutuvat pieninä partikkeleina keuhkoihin ja aikaa myöten aiheuttaa siellä ongelmia. Jotkut ausingonsuojakemikaalit, kuten oxybentsoni saattavat myös pilata luontoa haalistamalla koralliriuttoja ja aiheuttamalla eliökantojen femininisoitumista.

Mitä tulee auringonottoon, kannattaa pysyä poissa auringosta sen paistaessa kuumimmillaan klo 10-14 välillä, ja lähellä päiväntasaajaa olla mielellään varjossa koko päivän.

Vaatteista ei ole aina 100%:ksi suojaksi auringonpaahteella (sain minäkin huomata maattuani pari kertaa solariumissa pyyhe yläruumiin peittona ruskettamassa kinttujani).

Markkinoilla on tosin vaatteita, joiden kankaat on kudottu estämään auringon säteilyn pääsemistä iholle.  Ellei sellaisia ole käsillä, riittää peittävä ja pitkähihainen vaatetus ja auringonsuojavoide paljaana oleviin paikkoihin. Aurinkolasit ja leveälierinen hattu ovat myös hyviä auringonsuojia. Hattujen liereistä sanotaankin, että jokainen lierin leveyden tuuma vähentää syöpäriskiä 10%.


Aiheuttavatko aurinkovoiteet ihosyöpää?

Me kaikki tiedämme, että liika ja suojaamaton auringonotto voi aiheuttaa ihosyöpää. Iho tulisi suojata, mutta siihenkin on monta tapaa. Paras tapa on suojata iho vaattein ja pää leveälierisellä hatulla ja sen lisäksi oleskella varjossa.

Useimmiten kuitenkin päädytään käyttämään aurinkovoiteita, mutta viimeisten tutkimusten mukaan nekään eivät välttämättä ole ihan viattomia syövän syntyyn.

Mieti, miten suojaat itsesi auringolta.

Menneellä viikolla on USAssa keskusteltu kosmetiikan - etenkin aurinkovoiteiden sisältämistä mahdollisesti syöpää aiheuttavista ainesosista. Keskustelun aiheena on ollut retinyylipalmitaatti, A-vitamiinin johdannainen, jonka on todettu hajoavan UV-säteilyn vaikutuksen alaisina DNA:ta vahingoittaviin vapaisiin radikaaleihin, jotka saattavat aiheuttaa tietyn tyyppistä syöpää*).

Eikä retinyylipalmitaatti ole ainoa mahdollisesti vaarallinen aine. Toinen, hyvin usein kemiallisissa auringonsuojavoiteissa käytetty aine on oxybentsone, joka on tunnettu ja voimakas hormonihäiritsijä, joka voi aiheuttaa lasten ja sikiöitten kasvuhäiriöitä, raskauden alun ja keston aikaisia ongelmia ja monia muita terveyshaittoja.

On myös olemassa ns. mekaanisia aurinkosuojia, joissa joko titaanidioksidi tai sinkkioksidi heijastaa auringon valon pois ihon pinnalta. Nykyisen teknologian avulla nämä hiukkaset voidaan pilkkoa nanopartikkeleiksi, jolloin ne ovat ohuena ja näkymättömämä kerroksena iholla (vrt. tavallinen sinkkipasta, joka on valkoista). Nämä nanopartikkelit ovat saman kokoisia kuin DNA, virukset tai proteiinimolekyylit. Kuitenkaan niitä ei ole tutkittu tarpeeksi ja arvellaan niiden mahdollisesti pääsevän pienuutensa takia elimistöön ja ohittavan jopa veri-aivoesteen.

Paksummat ja valkoiset tahnat, kuten sinkkipasta, eivät todennnäköisesti sisällä nanohiukkasia, joten ne eivät näyttäisi imeytyvän ihoon, eivätkä reagoi auringon säteilyn kanssa, joten niiden käyttö on suositeltavampaa.

*) Tieto perustuu hiirillä tehtyihin tutkimuksiin, eikä tästä siis voida vetää suoria johtopäätöksiä.