Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustelma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Minihame ja mustelmia kintuissa

Minä olen niitä ihmisiä, jotka tuntuvat jatkuvasti kolhivan itseään ja mustelmia löytyykin eniten kintuista. Kesällä niitä ei voi oikein peittää paksuilla sukkahousuillakaan, ja mieli tekisi muutenkin kulkea pienessä mekossa.



Apteekeista tosin saa esimerkiksi Trombosolia, jolla mustelmat häviävät hiukan nopeammin kuin ne normaalisti tekisivät. Siihen on kuitenkin muutama muukin vinkki, ellei apteekkia satu olemaan lähimaisemissa.

Mustelmat syntyvät kun pienet hiussuonet vaurioituvat. Hiussuonien "pehmikkeenä" toimivat ainoastaan kollageeni ja iho. Jos (kun) iho ohenee esimerkiksi ikääntymisen takia (kollageeni vähenee), mustelmia tulee helpommin. Joillakin ihmisillä saattaa olla ohuempi iho luonnostaan, mutta ikääntymisen lisäksi esimerkiksi liika auringonvalo ja varsinkin palaminen voi ohentaa sitä myös.

Muita syitä mustelmaherkkyyteen voi löytyä esimerkiksi verenohennuslääkityksestä, Aspiriinin käyttämisestä kipulääkkeenä, steroidien käyttämisestä, ihon kalpeudesta (mustelmat näkyvät herkemmin), perinnöllisistä tekijöistä tai vaikka painojen nostosta punttisalilla. Viimeksimainitussa tapauksessa lihaksiin saattaa tulla pieniä repeämiä, jotka näkyvät mustelmina. Hyvin harvoin saattavat myös jotkin sairaudet, kuten leukemia manifestoitua ensin mustelmina.

Mustelmaherkkyys saattaa myös kieliä C- ja K-vitamiinien puutteesta. Näitä vitamiineja voi syödä ehkäisevästi ja niitä saa myös voiteina.

Hassua kyllä, myös ananaksen syönti voi toimia mustelmia ehkäisevästi, sillä se sisältää bromelaiinientsyymiä, joka ehkäisee turvotuksia. Tai näin ainakin sanotaan...

On myös suositeltavaa laittaa mustelmalle kylmäpakkaus 24 tunnin sisällä sen syntymisestä. Elastinen side mustelmapaikan ympärillä saattaa hyvin ehkäistä verenkiertoa mustelmapaikassa ja vuotaminen vähenee.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Love Me Beauty Box

Laitetaanpa tähän väliin otsikollisesti messuteemaan sopiva, mutta siihen kuulumaton ulkomainen beauty box, jonka käsittääkseni saa tilattua Suomeenkin. Kyseessä on siis Love Me Beauty - kosmetiikkaboxi, josta lisää tietoja täällä. Kupletin juoni on siinä, että tilatessa täytät kyselyn, joka kartoittaa tarpeesi ja kiinnostuksesi, annat tietoja itsestäsi (ihonväri jne.) ja boxissa tulee täysikokoisia tuotteita profiiliisi sopiviksi valittuina. Kun annat näistä palautetta, saadaan boxisi jatkossa vieläkin sinua miellyttävämmäksi.



Ihan kiva boxi oli tällä kertaa, ei mitään moittimista! Boxi oli pakattu mustaan laatikkoon, jonka sisällä oli hopeanhohtava, tukeva laatikko, jossa tuotteet olivat kangaspussissa.








Anatomicals Facial Spritz, ihoa rauhoittavia ja huokosia supistavia aineita,, kuten piparminttua, laventelia, aaloeta, allantoinia hyaluronihappoa, pantenolia ja taikapähkinää, mieto tuoksu.





OFRAn huulilakka. Itse en ehklä olisi tuota sävyä ostanut, mutta aina pitää rikkoa rajojaan, joten menee kokeiluun.



Geelimaski silmille.



Iso purkki Anatomicalsin vartalovoidetta, jossa appelsiininkukan ja ambran tuoksua.

Nettisivuilla lisää tietoa tuotteista. Koodilla 9R8R6D saa jotakin etuja boxin tilatessa.

****

Sitten tästä eilisestä mustelmasta. Ei näitä fillereitä kannata ihan lounastunnilla käydä ottamassa, sillä tämä turvotus ja mustelma tarvitsevat muutaman päivän häipyäkseen. Jos siis näin huonosti käy. Onneksi ei tarvitse poistua kotoa minnekään, eikä ole telekonferenssejakaan (toivottavasti) tällä viikolla. Mustelma jäi aika pieneksi (ainakin vielä), mutta turvotusta on.