Näytetään tekstit, joissa on tunniste ongelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ongelma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. joulukuuta 2012

Verkko-operaattorin asiakkaana

Minulla on netti ja puhelin Saunalahden liittymillä, ja muuten on sujunut hyvin, mutta tänään olen saanut kulumaan aikaa sellaisen asian selvittelyyn, jollaista ei oikeasti saisi edes tapahtua.

Pidemmän aikaa tätä blogia lukeneet muistavat, että olin viime talvena muutaman kuukauden evakossa omasta asunnostani putkivuodon aiheuttaman remontin takia. Tein operaattorille asianmukaisen muuttoilmoituksen muuttaessani pois, ja sama kun muutin takaisin.

Osa laskuista oli kuitenkin kiertänyt väliaikaisasunnon kautta, mutta päätynyt kuitenkin minulle. Paitsi tämä yksi lasku, josta tuli nyt sitten perintäfirmalta ulosottouhkakirje.


Olin aikalailla hämmentynyt, sillä yleensä maksan kaikki laskuni, eikä niitä tällä tavalla ole koskaan jäänyt roikkumaan. Yhteydenotto perintäfirmaan ei auttanut mitään, sillä heillä ei ollut maksamattomat laskun viitenumeroa, josta olivin voinut tarkistaa sen, oliko lasku maksettu vai ei.

Kun otin yhteyttä operaattoriin, selvisi, että osoitteenmuutos oli tehty vain toiseen sopimukseen, eikä molempiin.

Olisiko siis minun pitänyt soittaa sinne kaksi kertaa erikseen ilmoittaakseni molempia laskuja koskevat osoitteenmuutokset?

Kuulostaa pöhköltä ja sitä se onkin. Aikani asiaa pengottuani lasku löytyi (ja kyllä, siinä oli väliikaisasuntoni osoite) ja se oli tullut minulle todella myöhässä ja olin sen maksanut nettipankista kiireissäni katsomatta eräpäivää.

Koko juttu ärsyttää sikälikin, että pienestä laskusta (siis laskusta, jonka loppusumma on alle 250 e) saa lain mukaan veloittaa max 21 euroa perintäkuluja. Ymmärrän kyllä, että perintäkirjeen lähetykseen tarvitaan joku printtaamaan se ja laittamaan kuoreen, + postimaksu, mutta että muutaman euron maksusta 21 e? Minusta tuo on hiukan jo liikaa.

Kirjoitin Saunalahdelle tulikivenkatkuisen meilin, jossa vaadin heitä korjaamaan asian ASAP. Minä en aio toista päivääni pilata roikkumalla puhelimessa ja selvittelemällä asioita, joiden olisi ko. palveluntuottajalla pitänyt hoitua itsestään.

Jos kyseessä olisi minun fibani, ilman muuta maksaisin laskun sellaisenaan mukisematta.

Vai mitä mieltä olette?

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Takkuista nettishoppailua

Mainitsin aiemmin, että olin ostanut Marks & Spenceriltä konjakinvärisen pitkän talvitakin. Tai ainakin luulin tilanneeni sen, ja tilausvahvistuksessa luki, että se toimitettaisiin minulle huomiseksi. Ei kuitenkaan tullut mitään lähetysilmoitusta, eikä tilaushistoriastani löytynyt koko tilausta.


Asiaa sotkee vielä se, että jouduin peruuttamaan alkuperäisen tilauksen ja tilaamaan takin uudelleen, koska en saanut luottokorttitietojani muutettua (en heti huomannut, että tililläni oli vanhaksi menneen kortin tiedot).

Nyt varmaankin joku ihmettelee, että miksi en käynyt sitä ostamassa kun juuri siellä olin. Hyvä kysymys, mutta valitettavasti näillä halpislentoyhtiöillä on matkapakaasin koolle ja painolle omat säännöksensä, ja minun mukanani matkaa aina aikamoinen määrä tavaraa suuntaan ja toiseen, ja seuraavaksi varmaan joudun tilaamaan rahtijumbon niille tavaroille, joita sieltä pitäisi seuraavaksi tuoda pois.

Marks & Spencerin tilauspuoli on aina ennen toiminut hyvin Suomeenpäin, eikä postimaksutkaan ole vielä toistaiseksi taloutta kaataneet.

Eilen sitten aloin etsiä yhteydenottokanavaa (en haluaisi ruveta sinne soittelemaan, koska nyt on tullut höpötettyä puhelimessa aika isoja laskuja), mutta se oli tehty mahdollisimman vaikeaksi.

Lopulta lähetin viestin kahta kanavaa myöten, annoin tilausvahvistukseni numeron, ja huomasin vielä senkin, että jossain vaiheessa viime viikon loppupuolella sieltä oli tullut tällainen viesti:

"Dear Customer

Thank you for your recent Marks & Spencer order. 

I’m sorry to let you know that the following items are no longer available and therefore have been cancelled from your order.

---------------------------------------------------------------
Autograph Pure Cotton Poplin Sheen Shirt
---------------------------------------------------------------"

Mikä hemmetin popliinipusero? En minä sellaista ole tilannut, eikä tilausvahvistuksessa ollut mitään muuta kuin se takki.

Tänään tuli tällainen vastaus:

"Dear Ms XXXXXX

Thanks for your email about your order for a coat. I'm sorry you've not yet received it. 

This item has been cancelled because it was unavailable by the despatch date on your order. When this happens, we cancel the order and send an email advising of this. I'm very sorry if you haven't received it, however I can assure you that no payment has been taken.

You can view and track your orders by clicking the ‘My Account’ link at the top of our website and selecting the relevant order from the drop down box.

Blaablaablaa....."

Eivät sitten voineet käydä katsomassa tiedostoistaan sitä tilausta! Siitä olisi käynyt kyllä ilmi, että takkia oli varastossa vielä joka kokoa, koskapa se oli juuri tullut myyntiin.

Enkä minä siitä luottokorttiveloituksesta sitäpaitsi ollut huolissani, vaan siitä SAANKO MINÄ SEN KERPELEEN TAKIN VAI EN!

Luottokorttiasiat saa aina korjattua.

Nyt huolestuin kovin kun laitoin oman vastineeni M&S:lle. Ryntäsin katsomaan nettisivuille, ja eihän sitä takkia minun kokoani enää ollut, ihan kuin arvelinkin. Laitoin nyt sitten tilauksen menemään yhtä kokoa suuremmasta. Katsotaan, onko minulla ensi viikolla kolme samanlaista paltttoota, vai menikö tämäkin tilaus jotenkin mönkään.

Jos meni, menen kyllä puhelinlankoja myöten sanomaan asiakaspalvelulle suorat sanat.

Keep you posted.

torstai 21. kesäkuuta 2012

IT-palikkaleikkiä

Se on vähän niin, että jos IT-kamoihinsa uusii yhden palikan, saa nähdä aikalailla vaivaa että saa kaikki muut palikat toimimaan sen uuden palasen kanssa. Pahimmassa tapauksessa joutuu uusimaan koko setin, ja siinä vaiheessa ei kyllä naurata, ellei juuri ole saanut esim. loton päävoittoa, jolla toimenpiteen voi köykäisesti rahoittaa.

Minulla on siis uuden uutukainen MacBook ja yritin siihen asentaa Elisan nettitikkua. Asennus ei sujunut (eikä vika ollut todellakaan tuolin ja läppärin välissä) mitenkään, joten nappasin vehkeet kainalooni ja menin kaupungille erääseen kahvilaan suorittamaan asennustyötä, sillä arvelin, että wi-fiä saatettaisiin tarvita.

Niinpä tarvittiinkin. Asensin ja yritin käynnistää. Muuten hyvä, mutta se tyssäsi konfigurointiin. Päivitin kaikki mahdolliset ohjelmistot ja asensin vielä tikun pyytämän Javan. Buuttasin, eikä vieläkään toimi. Poistin ohjelman, asensin uudelleen, buuttasin, päivitin vielä pari ohjelmistoa, eikä vieläkään henkeä saanut puhallettua mokomaan stidiin.

Elisan nettisivuille: Niinpä tietty, tämä Macin uusin käyttis ei tue Huawein tikkua. Ajattelin, että jopa on   kerpele. Kolmas oluttuopillinen kokista meni miettiessä.

Sitten kekkasin mennä Huawein omille sivuille. Kas, sieltä sai imutettua ohjelmiston ja nyt sen varassa tämä sitten pelaa!

Mutta että oli vaikea homma! Nyt ilta menee asennellessa kaikkea pientä, mutta tärkeää ja MsOffice-paketti, joka on aika pläjäys ja on kohtapuoleen latautunutkin.

Tämä kertomus vaan kaikille siksi, että ei kannata vaipua epätoivoon, ellei kaikki heti sujukaan kuin Strömsössä. Kannattaa vaan tsekata kaikkien mahdollisten osapuolien nettisivut ja käyttää mielikuvitusta.

Nyt on sitten iPhonekin päivitetty ja Instagram vaatii vielä opettelua.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Narastaako? Eiko ruoka sula?

Mina olen aikoinani kayttanyt vuositolkulla narastyslaakkeita. Oikeastaan tarvitsin niita paivittain, ja paketti kulki aina mukanani. Kun olin karsinut hiilihydraatteja (mm. leivan) ruokavaliostani, huomasin kummastuksekseni, etta narastyskin havisi miltei kokonaan saman tien. Nyt saatan tarvita narastyslaakkeen tai pari vuodessa, ja nekin vain jos olen erehtynyt syomaan sokerialkoholeilla (xylitol, mannitol, sorbitol jne.) makeutettuja tuotteita, yleisimmin karkkeja.

Nyt luin sitten ajatuksia liian vahista vatsahapoista. Varsinkin Charles Poliquin on kirjoittanut vatsahappojen vaikutuksesta mm. suorituskykyyn ja yleiseen terveyteen. Hanen mukaansa hapoton vatsa estaa useimpien ravintoaineiden kunnollisen imeytymisen, ja sen vuoksi onkin hyva kiinnittaa siihen huomiota. Nyt kun ajattelen, on se aika omituista ottaa esim. narastyslaaketta, jos on ylensyonyt, eika ruoka tunnu kulkeutuvat mihinkaan. 

Me kaikki olemme varmaan jossain elamanvaiheessa kokeneet huonon ruoansulatuksen mukanaan tuomia haittoja, kuten vatsan turpoaminen, ilmavaivat, royhtaily ja taysinaisyyden tunne ruokailun jalkeen. Ulosteessa voi olla jopa sulamatonta ruokaa, vaikka olisi pureskellut ateriansa kuinka hyvin. Poliquin listaa myos muita huonon ruoansulatuksen merkkeja, kuten hauraat kynnet, pahanhajuinen uloste, pahanhajuinen hengitys ja akne.

Mika sitten aiheuttaa vahaisen happopitoisuuden vatsalaukussa? Tata asiaa on tutkittu aika vahan, mutta esimerkiksi B-vitamiinien puutteen, liiallisen hiilihydraattien syonnin, kilpirauhasen vajaatoiminnan, hiilihapollisten virvoitusjuomien ja stressin uskotaan aiheuttavan hapon vahenemista. Mielenkiintoinen lista.

Poliquin neuvoo testaamaan suolahapon tarvetta seuraavasti: Syo aterialla kasviksia ja n. 350 g lihaa. Syo naiista puolet ja ota happolisa (200 mg betaine HCl) ja syo ateria loppuun. Tasta n. 15:n minuutin kuluttua voi seurata lammin tunne mahalaukussa tai jopa pienta narastysta, joka kertoo ETTET tarvitse suolahappolisaa. Ellet tunne mitaan, tarvitset sen.

No, se happolisa + ruoansulatusentsyymilisa eivat paljoa maksaneet iHerbissa, joten kokeilen, ja kerron sitten, tuliko muutoksia yleiseen jaksamiseen, suorituskykyyn, unensaantiin, lihasmassaan jne. Ainakin tama kombo tulee halvemmaksi kuin kauppojen kalliit ruoansulatusjogurtit, joita nyt niin kovasti mainostetaan.