Näytetään tekstit, joissa on tunniste ortodoksikirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ortodoksikirkko. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. syyskuuta 2013

Visiitti ortodoksikirkkoon ja omituinen bensajuttu + muuta

Heti ensiksi täytyy kertoa, että eräs ystäväni kertoi autonsa jättäneen hänen tielle. Moottori oli hajonnut, ja se tietystikin tiesi isoa laskua. MUTTA, kummallista kyllä hänen käyttämänsä 95E10 -bensan lisäksi tankista oli löytynyt DIESELiä, joka oli ilmeisimmin syyllinen moottorin hajoamiseen.

Tankki oli täytetty Nesteen huoltsikalla, ja Neste tutkii asiaa par'aikaa. Kunnes asia selviää, ainakin minä kierrän Nesteen asemat kaukaa (no, yleensä käynkin ABC:lla). Tämä vaan nyt tiedoksi teille kaikille autoileville lukijoille.

*****
Tänään R-klubimme kävi paikallisessa ortodoksikirkossa. Kuulimme opastuksen mukana ortodoksisuuden periaatteista, mikä oli ihan mielenkiintoista, varsinkin siksi, että meitä oli varsin monikansallinen porukka, mukana eri uskontokuntia edustavia. Esim. minä en tiennyt, että synnintunnustukset tehdään ortodoksiseurakunnassa samaan tapaan kuin roomalaiskatolisessa, mutta kirkoissa ei ole rippituoleja vaan papin kanssa jutellaan jossain rauhallisessa paikassa, vaikka sitten toimistossa.

Minusta tuollainen tapa tunnustaa syntinsä olisi hyvä luterilaisessakin kirkossa. Ainakin se auttaisi ihmisiä olemaan tasapainoisempia ja varmaan myös monelta alakulolta ja masennukselta vältyttäisiin. Siis tarkoitan, että se olisi mielenterveyttä tukevaa toimintaa.







Käynti oli hyvinkin valaiseva monelta eri kantilta, ja ainakin henkilökohtaisesti toivoisin, että voisimme tutustua myös muihinkin uskontoihin kuin kristinuskon eri haaroihin samalla tavalla. Klubissamme on kyllä eri kristinuskon suuntaukset edustettuna (roomalaiskatolinen, romainailaisortodoksinen, luterilainen, anglikaani, nämä nyt ainakin mainitakseni) sekä islam. Mahtaisiko ola liian radikaalia ehdottaa, että menisimme tutustumaan esim. paikalliseen juutalaiseen seurakuntaan?

Uskonto on kyllä toisaalta kaiken pahan alku ja juuri. Liekö mikään asia maailmassa, rahan ja kaiken muun vaihdon välineiden lisäksi, aiheuttanut niin paljon eripuraa ja sotia pitkin maailmaa.

*******************************************************************************

Bensajuttu on edennyt monien mutkien kautta, ja lukuisten kiemuroiden jälkeen tämä oli lopputulema:

* Nesteeltä oli saatu aivan oikeaa bensaa. Neste otti asian vakavasti ja tutki huolellisesti.
* VW Center Espoo oli haistellen todennut dieselin tankissani- VIRHEELLINEN HAJU (500 eur virhe!!)
* huoltolaskusta palautetaan tämä summa


Minun huomautukseni: Alkaa mennä usko näihin Volkkarinliikkeisiin.