Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhdistusaine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhdistusaine. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Myrkytöntä elämää - omatekoiset puhdistusaineet (osa 1)

Luin juuri kirjan, jossa pari asiantuntijaa totesi syöpien olevan suurelta osalta erilaisten haitallisten kemikaalien aiheuttamaa. Vääränlainen ruokavalio tekee asian vieläkin pahemmaksi. Kirjoittelen tästä lisää kunhan ehdin, minulla on nimittäin toinenkin aihetta sivuava kirja kesken.



Olen aiemmin kirjoitellut ympäristön myrkyistä esim. täällä ja täällä. Niitähän on niin joka paikassa, ja niille altistuminen altistaa myös syöville.

Kodin puhdistusaineet ovat yksi riskitekijä, vaikkei niitä ihan ensimmäisenä ajattelisikaan. Kuitenkin niistäkin joutuu kaikenlaista hengitysteihin ja ihon kautta elimistöön ja kukapa sitä ylläolevan kuvan osoittamalla tavalla siivotessaan suojautuisi.

Pesuaineita voi tosin tehdä itsekin. Taannoin jo esittelin, miten tavallista ruokasoodaa voi käyttää puhdistukseen (juttu on täällä, ja silti kannattaa varoa hengittelemästä partikkeleita keuhkoihinsa). Tässä tulee lisää ohjeita, joiden aineksetkin tulevat itse asiassa pidemmän päälle halvemmaksi kuin jos ostaisi kaupasta vastaavia.


Pintapuhdistusaine (suihkupulloon)

5 dl tislattua valkoviinietikkaa
5 dl vettä
muutama tippa tea tree -öljyä (eteerinen teepuuöljy)
muutama tippa haluamaasi eteeristä öljyä (esim. laventeli) hajusteeksi

Sekoita aineet, laita suihkepulloon ja käytä kodin pintojen (esim. keittiön työtasot, kaapit, jääkaapin hyllyt ja lokerot, sälekaihtimet, maalatut seinät yms.) puhdistamiseen. Teepuuöljy toimii antimikrobisesti, eikä tätä pesuainetta tarvitse huuhdella pois, senkun vaan suihkuttaa ja pyyhkii liat pois.

Jos tarvitaan hankausainetta pinttyneempiin likatahroihin, tässä hyvä ohje siihenkin.


Yrttinen hankausaine

1 dl leivinsoodaa
1 dl kastiliansaippuaa (juoksevaa, castille soap, esim. Dr. Bronner tai ), joka voi olla hajustettua tai hajustamatonta
15 tippaa antibakteerista eteeristä öljyä, kuten salvia tai rosmariini
(1 rkl glyseriiniä)

Sekoita aineet tahnaksi. Ellet aio käyttää koko annosta kerralla, lisää joukkoon glyseriini ja sulje seos tiiviiseen lasipurkkiin. Glyseriini pitää seoksen pehmeänä. Glyseriiniä saa esim. täältä. iHerb myy myös eteerisiä öljyjä edullisesti.


torstai 19. syyskuuta 2013

Laiskurin putsari

Hankin puolivahingossa ihan mukiinmenevän laiskan ihmisen putsarin, eli Yves Rocherin SEBO SPECIFIC 2 in 1 - putsai-kasvovesikombon rasvoittuvalle ja sekaiholle (ja laajentuneille huokosille).

Koostumukseltaan putsari on aika löysää, mutta putsaa naaman ja meikit aika hyvin. Jos satut tulemaan uuvahtaneena illalla kotiin, tätä voi käyttää vaikka TV:tä katsoessa. Poisti silmämeikitkin aika hyvin, tosin en ole varma putsaustehosta jos todella hyvää vedenkestävää meikkiä suosii.

Jokatapauksessa ei ollut kallis ja toimii hyvin. Iho tulee puhtaan tuntuiseksi, ei jää mähmäiseksi, eikä kasvovettä tarvita. Saatan jopa ostaa uudelleenkin kun tämä pullollinen on käytetty.

2 in 1 -tuote ihon puhdistukseen. Kuvakulma hiukan hassu :)


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Reissunaisen ja kauniiden maailmanjulkkisten paras ystävä

Sattuipa silmiin Iltalehden artikkeli, jossa kerrottiin julkkisten suosimasta saippuasta. Tässä alkuperäinen juttu Daily Mailin nettisivulla.

Ei ole ensimmäinen kerta kun jossain lehdessä kerrotaan maailmanluokan julkkisten käyttävän tätä saippuaa. Minäkin olen huomannut tuon saippuan käytännöllisyyden, monessakin tilanteessa, sillä käytän tuota 18-in-one -saippuaa. iHerb on myynyt tätä sarjaa jopa ihan pieniäkin pulloja, mutta nyt näkyy valikoima olevan suppeampi, mistä tulikin nyt sitten paniikki saada varaston täydennystä. UK:n Amazonista tosin löytyy, joten ei hätää.

Dr. Bronner'sin saippuat ovat siis orgaanisia öljyjä sisältäviä, täysin biohajoavia, reilun kaupan tuotteita ja oliiviöljypohjaisia (castile soap siis on tyypillisesti jo vuosisatoja Espanjan Kastilian alueella tuotettua mietoa saippuaa, jossa ei ole kovia pesukemikaaleja tai liuottimia).


Piparminttuinen 18-in-1 antaa potkua aamusuihkuun.

Kyseessä on todellinen monikäyttötuote, mikä tekee pikkupullosta erittäin pätevän reissuseuralaisen. Sitä voi käyttää itsensä pesemiseen kiireestä kantapäähän (myös hiukset), hammastahnana (no, ehkä en tällä hetkellä matkalaukussa majailevaa ruusuntuoksuista siihen käyttäisi, kuvassa olevaa piparminttua kylläkin), vaatteiden pesuun (jopa herkille kuiduille kuin silkki - ripaus leivinsoodaa tekee siitä vieläkin paremman pyykinpesuaineen), astioiden pesuun, deodoranttina (en ole kokeillut!), siivoamiseen, ripaus vesilasiin tekee siitä hyvän suuveden (enpä ole kokeillut tätäkään!), lemmikkieläinten pesuun, veteen sekoitettuna ja kasveihin suihkutetuna toimii hyönteismyrkkynä, veteen sekoitettuna toimii partavetenä jne. Täällä tarkemmin asiasta.

Siis matkalla tilaa säästävä tuote. Eikä ole hinnalla pilattu. Kuinka moni lukijoista käyttää?


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Luomupuhdistusmaito testauksessa

En oikein tiedä, pitäisikö sitä vaihtaa kaikki kosmetiikkansa luomujuttuihin. Jokatapauksessa täytyy hiukan tutkailla tuotteita mitä on saatavilla.

Olin tänään ystävättäreni luona kylässä ja meidänoli tarkoitus lähteä ulos, mutta asia kutistuikin "leukaperien verryttelyksi" hänen luonaan viinipullon ääressä. Aika meni vähän äkkiä... Minulla oli naamassani aikamoinen meikki juuri uloslähtöä silmälläpitäen, ja kun palasin kotiin, olikin hyvä tilaisuus kokeilla uutta kasvojenpuhdistusainetta, jonka pitäisi siis poistaa meikkikin samalla.


Green People Gentle Cleanser & Make-up Remover

Joskus tuntuu niin älyttömältä tuhertaa monen pullon kanssa, tarkoitan siis silmämeikinpoistoainetta ja kasvojenpuhdistajaa ja kasvovettä, joten olisi kiva hoitaa kaikki kerralla. Entuudestaan tiedän, että vedenkestävä meikki ei lähde monellakaan puhdistusmaidolla, joten minulla oli suuria epäilyksiä tästäkin.

Kas kummaa, se toimikin! INCI-listaa kun tutkin, siinä oli kärkikaartissa palmuöljy, jonka käytössä on omat ongelmansa, joista jo kirjoittelinkin aiemmin. Kuitenkin tuotteen esittelyn lopussa sanotaan, että voiteessa on reilun kaupan aineksia & luomuainesosia.

Katsotaanpa, miltä naama näyttää huomenna, sillä viikolla lisäsin tavalliseen yövoiteeseeni silkkiproteiinia, ja naamani alkoi välittömästi kukkia, eli jonkinlaista finniröhelmää on molemmissa poskissa ja toivon siitä pääseväni eroon (muuta syytä en sille keksi kuin ne muutama silkkiproteiinipisara). Tässä puhdistusmaidossa on ihoa rauhoittavia ainesosia, kuten kamomillaa ja aaloeta.

Tällä hetkellä siis hyvät pisteet meikin poistosta tälle putsarille. Jos röhelmä on huomenna rauhoittunut naamassani, niin voisin nähdä ainoastaan hinnan tämän putsarin huonona puolena. Toisaalta onhan se iso pullo...

Kerron huomenna, miltä tilanne näppylöiden kanssa näyttää, nyton silkkiproteiiniterästyskin jätetty yövoiteesta pois.