Näytetään tekstit, joissa on tunniste ripsenkasvattaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ripsenkasvattaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2013

Vielä yksi ripsiseerumi - Kiko

Kikosta kirjoittelinkin jo aiemmin, tässä linkki. Jäi kuitenkin arvioimatta tuo ripsiseerumi  - 30 Days Extension, jota uskollisesti käytin monta kuukautta oston jälkeen. Mielestäni se ei vaikuttanut mitenkään.



Tällä luvataan "169 % growth in 30 days." Mistäköhän tämä luku on nypätty? Isadoran ripsiseerumilla se kun näyttää olevan ihan sama. Sattuipa vaan osumaan silmään.

Kukaan ei kuitenkaan jaksa tarkistaa laskutoimituksia, joten mainosihmisten on hyvä kikkailla luvuilla. Oikeasti olisi kiva, jos julkaistaisiin myös tutkimus, jonka mukaan luvut on kyhätty. Ennenkaikkea kiinnostaisi tietää kaikki tutkimuksen puitteet ja kuinka monta osallistujaa oli, miten mitattiin, mitä söivät jne. Pelkkä linkki tutkimuksen synopsikseen mainoksessa herättää ainakin minussa suurempaa luottamusta, jos tiedon saa ongittua suhteellisen nopeasti.

Niin, siis tämä seerumi ei tehonnut, mutta eipä sillä ollut hintaakaan paljoa mitään. Oli alennuksessa. Tosin niilläkin rahoilla olisi voinut ostaa vaikka jätskitötterön, olisi ilahduttanut mieltä enemmän.