Minulla on paljon kaikenlaista tavaraa. Tassa muutamia aarteitani. Alla Boris Mikojanin taulu, kuvassa Koli.
Sitten 1800-luvulta peraisin oleva olohuoneenkalustoni:
Kuivattuja ruusuja ikkunalla;
Karnevaalimaski New Orleansista.
Kuwaitilaisia kasitoita. Poytaliina ja lasinalustoja.
Kopsu Vassily Kandinskyn teoksesta, alkuperainen on Pompidou-keskuksessa Pariisissa.
Maalaamani ikoni. Pyha kolminaisuus. Helluntai. Kolme enkelia ilmestyi Mamressa ja heidat kestittiin hyvin.
Miesystava on joskus muistanut kukin:)
Bahrainista ostettu, kasinsolmittu silkkimatto olkkarin seinalla.
Nizzasta ostetut italialaiset kasineet. Nainkin "pienesta" sita voi olla onnellinen...paitsi etta niiden osto iski aikamoisen loven lompsaan. Vasikannahkaa ja kaninkarvavuori.
Lontoosta ostettu Radleyn laukku. Minulla on niita useampia, mutta tama on veikein.
Thomas Sabon ranneketju on saanut lisaa killuttimia.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











