Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joululahjaidea: Mausteiset karamellisoidut pähkinät

Palataanpa vielä tähän DIY-joululahja-asiaan. Tässä vaihteeksi ihanien, hiukan mausteisten karamellisoitujen pähkinöiden helppo ohje. Näitä on usein tuolla Keski-Euroopassa tarjolla kadunkulmissa, ja mielellään niitä varsinkin lämpiminä talvi-ilmassa naposteleekin. Lahjaksi annettuna ne voi pakata esimerkiksi kauniisiin lasipurkkeihin tai itsetehtyyn (voima)paperituuttiin.

Kivoja purkkeja löytyy muuten esimerkiksi Ikeasta tai kirpputoreilta. Koristelussa vain mileikuvitus on rajana!



Mausteisen karamellisoidut pähkinät

2 rkl voita
runsas 1/2 dl fariinisokeria
2 rkl vettä
1/4 tl jeeraa (juustokumina)
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl kanelia
1/2 tl suolaa
n 5 dl sekalaisia pähkinöitä ja manteleita (kuorettomina, kovat kuoret pois, mutta esim. mantelit saavat olla ruskeine kuorineen)

Sekoita mausteet erillisessä kulhossa suolan kanssa.

Paahda pähkinöitä kuumalla pannulla koko ajan sekoittaen noin 5 minuuttia (varo palamista). Kaada tämän jälkeen pähkinäseos vadille jäähtymään.

Laita tämän jälkeen välittömästi kaikki muut aineet kiehahtamaan pannulle, kunnes seoksesta muodostuu kastikemaisen sakeaa ja tahmeaa (n. 1 minuutti).

Kaada pähkinät seokseen ja sekoittele liedellä pannussa niitä n. pari minuuttia, kunnes ne pähkinät ovat kaikki kuorrutteen peitossa ja kullanruskeita.

Levitä pähkinät leivinpaperin päälle laakealle alustalle kuivumaan (erottele ne toisistaan haarukalla, mutta älä polta käsiäsi!).

Pakkaa ilmatiiviiseen pakkaukseen tai tarjoa heti.

Mukavaa joulunaposteltavaa tai illanistujaisten pikkuherkku juomien kera!


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Itsetehtyjä joululahjaherkkuja

Nyt kun aloin listata joululahjavinkkejä, pitänee listata jotakin herkkusuillekin sopivia, joten täältä pesee. Edellisessä postauksessa olikin jo proteiinipatukoiden ohje. Jos ystäväpiirissäsi on ahkeria kuntosalilla kävijöitä, he varmaan ilahtuvat paketillisesta sellaisia.

Livetään nyt siis hiukan kokkaamisen puolelle, ja tässä siis kokkaamista harrastavalle ystävälle mausteseoslahjavinkki. Tässä taas joululahjavinkki nestemäisessä muodossa. Joku voi tykätä myös omatekoisista myslipatukoista. Luomuilijaystävä ja lisäaineita välttelevä ilahtuu takuulla omatekoisesta ketsupista. Lemon Curd on myös omatekoisena hiukan erilaista kuin kaupasta ostettuna. Parempaa siis. Se sopii hyvin myös annettavaksi ja syötäväksi suklaakakun kylkiäisinä.

Todellinen makeanystävä voi ilahtua punajuurikinuskista kauniissa purkissa. Kesäkurpitsakakku tai Red Velvet -kakku voivat myös olla hyviä tuliaisia jouluvierailulle. Kukapa voisi myöskään vastustaa Chelsea-pullaa! Proteiinipitoinen, omatekoinen Sairaalaemännän limppu on myös maistuva lahja. Myös saksalaiset Lebkuchenit ovat maistuvia tuliaisia ja lahjoja. Suolainen Oliivikakku on bileillan tuliainen ja syötävä. Ehä Tapaninpäiväillan tai Uudenvuoden juhliin shampanjan kanssa? Myös Tapenade käy tuliaisiksi tällaisiin juhliin vaikkapa patongin kanssa. Tämä ohje on vegetaarinen sellainen.

Eikä ole joulua ilman suklaata! Tässä Avokadotryffeleitten ja Dzinnin tryffeleitten ohjeet. Jälkimmäiset kuuluivat aina lapsuuteni jouluun (ne voi tehdä myös tomusokerilla, jota saa laittaa pari desiä ainakin). Keliaakikoita voi muistaa vaikka Papusuklaakakulla. Vanhanajan perunaleivoksetkin ovat maistuvia.

Kookosjääkuutiot ovat myös helppotekoinen pikkuherkku. Tässä myös Suklaafudgen ja italialaisten Cantuccinien ohjeet.  Todellinen gourmet-ihminen ansaitsee Cantuccinipussinsa kanssa pullon italialaista Vinsantoa, johon keksit dipataan. Entäs mitäs sanoisit pussillisesta punaposkisia omenia ja kauniista purkillisesta Suolakaramellidippiä?

Vaahtokarkkien ystävälle voi väsätä niitä itsekin. Marmeladikarkitkin voi tehdä itse, lapsuudenkodissani niitä valmistettiin päärynänmakuisina makeutusaineella, koska diabeetikkoisänkin piti saada "vihreät kuulansa". Sokerittomien Kirsikkapikkuleipien ohje on myös hyvä sokeria välttelevälle. Lakupallot ovat muuten myös hämmästyttävän hyviä!

Ehkäpä näistä ehdotuksista löytyy sopivia joulunajan lahjoja ja tuliaisia? Tai muuten vaan erilaista joulunajan syötävää?




lauantai 22. marraskuuta 2014

Itsetehtyä joululahjakosmetiikkaa (+ muita DIY-lahjavinkkejä)

Nyt kun aiemmassa postauksessani mainitsin Lushin huulikuorinnan, pitänee antaa ohje itsetehtyynkin versioon, joka ei todellakaan maksa paljoa. Vielä ehtii tilata esim. iHerb.com'sta ja vaikka Pienestä Tuoksukaupasta tarvikkeita, ja samaa reseptiä voi käyttää myös käsikuorinta-aineen tai vartalokuorinnan  valmistukseen. Tällöin se tietty pakataan isompaan purkkiin. Nättejä lasipurkkeja löytyy myös mm. kirpputoreilta, ja koristeluun tarvitaan vain kekseliäisyyttä.

Kannen päälle voi myös pingottaa kakkupaperin ja sitoa sen kiinni kauniilla hauhalla. Tee itse purkkiin etiketti, jos haluat, tai kirjoita kannen päälle purkin sisällöstä.

Sokerikuorinta-aineen perusohje

2 osaa sokeria (valkoista, ruskeaa, kookossokeria, intiaanisokeria....)
1 osa öljyä (kookos, manteli, oliivi- tms.)
1/2 - 1 tl E-vitamiiniöljyä (toimii osin myös säilöntäaineena, myös venhänalkioöljy käy)

+ makuaineet ja karamelliväri (jos haluat)

Sekoita aineet huolellisesti ja purkita.

Piparkakkukuorinta

1 osa fariinisokeria
1/2 osaa kookosöljyä
1/2 tl E-vitamiiniöljyä
1/2 tl piparkakkumaustetta (tai enemmän)


Vaniljakuorinta

1 osa fariinisokeria
1/2 osaa manteliöljyä
1/2-1 tl E-vitamiiniöljyä
1 tl aitoa vaniljauutetta (tai enemmän)


Sitruunakuorinta käsille

1 osa valkoista sokeria
1/2 osaa oliiviöljyä
1/2-1 tl E-vitamiiniöljyä
15-20 tippaa eteeristä sitruunaöljyä (tai enemmän)
(tähän kuorintaan voi tipauttaa myös tipan-pari jotakin yrttiöljyä, esim. timjami, rosmariini jne.)


Olen aiemmin postaillut hyviä lahjaideoita omatekoisina versioina. Kerään ne nyt tähän linkkeinä. Hierontapanantekoidiksiä löytyy täältä.

Seerumiohjeita löytyy täältä., ja täältä. Ihoöljyistä on hiukan taustatietoa täällä aiheeseen liittyen.

Hierontakynttilä on takuulla mieleinen ja erilainen lahja ystävälle! Ohje löytyy täältä.

Aurinkosuojat liittyvät kesään, mutta jos tiedät lahjan saajan olevan lähdössä aurinkolomalle, tässä lahjaidea siihen tilanteeseen.

Paljon liikkuvalle ystävälle voit väsätä proteiinipatukoita, ohje täällä.

Omatekoiset talouspuhdistusaineet eivät liene kovin kiva lahja, mutta laitanpa ohjeen tänne vaikka joulusiivouksia ajatellen. Kotitekoinen hammastahnakin on vähän niin ja näin, mutta laitetaanpa tänne senkin ohje. Jos teillä on muuten venäläisiä ystäviä, älkää ihmeessä antako mitään peseytymiseen liittyvää, sillä siitä voi tulla nolo juttu, sillä se vihjaa saajan likaisuuteen!

Päivitän listaa, joten käykäähän kurkkaamassa ajoittain tähän postaukseen uudelleen!