lauantai 8. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuta

Päärynöitä, luumuja, omenia ja pihlajanmarjoja odottamassa valmistamista.
Neljä litraa päärynöitä kiehumassa hilloksi. Kunhan nyt en vain unohtaisi niitä sinne, eivätkä palaisi pohjaan.

Omenat menevät Orakas-kuivuriin, vaikka toisaalta onkin sääli noin makeita ja mehukkaita omppuja sinne laittaa. Osasta kuitenkin tullee piirakka tai/ja uuniomenia.

Laitoin päärynät kattilaan vain siistittyäni niitä hiukan. Kara ja kanta pois, samaten huononnnäköiset osat, ja siemenineen, kuorineen kattilaan. Bamixilla sitten sileäksi. Niin ja heitinpä mukaan vaniljatangonkin (just kun tämän kirjoitin, muistin, että jossain on lakritsinjuurtakin, ehkäpä teen pienen erän päärynahilloketta vaniljalla ja lakritsilla!). Sose menee pakkaseen, eli sikäli se ei tarvitse mitään hilloamisainetta.

Jos saan päähäni tehdä osasta omenoita hilloa, niin saatan laittaa siihen hiukan mukaan pektiiniä (kaapissa näkyy olevan iso pussi omenapektiiniä).

Puolukoitakin olisi sangollinen odottamassa! Täytyy tilata iHerbistä Walden Farmsin sokeritonta toffeekastiketta, niin voi syödä puolukoita jäisinä kuuman kastikkeen kanssa. Todella hyvää! Eivätkä ne sillä tavalla syötyina muuta kaipaakaan kuin pientä survomista, sitten pakastepussiin ja pakkaseen.

Puolukkasatsi odottamassa vuoroaan.
Aikamoista nikertelyä tämä on näitten sormien kanssa, mutta hitaasti hyvä tulee.


torstai 6. syyskuuta 2012

Vesivahingosta vielä

Kävin eilen viemässä naapurilleni hänen 70-vuotislahjansa (hyväntuoksuista luomuvartalovoidetta ja moisuture bar samaa tuoksua, kalifornialaista luomumerkkiä) ja samalla varmistamassa, että anteeksipyyntöni oli mennyt perille. Häntäkin oli näköjään todella vaivannut edellisen postauksen eripura, jonka takia minullakin oli paha olo.

Hän vaati ehdottomasti, että avataan punkkupullo, ja sehän sitten tehtiin ja syötiin parmesaania ja oliiveja sen kanssa ja "juoruiltiin". Vesivahinkoasiaa ei kosketeltu, muutakuin ohimennen. Totesimme, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Se kannattaa pitää mielessä.

Pohjolalta tuli korvausvaatimuksen epäyskirje, jossa selitettiin asia. Kirje meni myös uudelle isännöitsijälle. Nyt kun itsekin luin paperit tarkemmin, selvisi että korvausvaatimus perustuu taloyhtiön omavastuuseen vahingosta. Tästä syystä (ja helpottaakseen oman vakuutusyhtiöni puoltavaa päätöstä) oli entinen isännöitsijä syyttänyt minua laiminlyönneistä.

Minusta tuo haiskahtaa vakuutuspetokselta. Tai siis sen yritykseltä.

Taloyhtiön hallituksella on valtaa, mutta myös vastuuta. Yksi näistä on luonnollisesti osakkaiden edun valvonta. Tähän kuuluu myös se, että valvotaan vakuutusten kattavuutta. Meillä on ollut rutinaa vakuutusmaksuista, ja toki vakuutusyhtiöitä tulee kilpailuttaa, mutta samalla tulee lukea vakuutusehtojen präntti tarkkaan.

Punkku meni päähän, enkä muuta saanut kotiin palattuani aikaan kuin mennä nukkumaan!

Omituinen juttu, mutta lienee harjoituksen puutetta. Nyt kun ajattelen, niin en ole käynyt kesän aikana muuta kuin neljä kertaa noissa rantakuppiloissa, ja niistäkin kahdella kertaa on tullut juotua vain kahvia/vissyä. Onpas ollut vajavainen kesä. Tosin ei ole ollut paljoa hyviä ilmojakaan, ja minulla on ollut jos jonkinmoista puuhaa.

Syksy on ovella.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vesivahinko ja mitä siitä seurasi

Jos joskus olen ollut niin kiukuissani, että verisuonen katkeaminen päästä on ollut lähellä, niin tänään.

Tapahtuipa pari päivää sitten, että sain taloyhtiön isännöitsijältä seuraavanlaisen meilin, joka oli osoitettu myös yhtiön hallituksen jäsenille tiedoksi:

"Sinulle on  lähetetty yhtiön korvausvaatimus koskien vesivahinkoa
omistamassasi huoneistossa.
Et ole millään tavalla reagoinut vaatimukseen.
Yhtiön isännöitsijä vaihtuu 31.8.2012 ja hallituksen ja uuden isännöitsijän
toimesta saatava ollaan laittamassa pikaisesti ulosottoon.     

Ystävällisin terveisin
XXXXX"

Aivan, olin saanut kirjatun kirjeen edellisellä viikolla ja hiukan ihmetellyt tuota ulosottoasiaa ja pian lankeavaa eräpäivää, mutta mitään sen kummemmin ajattelematta vilkaisin paperit läpi ja kiikutin ne omaan vakuutusyhtiööni, jolle minä olen maksanut laajennetusta kotivakuutuksesta kymmeniä vuosia.

Ja nyt sitten tulee tämä isännöitsijän meili, johon vastasin:

"Vaatimus on vakuutusyhtiölle (Pohjola), voit tiedustella sieltä tilannetta. 

T. Amy

Lähetetty iPhonesta"

Pääsin kotiin ja jäin vieläkin ihmettelemään tuota saamaani meiliä. Soitin vakuutusyhtiööni ja kerroin saamastani ukaasista ja pyysin laittamaan asiaan vauhtia. Käsittelystä vastaava virkailija ei ollut paikalla, mutta nainen, jonka kanssa asioin, lupasi välittää viestin.

Jäin miettimään, että olikohan vastausviestini (jonka siis laitoin puhelimesta, koska en nähnyt cc'nä olevia henkilöitä) mennyt kaikille vastaanottajille, joten lähetin kotoa käsin päivityksen tilanteeseen:

"Hei,

Mahtoiko vastaukseni tulla kaikille?

Tässä uusiksi: Vein maksulapun vakuutusyhtiööni, eli Pohjolaan, kiistelköön vakuutusyhtiöt keskenään. Minä en ole kylppäriremonttia suunnitellut, joten en siitä maksa.

Huomautuksia Polygonin raporttiin vesivahingosta:

"Suihkunurkan laatoitus oli irti tasoitteesta ja kosteutta päässyt rakenteisiin". 
- Mitään ei ole irronnut, enkä ole huomannut mitään Käsittääkseni taloyhtiö vastaa vesieristyksistä, ja tottakai asunnon omistaja ilmoittaa, jos laatat alkavat irtoilla seinistä. Minä en myöskään sairasta pakko-oireista häiriötä ja tarkista saumauksia säännöllisesti. Tekeekö kenties joku teistä niin ja syynää saumaukset suurennuslasin kanssa?

"Suihkusekoittaja oli vuotava ja kosteutta päässyt rakenteisiin." 
- Suihkusekoittaja EI ole vuotanut, ja sitäpaitsi sehän vaihdettiin putkiremontin yhteydessä muutama vuosi sitten!!! Sen edeltäjäkään ei ollut vuotava. Jos oletus lähtee tummassa laattalattiassa olleista kalkkikertymistä, niin ne ovat varmaan olleet siinä jo ennen kuin olen tämän asunnon ostanut. Eivät ole minua haitanneet, joten en ole ryhtynyt niitä irti liottelemaan millään kemikaaleilla sen kummemmin.

"WC-istuimen ympärillä oli kosteutta laajalla alueella johtuen lattiakosteuden ruostuttamasta lämpöjohdosta." 
- Edelleen, en ole huomannut asiaa, enkä sitäpaitsi ole vastuussa lattian sisäisten putkien ruostuttamista lämpöjohdoista. Harvemmin myöskään tulee kontittua WC:n lattialla tunnustelemassa lattiaa kun siivouksenkin voi tehdä lattiamelan ja rätin kanssa.

Nämä kommentit menivät myös vakuutusyhtiölleni.

Eli odotan, että vakuutusyhtiöni selvittää asian taloyhtiön vakuutusyhtiön kanssa.

Yst. terv. Amy"

Tähän reagoi hallituksen varajäsenenä oleva vanhempi naispuolinen naapurini:


"Amy XXXXX on näköjään kannettava ulos!!
XXX"
Tässä vaiheessa aloin pitää keskustelua jo aikamoisen kummallisena. Olen hyvissä väleissä naapurini kanssa. Mukava ja fiksu ihminen, mutta tarkka rahoistaan ja "mummumaisuus" (hän täyttää 70, vaikkei sitä ulkoapäin huomaisi todellakaan) paistaa läpi aina kun tulee rahaa koskevista asioista puhetta, mm. luottokorttinumeron antaminen nettikauppaan herättää suunnatonta kauhistusta.

Vastasin:

"Niin, ei se noin vaan käy. Olen maksanut sinne kalusteet ja seinään boordin , muuten laatat ovat olleet ihan halvinta valkoista ja harmaata.
Sitäpaitsi keittiöni on pilattu kun vesiputki on sieltä vedetty niin tökerösti, se pitää korjata.

T. Amy"
Keittiön korjauksesta oli todellakin jo sovittu, vaikkei toistaiseksi mitään siinä suhteessa ole tapahtunutkaan.

Naapurilta tuli vastaus:

"Koko juttu on valitettava,mutta etkai sinä ole kuvitellut että vakuutus maksaisi enemmän kuin mitä se on maksanut.Minusta olisit tyytyväinen että sait niin paljon vakuutukselta!
Minun muistissa on vielä kuinka kaikki(?) alkoi jo viime kesänä eräällä SMS viestillä  jossa puhuttiin kylpyhuoneen tulvasta.....
Ystävällisin terveisin
XXX"

Tässä vaiheessa aloin kimpaantua. Tuo viime kesäinen juttu oli se, kun kylppärissäni meni wc-istuimen vesiputki poikki, ja selvisi, että putkiremontin yhteydessä oli "Arabian pönttöön pantu Kustun (Gustafsbergin) osia". Näin siis siteeratakseni putkimiestä. Onneksi olin kotona ja asia tuli hoidettua heti ja vedet siivottua.

Minun päivitykseni asiaan:

"Soitin tänään vakuutusyhtiööni Pohjolaan ja pyysin kiirehtimään asian hoitoa. Asiaa hoitava N.N ei ollut tavoitettavissa, joten en puhunut hänen kanssaan suoraan, mutta puhelimeen vastannut virkailija lupasi viedä viestin hänelle.

En ehkä huomannut tarpeeksi selkeästi ilmaista noita mielestäni virheellisiä asioita Polygonin raportissa (niille, jotka eivät asiaa tiedä, olin TYKSissä uusiutuneen syöpäni takia kun remontti aloitettiin  - siinä tilanteessa ei ihan ensimmäisenä ole mielessä vesivahinkoraportti vaan se, missä tulen asumaan leikkausten jälkeen).

T. Amy
PS: XXX:lle: Niin ja tuo mainitsemasi kylpyhuoneen tulva oli putkiremontin aikana asennetusta wc-istuimen letkusta, joka (+ muutama muu osa pöntössä) oli ihan vääriä osia, siksi kai se letkukin yhtäkkiä katkesi."

(****kasvavaa kiukkua*****)

Privaattiviesti naapurille:

"Hei vielä,

Minua harmittaa, että sanoit noin loukkaavasti. Jos hallituksen porukka nyt kuvittelee takiasi, että se wc-pöntön putken irtoaminen oli koko jutun alku, niin korjaathan ystävällisesti sen luulon, koska se vika todettiin (eli putkiremonttiporukka oli laittanut pönttöön ihan vääränmalliset osat), ja sillehän minä en ole voinut mitään, koska en ole putkimies, joka asiaa tuntisi. Tulva myös siivottiin samantien, eli siiitä ei ole alkanut mitään vuotovahinkoja.

Mitä tulee noihin Polygonin väitteisiin, ne jo korjasin tuossa koko porukalle. Toisinsanoen väitteet, jonka mukaan olen laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuuden joistain asioista, ovat täyttä puppua. Putkiremontin alkaessa täällä on käynyt paljonkin porukkaa, jotka voivat todistaa, ettei se silloinenkaan suihkusekoitin ole vuotanut. Sitäpaitsi kuka sellaista tihkuvaa hanaa edes katselisi, pitäähän se jo ääntäkin sen verran.

T. Amy"

Vastaus:

"Anteeksi jos loukkasin,mutta kyllä kaikki asiat ovat hallituksen tiedossa!Minä pelkään että asiat ovat menneet siihen pisteeseen ettei selityksillä enää auteta asiaa!Yritin kerran soittaa ja varoittaa sinuamuttet vastannut.
XXX."

Minä (ymmälläni):

"Siis mihin pisteeseen "asiat" ovat menneet?"

Naapuri:

"Etkö ole jo saanut monta maksu-kehoitusta ja viimeinen minun käsittääkseni oli Ulosotto-uhka,maili jonka sinäkin sait. 30.8."

Tässä vaiheessa kaivoin puhelimen esiin ja soitin naapurille, joka oli sitä mieltä, että "eivät tässä nyt mitkään selitykset enää auta", ja "etkö sinä nyt saisi lainaa jostain tai sitten yksi vaihtoehto on että taloyhtiö ottaa asuntosi haltuunsa ja asut muualla siihen saakka kun vuokratuloista on saatu kerättyä velka pois".

Siis menevätkö ihmiset vanhuuttaan noin höperöiksi? Jos minä olen saanut tiedon asiasta vasta edellisviikolla, niin eikö minulla ole oikeus saada aikaa järjestää asia oman vakuutusyhtiöni kanssa? Tämä naapurin rouva oli huolissaan siitä, miten paljon viivyttelyni maksaa korkoa taloyhtiölle, koska asuntoni remontti loppui jo alkuvuodesta.

Olin kyllä suorastaan räjähtää. Joku järki tässäkin pitää olla. Isännöitsijä kuulemma oli sanonut lähettäneensä minulle useankin maksukehoituksen, mutta vaikka tänään vielä pengastin kaikki paperini läpi, ei sellaista ole tullut.

Laitoin seuraavanlaisen meilin koko porukalle ja vielä sen tiedoksi uudellekin isännöitsijälle (kuun vaihteessa siis nyt vaihtui toinen putiikki hoitamaan isännöintiä):

"Nyt olin niin ihmeissäni tästä koko jutusta, että soitin XXX XXXX:lle  ja kysyin, mikä hässäkkä tässä on. Olen juuri edellisviikolla saanut tämän maksuvaatimuksen ja vienyt sen heti omaan vakuutusyhtiööni allamainittujen kommenttien kanssa.

Minun mielestäni on myös outoa, että tämä lasku lähetettiin noin lyhyellä varoitusajalla ja ulosottouhkauksen kera. XXX:n mukaan entinen isännöitsijä on lähettänyt laskun aikaisemmin (kuulemma jopa useaan otteeseen), mutta minä näin tämän paperin nyt ensimmäistä kertaa (tokipa olisin sen heti vienyt omaan vakuutusyhtiööni jos olisin sen aikaisemmin saanut, en kai minä ihan hölmö ole ja turhaa kallista kotivakuutustani maksa vuodesta toiseen!!!!).

Joten olen nyt hoputtanut vakuutusyhtiötäni selvittämään asia niin pian kuin mahdollista. 

Keittiötäni ei myöskään ole vielä korjattu, joten toivon uuden isännöitsijän hoitelevan hommansa paremmin kuin entisen, viitaten siis myös tähän ylläolevaan asiaan. 

Yt. Amy"

Katsotaan, mitä tästä nyt sitten ensi viikolla seuraa. Vakuutusyhtiöni saa selvitellä tosiaankin maksuvelvollisuudet taloyhtiön vakuutusyhtiön kanssa suoraan, tai sitten mennään pidemmän kaavan kautta, vakuutuksessani kun on ihan kattava oikeusturvavakuutus.

Merkillinen juttu tämä kyllä on kaikenkaikkiaan. Minulle kun ei tule mitään mainospostia tms. niin kirjeet ja laskut eivät pääse minnekään katoilemaankaan.

Tämä Kari Suomalaisen pilapiirros sopineen hyvin tähän loppuun ja ehkä minäkin nyt täällä tuuleteltuani saan unen päästä kiinni.

Edit: Nyt on sunnuntai, ja olen käynyt viime yönä kaikki paperini läpi, eikä isännöitsijältä (kuten ei hallituksenkaan taholta) ole tullut mitään laskuun viittavaa postia tai paperia.

torstai 30. elokuuta 2012

Ripsiseerumeita taas testissä

Ihan ensimmäiseksi muutama sana tuosta DHC:n seerumista, joka on kierreharjalla ripsiin siveltävä. Olen käyttänyt putkilon loppuun ja kas, kylläpä se vaan on pidennyksistä harventuneisiin räpsyttimiini tuuheutta tuonut. Pituutta ei niinkään, mutta sen tuoteselosteessa sanotaankin sen tuuheuttavan. DHC on Japanissa tunnettu merkki, ja väärennettyjäkin tuotteita löytyy netistä ulkomaisista kaupoista, joten kannattaa katsoa, mistä sen ostaa. Putkilon sai muuten ihan kivasti tyhjäksi, joten tästä tuotteesta ei mennyt mitään haaskiin. Sivelin sitä ripsiin aamuin illoin, ja käytin joskus ripsivärin alla.

Japanilainen DHC:n tuuheuttava ripsiseerumi.

Aloitin eilen kokeilun korealaisella Cocohi-merkkisellä seerumilla. Pakkauksessa on oma mascaramainen putkilo kulmakarvoille ja eyeliner-tyyppinen valmisteputkilo silmäripsille. Vielä en osaa sanoa mitään tehosta, mutta raportoin kunhan käyttö on jonkin aikaa jatkunut.

Cocohin tuote. Tässä ei ollut ymmärrettävää tuoteselostetta.

Select Lashin seerumia löytyisi myös putkilollinen kokeiluun. Tämä on myös eyeliner-tyyppinen pakkaus, jota en ole vielä kokeillut.

Select Lashin seerumi, joka ainesosiensa perusteella vaikuttaisi tekevän hyvää hauraille ja katkeileville ripsille.

Viimeisenä listassa on Larenim Mineral Lash Dance. Kiinnostavinta tässä tuotteessa on se, että se sisältää sahapalmua, jotka jotkut käyttävät mm. hiustenlähtöön/kaljuuntumiseen. Paljonkaan asiaa ei ole toistaiseksi tutkittu. Valmistaja sanoo tuloksia tulevan 28 päivässä, mutta sepä nyt sitten testataan.


Lash Dance hiukan murtuneessa pahvipakkauksessa. Tämä on kynämäinen tuote, jossa seerumia annostellaan putkilon päätä kiertämällä.

Eli perästä kuuluu, kunhan olen jonkin aikaa näitä käyttänyt.