keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Uneton yo

Joskus olisi hyva, jos olisi jokin nappi, jolla voisi nollata karkailevat ajatuksensa nukkumaan mennessa. Varsinkin tanaan on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etta ajatukset ovat kuin vankeudesta karannut lintulauma. Talla en tarkoita kanoja, jotka eivat pitkalle lenna.

Loysin Facebookista yhden lapsuudenystavan, ja hanen miehensa, joka taas on teini-ian tuttavia. Ihmettelin kuvassa nakyvaa lapsuudenystavani pitkaa ja punertavaa tukkaa (han on blondi) ja syykin siihen selvisi; hanella on rintasyopa juuri hoidettu ja oma tukka kuulemma on vasta sentin pitkaa ja TUMMAA hiusta peruukin alla.

Jospa musta sitten hoitojen jalkeen tulee blondi? No, leikki sikseen.

Vaihdoimme kuitenkin kokemuksia asiasta, ja han tuntuu ottaneen asian paremmin kuin mina, johtuen varmaan siitakin, etta alakoulun aikoihin han sairasti imusolmukesyopaa. Silloinkin han oli valilla tukaton ja sadehoitojen ruskettama, kaulassa olevine arpineen. Me muut emme silloin oikein ymmartaneet, mika se sairaus oli. Nyt oli onkologi arvellut, etta tama hanen rintasyopansa saattaisi olla provosoitunut noista lapsuuden sadetyksista. Elama on joskus julmaa.

Sitten paatin vilkaista lapi Facebookin kautta tulleet viestit, jotka yleensa ovat esim. Ruohonjuuren mainoksia tms. ja hammastyksekseni siella oli maanantaina lahetetty viesti henkilolta, joka esittaytyi serkukseni, joka on aikoinaan annettu adoptoitavaksi, ja han oli nyt sitten kaivanut minun yhteystietoni esille jostain. Tassa vaiheessa olin tipahtaa tuolilta.  S E R K K U ????!

Googlailin hiukan, ja han on naemma punatukkainen nainen, joten jaljet johtavat sylttytehtaalle....niinsanotusti. Noh, mielikuvitukseni laukkaa, ja olen todella utelias ja tottakai olisi kiva saada tutustuakin. Katsotaan, mita tuleman pitaa.

Isan isa oli monta kertaa naimisissa, ja niista avioliitoista on kylla siunaantunut serkku jos toinenkin, mutta nama ovat poikkeuksetta minua aikalailla vanhempia.

Aidin sisarukset taas... Niin, yksi asustaa taallapain. Hanen ulokonaossaan en kylla nae aidin suvun piirteita (punaista tukkaa lukuunottamatta), mutta toisaalta, en minakaan paljon aitini tyttarelta nayta.

Jokatapauksessa mielenkiintoinen juttu, ja odotan todellakin kuulevani hanesta lisaa.

****************
Kavin tanaan myos omalla asunnollani keskustellakseni remonttimiesten esimiehen kanssa korjaustoimenpiteista. Olin perjantaina valinnut vaaleat seinakaakelit ja grafiitinharmaat 10 x 10 cm lattiakaakelit, seka jumalattoman kallista luonnonkiviboordia. Hyva kun en viela varannut niita tarvikkeineen (kylpparin remppaajille tiedoksi, etta kannattaa myos kiinnittaa huomiota siihen, millaiset viemarikaivojen suojat valitaan, ja milla varilla ja aineella laatat saumataan ja tuleeko sinne glitter-blingblingia vai ei  - mun lattiaani tulee ihan hiukan).

Nyt kun ovat suuret seinalaatat muotia, ei juurikaan pienempia loyda mistaan, ellei nyt sitten mosaiikkia laitata, mutta se on tuhottoman hintaista.

Mina siis olin valkannut kaakelit, jotka olivat 20 x 40 cm, eli taysin liian suuret noin monikulmaiseen kylppariin (sitapaitsi kun kaakelin koko suurenee, niin kaakeli myos yleensa on paksumpi, mika ei ole kiva). Grrr. Huomenna on tehtava uusi kierros. Se perhanan boordi ja ne kalusteet + valaisin tuottavat myos paanvaivaa. Boordia kun ei paljoa sielta suihkuosasta nay, mutta jos sita ei sinne laita, kaakelijako ei mene tasan suihkun ulkopuolisen osan kanssa. Kaakelijako ja se, miten pain kaakelit laitetaan, on myos hyva paattaa.

Sitten toinen asia on se, etta kaato tulee vain suihkuosaan, ei suihkun erottaman vesiestekynnyksen toiselle puolelle, silla se nayttaisi aivan holmolta.

Lattialammityksesta tulee onneksi vesikiertoinen, eika sahkolammitys. Hyva niin, silla viimeksimainittu tekisi aikamoisen lisayksen sahkolaskuun.

Laitan naita asioita nyt tahan ylos siksi, ettei jokaisen tarvitse keksia pyoraa uudestaan. Minua ei jaksa sisustaminen niinkaan kiinnostaa, mutta noita kaakeleita varmaan katselen sitten loppuelamani, joten asiaan on jossain maarassa perehdyttava, ettei tulos ole ihan susi.

******************

EDIT: Liikaa mielikuvitusta yon hiljaisina tunteina tata serkkuasiaa koskien, mutta asia selvisi seuraavana paivana! Oikein kiva juttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!