sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ripsienpidennyksista

Nyt on tasan kuukausi aikaa siita, kun otin ripsiini pidennykset. Ellen olisi eilen kampaillut niita, ne olisivat viela ihan OK. Nyt taytyy aukkokohtia paikkailla ripsivarilla.

En ole koko ainaka kaynyt saunassa, uimassa, enka tehnyt mitaan, missa pidennykset olisivat kastuneet. Silla tavalla ne saakin pysymaan ainakin kuukauden ihan hyvina. En myoskaan kastele niita kasvojen puhdistuksen yhteydessa (puhdistan naamani siihen tarkoitetulla sienella), eika ole tarviskaan, kun en ole kayttanyt mitaan silmameikkia.

Nainpa niita ripsia lahti ropisemalla eilen. Harjaaminen on hellavaraisempaa kuin kampaaminen.
En ollut oikein tyytyvainen tuohon kosmetologiin, joka ripset laittoi. Aiemmin ripsien laitto on kestanyt (toisessa paikassa) reilutkin parisen tuntia, mutta tama tytto laittoi ne puolessatoista tunnissa. Jaljesta nakyy, etta han oli myos kayttanyt valkoista liimaa, joka oli aika ikava naky, ja sen huomasi muualtakin kuin ripsen juurista. Kannattaa siis varmistaa, etta kaytetty liima on lapinakyvaa!

Noista tippuneista ripsista huomaa, etta valilla on pidennys kiinnitetty kahteen omaan ripseen, jotka siis nyt siten tippuivat eilen pois. Minusta tuo ei ole kovin hyvaa tyota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!