maanantai 31. joulukuuta 2012

Uudenvuoden aatto


Olipa kerran pieni koira, joka ensimmäistä kertaa näki päivänvalon arabialaisen taivaan alla, siellä missä kuunsirppi näyttää veneeltä. Pieni koira sai kai verenperintönä emoltaan muistot Kuwaitin invaasiosta, koska pikkuraukka pelkäsi koko ikänsä kaikenlaista paukuttelua.

Kaikenlaiset ilotulitukset olivat aina suuri kauhun paikka, jolloin koiruli pakeni aina omaan paniikkihuoneeseensa (kylppäri, joka oli asunnon keskellä) tutisemaan pelosta, ja minä yritin laskelmoida ulkoiluttamisen siten, että kävimme ulkona ennen klo 18, jonka jälkeen sai luvallisesti paukutella ilotulitusraketteja. Seuraava ulkoilu oli sitten yleensä aamuyöstä klo 4.30-6 välillä  - toivoin aina sydämestäni, ettei kukaan typerys olisi silloin enää pamauttanut mitään raketteja. Hyvin usein kuitenkin joku hölmö sen teki aattona ennen klo 18 ja aamuyöstä.

Pääsin itse sitten vasta uudenvuodenpäivänä nukkumaan kun koiruli oli ulkoilutettu ja saatu rauhoittumaan.

Kirjoitan tämän siksi, että ihmisten pitäisi yrittää paukutella ne rakettinsa silloin, kun niiden aika on, eikä rasittaa ketään (ei ihmisiä, eikä eläimiä) räiskimällä niitä luvattomalla ajalla tai enää vuoden vaihtumisen jälkeen.

Samalla myös mietin, miten itse kuluttaisin uudenvuoden vaihteen, nyt kun ei koirua enää ole seurana. Ulkona sataa ja on liukasta. Liukastuin ja lensin jo kerran kumoon tänään kun astuin ulko-ovesta ulos (ja nyt paketissa oleva käsi hiukan turvoksissa). Eli ei tee mieli lähteä minnekään. Mielelläni olisin kyllä taas ollut koiruutta rapsuttelemassa ja rauhoittelemassa vuodenvaihteenyön. Nyt se ajatus ahdistaa.

Hyvää Uutta Vuotta 2013, olkoon se vieläkin parempi kuin edellinen oli!

3 kommenttia:

  1. Meillä ei pauketta pelätä, mutta silti toivoisin, että raketit kiellettäisiin vallan. Hyvin riittäisi vaikka vain kuntien järjestämät ilotulitukset. Yksityiset eivät pahemmin noudata rakettien ampumisessa sääntöjä ja lakeja. Nytkin pauketta on saanut kuunnella jo pari päivää. Ja pahimpia ovat känniset, jotka ampuvat raketteja mihin sattuu.

    Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan sinulle jotain hyvää surun jälkeen!

    VastaaPoista
  2. Tänä vuonna on Turussa kuulemma järjestetty klo 18 jälkeen lapsille oma kokoontumisensa, jossa aikaisin nukkumaan meneville lapsille järjestetään oma ilotulitus. Mielestäni fiksu idea.

    Niin, nuo humalaiset - minun asuntoni on kaupungin keskustassa ja oikeasti saa varoa, ettei saa raketteja suoraan silmäänsä, jos katsahtaa parvekkeelta alas.

    Kiitos toivotuksista, ja kaikkea hyvää sinullekin. Olen samaa mieltä siitä, että jos on kerran veronmaksajien rahoilla järjestetty jo julkinen ilotulitus, niin miksi niitä paukkuja sitten muut edes tarvitsisivat.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta. Jaan ajatukset kanssasi.

    Maucca

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!