Erään rintasyövän kokeneen tarina

Olette saaneet lukea tästä blogista minun kokemuksiani kahdesta rintasyövästä, joten tässä lupaamani kertomus toisesta syövän kokeneesta hänen omin sanoinensa. Kommentoida ja kysyä saa ja hän vastaa yhtä anonyyminä kuin tämä kertomus on julkaistukin:

*******

Olin mammografia ja uä-tutkimuksissa joukkoseulonnassa vuoden 2011 alussa, ja siitä kaikki alkoi. Kävin uusinta ultraäänessä ja sain lähetteen karkeaneulanäytteeseen, jonka vastauksen perusteella minulla on ärhäkkä rintasyöpä. Huhtikuun lopulla onkologin vastaanotolla tämä asia selvisi. Onkologi otti minulta heti luulot pois, välittömästi kun oli käsipäivää sanottu, hän sanoi, että minulla on kunnon rintasyöpä (pelkkä rintasyöpäkin oli jo shokki, niin sitten vielä ”kunnon”).  Olin tietenkin järkyttynyt asiasta ja pyysin odotustilasta miestäni mukaan vastaanotolle.  Aika annettiin rinnanpoistoa varten ja reilun kuukauden päästä tehtiin ablaatio, eli koko rinta poistettiin ja otettiin tarvittavat imusolmukenäytteet.

Olin ollut täysin oireeton ja terve ja tieto tuli täysin puskista, en meinannut millään uskoa todeksi. Mietinkin, että miksi en ole aikaisemmin käynyt tutkimuksissa, viimeksi olin tosin v. 2006 koko ylävartalon uä-tutkimuksessa, jolloin selvisi että oikeassa rinnassa on jonkin verran kystaa.

Viikkoa ennen rinnanpoistoa olimme reissussa, ja se tuli tarpeeseen. Sain nollata itseni täysin ja jopa unohdin välillä koko asian. Leikkauksen jälkeen minä olin helpottunut, kun operaatio oli ohi ja tunsin oloni jopa hyväksi. Eli kun alkushokista ja leikkauksesta oli selvitty, niin ei muuta kuin apinanraivolla hoitoja saamaan. Aviomieheni ja aikuisten tyttärieni tuella puskettiin eteenpäin. Mieheni hyväksyy kroppani sellaisena kuin se on, ja hän antaa minulle vapaat kädet menenkö rinnankorjausleikkaukseen vai en.  Leikkauksesta on kulunut yli kolme vuotta, että nyt voisi pikku hiljaa miettiä, mitä sen suhteen teen. Konsultaatiopyyntö plastiikkakirurgille on tulossa.

Rintasyöpäleikkauksen jälkeen patologin vastauksissa oli mm. seuraavaa

(kesti pitkät 4 vk ennen kuin vastaukset saatiin), että minulla on C50.11 Ca gradu 3 ductale infiltrans mammae l. dexter, 14 mm (onneksi aika pieni), DCIS gr. 3 n. 4 cm:n läpimittaisena. TicNo, HER-2positiivinen 3 +, ER +, PR-, K167, korkea.

Tässä suomennokset:

Eli oikeassa rinnassa karsinooma luokitukseltaan 3 (eli pahanlaatuisuus ja erilaistumisaste I,II III – 3. on se pahin, eli aggressiivista laatua). Rintasyövän tavallisin tyyppi alkaa rintatiehyen soluista ja sitä kutsutaan duktaaliseksi eli tiehytperäiseksi, se on yleisin rintasyöpätyyppi ja hankalin näistä.

DCIS on syövän esiaste (jossa pahanlaatuiset solut eivät ole tunkeutuneet syvemmälle rintakudokseen). TMN on levinneisyysluokitus, jossa t on tuumori, m metastaasia eli etäispesäke ja nodel on imusolmuke. Eli tämä on erittäin hyvä asia, koska metastaaseja ei kainalon vartijaimusolmuketutkimuksessa ollut, koska syövällä on tarkoitus ensimmäiseksi levitä kainalon imusolmukkeisiin.

Lisäksi oli  Her-2 geenin monistuma, syöpäsolun pinnalla on proteiinia, eli aika ärhäkkää laatua, mutta siihen on hyvä täsmähoito. Jos Her olisi ollut negatiivinen- olisi se ollut lievempi vaihtoehto. Er ja Pr: kasvaimesta tutkitaan, onko sen soluissa nais- ja keltarauhashormonin vastaanottokohtia eli estrogeeni- ja progesteronireseptoreita. Reseptorien runsas esiintyminen viittaa parempaan ennusteeseen. ER tarkoittaa proteenia, estrogeenireseptoria. Minulla  se oli vähän koholla ja progesteroni eli keltarauhashormoni oli miinuksella.  K1 67 (=M1b1) kertoo solujen jakautumisesta, minulla se oli yli 30 % eli korkea. 

Nämä kaikki ovat ennustekijöitä ja tärkeää tietoa hoidon suunnittelussa.

Minä olisin saanut koko hoitopaketin sädehoitoineen ja liitännäislääkehoitoineen, jos en olisi lapsena saanut manttelisädehoitoa Hodginin tautiin. Eli sädehoitoa ei voida enää antaa. Lääkärimiitingissä (mm. onkologi, patologi ja radiologi) tulivat siihen tulokseen, että olen saanut niin paljon yläkropan sädehoitoa 70-luvulla imusolmukesyöpään. Silloin 70-luvun alussa oli vielä niin graavia hoitoa, eikä mitään solumyrkkyjä annettu.

Sädehoitoa olisi annettu lähinnä paikallisesti, jos leikkaushaavaan on jäänyt jotain syöpäsoluja tai siihen lähistölle.

Sain täsmälääkehoitona Herceptin vasta-ainelääkettä tiputuksena suoraan suoneen joka viikko (9 vk), mikä on n. 10 vuotta sitten tullut Amerikasta Suomeen, ja on todettu tehokkaaksi lääkkeeksi ja ehkäisee myös leviämistä. Tästä voi tulla sydämen oireita ja flunssan tyyppistä, mutta olen sietänyt hyvin. Hoidot ovat alkaneet kesäkuun lopussa. Monenlaisia kokeita otettiin, esim. aika lailla verikokeita (mm. tutkitaan maksa-arvoja ja valkosoluja eli leukosyyttejä), levinneisyystutkimukset :imusolmukealueiden ultraäänitutkimukset ja luuston gamma(eli luustokartta). Ne kaikki olivat onneksi ok. Valkosoluarvot voivat laskea solunsalpaajahoitojen aikana, voi tulla ns. neutropenia, joka altistaa infektioille. Jossain tapauksissa joudutaan pitämään taukoa, jos leukkarit laskee liikaa. Onkin nyt syytä toivoa, että kaikki lääkkeet ylipäätään sopivat hyvin, kun olen kuitenkin täysin niitten varassa. Sytostaattihoidot sain niin kuin kuuluukin ja olin ko hoitojen aikana ihmeen hyvässä kunnossa. Ennen sairastumistani olin hyvässä fyysisessä kunnossa.

Lääkkeethän vaikuttavat koko elimistön verenkiertoon, myös terveisiin soluihin, ja ovat siksi niin voimakkaita. Kaikki hoidot leikkauksen jälkeen ovat ns. varotoimenpiteitä, että jos jotain muutoksia on tullut/tulee. Tuo syöpä kun on niin kavala, että siitä ei koskaan tiedä - se nimittäin voi tehdä itsekseen jopa omaa verisuonistoakin, jonka välityksellä se pääsee leviämään. Onneksi nykyään syöpähoidot Suomessa ovat niin korkeatasoisia. Tunsin olevani hyvissä käsissä.

Kolmen viikon välein sain Docetaxel eli kauppanimeltään Taxotere-tiputusta 3 x, joka on solunsalpaaja- eli sytostaattihoito. Tämä on myös melko uusi lääke. Tämän yhteydessä otin 6:na pnä 5 kortisonitablettia, jotka ovat aika voimakkaita, Sain oikein tosi mahtavan ihottuman kasvoille ja vähän muuallekin, mutta sehän hoitui sitten vähitellen pois kortisonivoiteella. Taxo vaihdettiin kolmivaikutteiseen FEC (on myös cef-niminen) sytostaattiin, jossa on enemmän pahoinvointia ja muuta, mutta niihin on olemassa pahoinvointilääkkeet. Näistä sytoista lähtee hiukset.  Hommasin jo peruukin valmiiksi, jolle tuli myöhemmässä vaiheessa käyttöä.

Kohonneeseen estrogeeniin joudun syömään viisi vuotta antiestrogeenia = Tamofen, joka kuulemaa puskee päälle oikein kunnon vaihdevuosioireet.

Olen n. viisi vuotta melko aktiivisessa seurannassa. Ja sen jälkeenkin jatkuu vielä kontrollit aika ajoin. Säännölliset kontrollit ovat vuoden välein viiteen vuoteen saakka.

Jos syöpä sattuisikin leviämään samaan rintaan tai kainaloihin, niin se on vasta paikallinen leviäminen ja yleensä saadaan talttumaan. Mutta jos se jossain vaiheessa leviää muualle elimistöön (monia vuosia myöhemminkin), eli lähettää etäispesäkkeitä, esim. maksaan, luustoon, munasarjoihin, aivoihin, niin silloin syöpä on muuttunut krooniseksi, eikä sitä enää pystytä kokonaan parantumaan.

Joskus saattaa syöpää tulla toiseen rintaan, mutta se onkin yleensä uusi syöpä, ja on aika hyvin hoidettavissa.

Mitä läheisten/tuttavien suhtautumisesta sairauteeni tulee, niin moni tuumasi silloin, että kuinka paljon ylipäätään sairastutaan rintasyöpään, että se on niin yleistä jne. Ja sitten oli sen tyyppisiä kommentteja, että joo se ja se sairastaa jos jotakin syöpää.  Olisin toivonut enemmänkin empatiaa tilanteeseeni ja esim. miltä minusta tuntuu, ja miten jakselen –tyyliin.

Olin kesällä 2014  3-vuotiskontrollissa ja kaikki on ok. Tuntuu siltä että rintasyöpä on nyt kokonaan nujerrettu, mikä on todella hieno tunne, että näillä mennään.