lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkujouluilua ja muuta

Eilen oli salilla pikkujoulut, jotka olivat hiukan laimeammat kuin edellisvuonna. No, hauskaa oli kuitenkin ja nyt on häntäluu kipeä steppilaudalla istumisesta. Outs!





Brittiystävilleni kaikki lumikuvat ovat olleet todella ihastelun aihe. Lumi vaan lähti yhtä äkkiä kuin tulikin.




Kuvat ovat parvekkeeltani joelle. Tavallaan inhoan joulua. Alan ostaa lahjoja jo alkuvuoden alennusmyynneistä, joten se homma on hanskassa, eikä tungoksiin tarvitse mennä.





Olen aina viettänyt paljon aikaa Lontoossa,ja varsinkin joulut. Nyt sitten äitini vuodatti minulle asioita, joista todella järkytyin. Yksi näistä oli aina niin terveen ihmisen lonkkaleikkaus.

 No hyvä, tyhmää tietty ajatella, että vanheneva ihminen säilyy elämänsä loppuun saakka ihan ilman mitään korjausta. Tarpeetonta kai sanoakaan, että ainakin yöunet menivät. Ja sitten äiti nostaa mekkalan siitä, että minä huolestuin. No totta hemmetissä huolestuin!

OK, hiukan "under the weather" tänään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!