perjantai 9. lokakuuta 2015

Onko kookosvesi hyvä palautusjuoma treenin jälkeen?

Muistan joskus kauan sitten luffailleeni Etelä-Intiassa, missä helteen keskellä sai ostaa vihreitä, raakoja kookospalmun hedelmiä, joista iskettiin pala päästä pois ja siihen laitettiin pilli. Muistan ihmetelleeni, miksi se ei maistunutkaan kookokselta, tai siis kookosmaidolta, eikä edes kookoslastuilta, jotka silloin olivat ainakin minulle leivonnaisissa yök.


No eipä se tietenkään kookosmaidolta maistunut, sillä kookosvesi on epäkypsän kookospähkinän sisällystä ja kookosmaito taas on tehty kypsän kookospähkinän mallosta.

Viime vuosina kauppoihin on ilmestynyt purkitettua kookosvettä, mutta olen usein miettinyt, onko se kaiken hypen arvoista. Tuolloin aikoinaan sitä mainostettiin mineraalipitoisena juomana, varsinkin jos hikoilee kovasti kuumuudessa ja auringon paahteessa. Ei se oikein maistunut millekään mielestäni.

Vaikka nyt mainostetaankin kovin sitä, että kookosmehu olisi hyvä juoma kaikkien sisältämiensä elektrolyyttien ansioista, ei ole kuitenkaan mitään tutkimuksia siitä, korvaako se hikoilun aikana poistuneita mineraaleja, olipa hikoilu nyt sitten tapahtunut kuntoillessa tai kuumassa ilmanalassa.

Kunnon salitreenin palautusjuomaksi suositellaan sellaista, jossa on noin 460-690 mg natriumia per litra ja vastaavasti kaliumia pitäisi olla noin 78-195 mg per litra. Vaikka kookosvedessä on paljon kaliumia, se jää paljonkin jälkeen normaaleja palautusjuomia natriumpitoisuudessaan, joten jotkut valmistajat lisäävät siihen sitä. Lisäksi, koska treenin jälkeen lihasten glykogeenivarastot ovat tyhjät, pitäisi palkkarin sisältää hiilihydraatteja, mitä kookosvedessä ei luonnostaan ole, joten jotkut valmistajat (lue: purkittajat) lisäävät kookosveteen sokeria.

Onko tämä enää "luonnonmukainen palautusjuoma" tässä vaiheessa? Ei varmaankaan, eikä ainakaan sen väärtti, että siitä maksaa, kun itse saisi vähintään yhtä tehokasta tehtyä vähällä vaivalla ja rahalla.

Sanotaan, että pelkkä maito tai piimä toimivat hyvin palautusjuomana, jota pitäisi siis käyttää varsinkin yli tunnin intensiivisen treenin jälkeen, tai  - kuten sanottu erittäin kuumissa olosuhteissa, joissa hikoilu jättää suolaraitoja vaatteisiisi. Tässä kuitenkin toinen vaihtoehto:

1/2 l vettä
1/2 l tuoremehua (esim. appelsiini tai omena)
1/2 tl suolaa

Sekoitetaan, niin, että suola sulaa ja juodaan. Pelkkä suolalla ryyditetty tuoremehukin on hyvä esimerkiksi vanhuksille kuumassa ilmanalassa, mutta suolan suhde nesteeseen tulisi olla sama kuin yllä.

Ostakoon toki itsekukin kookosvetensä ja juokoon sitä, mutta palautusjuomana tai hellekelin juomana luonnollinen sellainen ei yksinomaan riitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!