tiistai 12. toukokuuta 2020

Visiitti sairaalaan ja jäätelökuuri

Vietin eilen "laatuaikaa" TYKSin päiväkirralla, kun nenänielustani otettiin se biopsia, joka viime viikon maanantaina epäonnistui korva-nenä-kurkkupolilla. Piti siis oikein nukuttaa toimenpidettä varten ja hyvä olikin niin, sillä yhdellä kudosriekaleella ei kuulemma ihan selvitty.

Nenänielussa on siis jotakin "aktiviteettia", joka on jo vuosia näkynyt PET-kuvissa, ja joka on nyt vain voimistunut, ollen kuitenkin viime vuonna vaimeampaa kuin yleensä. Mitään kasvaimenomaista "klumppua" siellä ei kuitenkaan knk-lääkärin mukaan nyt näkynyt, vaikka minusta koko ajan tuntuukin, että nenän ja kurkun välimaastossa on "jotakin", joka ei tule niistämällä ulos.

Tulokset tulevat parin viikon kuluttua, ja ainoa, mitä tähystyksessä näkyi oli röpelöisenä näkynyt limakalvo. Loppupäivä meni eilen tukevassa opiaattihumalassa ja jäätelöä syöden, kuten tämäkin aamu. Mitään kuumaa ja hapokasta kun ei saisi kurkustaan alas laittaa, eikä tee mielikään, sen verran tuota nenänielun seutua kirvelee ja särkee. On muuten aika harvoja ruokia, jotka ovat kylmiä ja pehmeitä ja joita nyt voi syödä. Jätski ja jogurtti/viili, jääkahvi...siinä ne. Varmaan nämä jo tulevat parin päivän päästä korvista ulos. Ehdotuksia otetaan vastaan! Esim. gazpacho olisi kylmänä hyvää, vaan kun siinä on hapanta etikkaa...

Koko viikko sairaslomaa ja nenä vuotaa verta kuin putous. Jatkan siis ainakin tänään lojumista sohvalla kirjani kanssa.

EDIT: Opin muuten hyvän keinon tyrehdyttää nenäverenvuodon. Osta apteekista ksylometatsoliinia (kauppanimet esim. Otrivin ja Nasolin) ja käytä sitä runsaasti vuotavaan sieraimeen. Runsaasti takoittaa siis kuulemma noin puolta pulloa. Knk-lääkärin kikka, jonka pitäisi tyrehdyttää vuoto. Toimii.

8 kommenttia:

  1. Mehukeitot, vispipuuro, smoothiet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitäisi vaan löytää joku sellainen viritys,joka ei kirvele kovin!

      Poista
  2. Pakastetusta avokadosta tehty pehmis. Harmi, kun ei voi laittaa limetin kuorta ja mehua. Toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado onkin hyvä idea, kiitos! Siihen voisi laittaa kaakaota...

      Poista
  3. Huh, kuulostaa hurjalta! Parasta toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika hurja homma tämä sitten olikin, viikko saikkua yhdestä pienestä biopsiasta.

      Poista
  4. Miten apteekin Nutridrinkit? Saisi ravinteita, vitamiineja ja energiaa.

    Pikaista toipumista ikävästä operaatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seuraavan kerran pitää muistaa nuokin... Nyt olen jo hiukan pystynyt syömään muutakin kuin jätskiä. Ehkä se tästä.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!