keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Viikon varrelta

Viime viikolla oli taas pientä kuumeilua - aivan sama kuin tälläkin viikolla. En osaa sanoa, johtuiko/johtuuko tästä leuasta. Antibioottikuurikin loppui viikonloppuna. Hmm.

Torstaina oli normaali isatuksimabipäivä. Tietenkin lämpö pinkaisi aina 38 C silloin, mistä olin yllättynyt ja harmissani. Riskillä mentiin kuitenkin ja karfiltsomibi olikin sen viikon tauolla.


Hemoglobiini sahaa merkillisesti, mutta jopa yli sadan oleva lukema saavutettiin viikonvaihteessa. Maanantaina pistin silti EPOa (Aranesp), eli siis punasoluja tuottavaa ainetta. Munuaiseni alkavat olla sentään mallillaan, kreatiini on laskenut hyvin, mutta tuo hemoglobiini tuottaa päänvaivaa, vaikka onkin todettava, että ainahan se on ollut hiukan alakanttiin, joten ei kai sille tarvitsisi näin paljoa huomiota antaa. Ei alhainen arvo oikeastaan tunnu missään.

Jalkojen paha turvottelu on yllättävää kyllä aikalailla laskenut viime viikonlopun aikana! Sitä on tässä ihmetelty miehen kanssa kuorossa! Kotitohvelitkin jo mahtuvat jalkoihin, lenkkareita en ole vielä kokeillut, mutta ehkä torstaina, kun taas menen tiputuksille. Trallallaa! Tuntuu hyvältä! Jospa vaihdankin painesukat silkkisukkahousuihin!

Mies muuten löysi sängtystä mysteeripillerin. Se näyttäisi muuten Furesikselta (nesteenpoistolääke), mutta vaikka se samanlainen nuppineulanpään kokoinen pilleri onkin, siinä on ristikkäinen jakoura, mitä 40 mg:n Furesiksessa ei ole (tässä siis vain yksi jakoura).


Hyvin mystillistä, sillä tunnen kyllä käyttämäni lääkkeet, vaikka tuohon leukainsidenttiin menikin jos jonkinmoista pilleriä. Ja mitä tuo pienenpieni pilleri sängyssä tekisi? Lähinnä sängyssä voisi olla tarvittavana aamuisin otettava kipulääke, joka on kaksivärinen ja kapselimuotoinen.

Outoa.

3 kommenttia:

  1. Jospa se mysteeripilleri on valon vaikutuksesta vaihtanut väriä? Tsemppiä ja voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tuo mysteeripilleri näyttäis olevan Bisoprolol 5mg, verenpainelääke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten muistuttaisikin, mutta on pienempi (40 mg Furesiksen kokoinen ja hiukan muotoinenkin) ja valkoinen, vaikka tuo kuva hiukan väriä vääristääkin, kun on keltaisessa lääkelasissa.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!