Näytetään tekstit, joissa on tunniste Holika Holika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Holika Holika. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Tilaus Jolselle

Olen aiemminkin sanonut, että en ole mitenkään innostunut korealaisesta kosmetiikasta, joskin sieltäkin jotakin toimivia juttuja löytää.

Tein tilausta Jolselle, ja sieltä lähti ostoskoriin pari hyvää silmienrajauskynää.  Itse asiassa näitä Etude Housen Super Slim Proof Gel Pencil Linereita saa edullisesti myös eBaysta, ja värivalikoima on parempi kuin nopean varastokierron Jolsessa.

Nämä ovat ns. automaattikyniä, joissa on kapea kärki, eivät vaadi teroittamista, pigmentti on hyvä ja pysyvyys aivan loistava, eivät tuhrusta.




Kuvassa vahvasti suurennettuna luumu ja suklaanruskea. Valikoimissa on myös vaaleampi ruskea, joka saattaa sopia vaalealle pohjoismaiselle paremmin, kuin kovat tummat sävyt.

*****
Varsinainen syy Jolsen tilaukseen oli Holika Holikan 3 Seconds Starter. Minulla on taas kuivia kohtia silmien alla, ja tämä on siihen auttanut suhteellisen hyvin. Kosteutusvaikutuksiltaan tosin tämän peittoaa mennen tullen täälläkin aiemmin esittelemäni Vichyn seerumi, jonka saantikin on huomattavasti helpompaa, kunhan tsekkaa lähimmät apteekit.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Holika Holika 3 Seconds Starter

Jos totta puhutaan, en ole korealaisen kosmetiikan parista löytänyt mitään todella huikeaa tuotetta, joitakin meikkijuttuja lukuunottamatta. Toisaalta kokeilu on ollut aika edullista, mutta innostus on aikoja sitten jo hiipunut. En voi olla myöskään miettimättä sitä, että mikä toimii korealaisella, ei varmaankaan toimi esimerkiksi suomalaisella. Testataanhan lääkkeetkin eri rotujen erilaisen metabolian vuoksi eri roduilla.


Tätä tuotetta on hehkuteltu ainakin erinäisissä blogeissa, eli se piti sitten hankkia kokeiltavaksi. Suosiosta kieli sekin, että saatavuus oli aika hankala, mutta korealaisesta Jolsesta se löytyi postikuluineen noin kahdeksalla eurolla. Tämä on siis se hyaluronihappoversio. Kaksi muutakin tyyppiä löytyy.

Ensimmäinen tuntuma oli hiukan plääh, mutta pitäähän tätä kyllä kerrostaa, eikä se sittenkään riitä kunnolla kosteuttamaan, mutta auttaa siinä sentään hiukan. Katsotaanpa, mitä se sisältää (lähde: skincarisma)




Niin, en oikein tiedä, laittaisinko tähän rahani toista kertaa, vaikka se ei pankkia rikkonutkaan. Ei se nyt ihan huonokaan ole - näin liki pullon jo käytettyäni  - mutta varmaan rahansa voi sijoittaa viisaamminkin kuin keskinkertaisiin tuotteisiin.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Kaksi korealaista peitevoidetta

Omistan lukuisia peitevoiteita, mutta vielä ei ole löytynyt Misshan voittanutta. Tässä katsaus kahdesta muusta korealaisesta peitevoiteesta.


Vasemmalla Holika Holika Cover &  Hiding Liquid Concealer (sävy on 02 Natural Beige), ja oikealla The Face Shop Concealer Liquid Veil (sävy N109 Neutral Beige). Molemmat on pakattu muoviputkiloon, ja niissä on vaahtomuovilevitin.




Kuvissa nämä ovat samassa järjestyksessä, eli Holika Holika vasemmalla. Molemmat levittyvät hyvin, joskaan peittävyys ei ole ihan täydellinen. Holika ehkä peittää piirun verran paremmin ihon virheitä. Molemmat valitettavasti oksidoituvat iholla, joten kannattaa valita se vaalein tarjolla oleva sävy, jos iho on suomalaisen kalpea.

Ovatko nämä merkit tuttuja sinulle? Tuotetet on ostettu muutamalla eurolla eBaysta.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Ihan kuin Clarinsin 3 Dot Eyeliner, vain paljon edullisempi

Kaikki ovat varmaan kuulleet tästä Clarinsin silmänrajauskynästä, jota kuvataan tussin ja konventionaalisen rajauskynän välimuodoksi. Omintakeista tälle on se, että sillä saa täytettyä ripsien tyven välit aina kolme pistettä kerrallaan.


Kuvat: Clarins

Hinta vaan vähän hirvittää. Maksaa nyt yli kolme kymppiä mokomasta kynästä! Vaan eipä hätää, eBaysta löytyy hyvä vastine tälle ja se tulee Koreasta.



Holika Holikan Wonder Drawing Dot Liner on ihan samalla tavalla toimiva kuin kalliimpi Clarinsin kynä. Saatavilla on kaksi sävyä, musta ja ruskea, ja eBayssa hinta jää vain hiukan yli kuuteen euroon, postikulut mukaan lukien.

Tuliko ostohinku? Tällä nimittäin oikeasti saa aika siistit rajaukset! Jos alkoi himottaa, myyjiä löytyy täältä.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Pieni silmänrajauskynäkatsaus

Viimeaikaisiin hankintoihin on kuulunut jonkinlainen joukko silmänrajauskyniä. Tässä hiukan lisää niistä. Ne kaikki ovat aika edullisia hintatasoltaan, joten siinä mielessä niitä on hyvä verrata myös laadullisesti (=pysyvyys).



Ensimmäinen vasemmalta on UMA-merkkinen (UMA Cosmetics) ja tummansininen. Näen siinä ehkä hyvin hentoa kiiltoa, muuten se on varsin neutraali musteensininen. Kynä on aika kulunut, joten en näe tarkkaa sävyn numeroa tms. Kynä on peräisin kosmetik4lessiltä, ja on luultavasti tämä. Tarjolla on muitakin upeita värejä ja ihan pilkkahintaan!

Toinen vasemmalta on yksi suosikeistani, Holika Holikan Jewel Light Waterproof Eyeliner. Kaunis sävy no 14 on petrolinsininen, ja aika matta.

Kolmas vasemmalta on Avonin Glimmerstick Diamonds, sävy Twilight Sparkle. Siinä on hienosti kiillehiukkasia, mutta sävy ei hopeahtavana käy liikaa silmille.

Neljäs vasemmalta on Avonilta samaa sarjaa kuin edellinenkin, sävy on Emerald Glow, jonka tietty arvelin olevan vihreä, mutta tässä se näyttääkin lähinnä tummansiniseltä, jossa on aavistus vihreää. Hyvä väri kimalteineen, joka tapauksessa!

Viides vasemmalta kuuluu taas suosikkien joukkoon, eli se on Avonin Glitterstick myös, sävy on Sugar Plum, ihana, kimalteinen violetti.

Toiseksiviimeinen on toiseen otteeseen tuo Avonin Twilight Sparkle. Se tuli vahingossa kahteen otteeseen.

Ihan viimeisenä oikealla on sitten myöskin eräs suosikki, eli Etude Housen Play 101-kynän sävy 36.



Entäs sitten pysyvyys? Kaikki nuo pysyvät vähän hitsin hyvin paikallaan. Tässä allaolevassa kuvassa ihoa on hangattu kuivalla paperinenäliinalla, eikä mikään noista ole kulunut kovassakaan hankauksessa täysin pois. Iho sensijaan ei tykännyt kovinkaan tuosta hankaamisesta.


Lopullisesti nuo swatchit sai kyllä pois varsin helposti tällä Pevonia Botanican öljyttömällä silmämeikinpoistoaineella, joka on herkälle iholle tarkoitettu ja sisältää lehtisalaattia, kurkkua, etelänarnikkia, malvaa ja maitohappoa. Suosittelen herkkäsilmäisille!


tiistai 9. helmikuuta 2016

Tänään on turkoosi-vihreä päivä

Ihan vaan pikainen kuvapostaus, lakkasin kynteni viime viikolla Livboxista tulleella Sally Hansenin turkoosilla lakalla, ja kun se mielestäni tarvitsi hiukan elävöitystä, laitoin siihen viime kuussa arvontavoittona saamastani Isadoran paketissa olleesta hopeisesta kynsilakasta hammastikulla epämääräisiä kuvioita.



Olen kyllä aika noviisi tässä koristeluasiassa, mutta pitää harjoitella....

Hankin tässä taannoin Holika Holikan Jewel Light Waterproof Eyeliner -kynän, sävy on tuo ihana vihreä tuolla vasemmalla. Tältä se näyttää silmissä Christian Bretonin hopeanhohtoisen beigen luomivärin kanssa. Muuten nuo rajauskynät ovat upean värisiä, pysyvät suhteellisen hyvin eivätkä maksa paljoa.




Ripsiin on laitettu Maybellinen Lash Sensational Lash Multiplying -maskaraa, joka nyt ei minusta ollut kovinkaan kummoinen esitys. Kuvassa sitä on monta kerrosta.

Mutta: Luomiväri ei ollut paennut luomivakoon koko päivänä! Kiitos uuden luomivärin pohjustajan, joka on Wet'n'Wildin Fergie Centerstage-sarjaa. Eikä maksanut kuin muutaman punnan.


Primeri ei paljoakaan peitä, mutta tasoittaa ihoa huomattavasti, kuten tästä alemmasta kuvasta huomaa.


Hyvä ostos, suosittelen!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Onko väsymyksellä merkitystä ihon kuivumisen kannalta?

Vastaan itse yhden näkökulman pohjalta. Väsymys saattaa johtua myös elimistön kuivumisesta, eli joskus kunnon lasillinen vettä saattaa hyvinkin poistaa väsymyksen.

Nyt on tullut jo muutama viikko valvoskeltua ja meikattua naamaa joka päivä (normaalisti saatan kulkea montakin päivää putkeen ihan au naturel). Stydeillä kasvoputsareillakin lienee osuutensa tilanteeseen.

Vaan kun se kuivuminen ei koske yksinomaan kasvoja, vaan esimerkiksi käsissä nahka tuntuu ihan silkkipaperilta.

Rasvaista ruokaa on tosin tullut syötyä koko joulu. Englantilainen joulumuonahan ei kyllä periaatteessa ole kovinkaan rasvaista, eikä siellä syödä niin paljoa suklaata kuin Suomessa, mutta joulutorttuja meni kyllä aika muhkea määrä. Nyt ei tee mieli mitään makeaa, vaikka yksi suklaarasia tuossa vieressä minulle "huuteleekin".



No, pitää juoda tarpeeksi vettä, rasvata itseään niin sisäisesti kuin ulkoisesti ja nukkua kunnolla. Joudun kuitenkin kantamaan käsilaukussa aina mukana jonkinlaista rasvapurkkia, ja tällä hetkellä se on tämännäköinen.





Holika Holikan Bloom In Multibalm on hiukan jokapaikanvoiteen ja aromaterapiatuotteen risteytys, eli tuoksuallergikoille voisi jo tässä vaiheessa sanoe, että kannattaa välttää. Itse voide on mukavan kiinteää. Tässä blogissa hiukan alempana lisää tietoa näistä voiteista.

Kukanmuotoinen kansi on itse asiassa aika hyvä purkin avaamisessa, ja se myös osuu näppeihin käsilaukkua sokkona penkoessa. Joka värillä on eri tuoksu ja sen mukaan myös aromaterapeuttinen tarkoitus.

Ihan kiva voide sinänsä tällaiselle, jonka pitää voidella itseään tämän tästä talvisäässä. Tämän purkin vetää mieluummin esiin kuin käsivoidetuubin.