Olen kuivashampoiden suurkuluttaja. Pitkien hiusten pesu - tai oikeastaan kuivaaminen - on aikaavievää puuhaa, ja muutenkin pyrin pitämään hiuslatvojen kuivumisen estämiseksi pesuvälin viikossa. Sitten kuitenkin esimerkiksi kasvoille öisin käytettävät ihoöljyt tahraavat ja rasvoittavat tukkaa jossain määrin ainakin edestä, joten hyvä kuivashampoo on paikallaan korjaamaan asiaa.
Monien ylistämät Batisten kuivashampoot ovat kyllä hyviä, mutta niistä tuppaa jäämään hiuksiin valkoinen kerros. Batistella on tosin värillisiäkin versioita tuotteesta, mutta en osaa sanoa, onko valikoimassa punaista. Muutenkin tuntuu siltä, että noita värillisiä saa hakemalla hakea, eivätkä ne kuulu jokaisen kaupan valikoimiin.
Jos kaipaa kuivashampooltaan vain hiusten puhdistusta, on Redkenin Style Connection Powder Refresh 01 ihan täydellinen tuote (olen kirjoitellut siitä aiemmin täällä), mutta nykyään sitä ei tahdo saada oikein mistään. Lieneekö valmistus lopetettu? Hihkaiskaa, jos näette tätä jossain myynnissä.
Lee Staffordilla on ollut mielestäni aika toimivia tuotteita, joten päädyin kokeilemaan CoCo LoCo -kuivashampoota, mutta ei voi muuta kuin todeta, että aika surkea oli. Aloin jo jossain välissä ihmetellä, että tuleeko purkista muuta kuin puhinaa, ei se ainakaan paljoa hiuksia freesannut.
Pristasta sitten löysin puolalaisen Cameleo-merkkisen (Delia Cosmetics) sarjan alta kolmen euron (!!!!!) kuivashampoon ja ostin sen hiukan empien. Tosin ei minulla ole mistään kokeilemastani sen merkin tuotteesta ollut koskaan mitään valittamista.
Puff! Tämä olikin t o d e l l a hyvä! Hiukan ehkä jättää vaaleaa puuterimaisuutta hiuksiin (joskin sen saa harjaamalla pois), tuuheuttaa kivasti tekemättä sellaista karheaa vaikutelmaa, kuin Batiste.
Plussaa vielä ison pullon edullisesta hinnasta. Suosittelen!
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi, joskaan siitä ei ole sen kummemmin ollut vaivaa. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Redken. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Redken. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. syyskuuta 2018
maanantai 7. elokuuta 2017
Allure Beauty Box, elokuu 2017
Heti Pink Boxin jälkeen tupsahti postilokerooni kuun Alluren boxi. Katsotaanpa hiukan sisältöä.
Tässä heti yläoikealla Feel Brilliant Bamboo Charcoal -arkkinaamio. Sisältää paljon hyaluronihappoa ja hiilen avulla ihosta poistuu likaa ja ilmansaasteita.
Musta purkki oikealla on Beauty for Real Lip Revival Exfoliating + Hydrating Lip Scrub. Kosteuttava huulikuorinta-aine, joka sisältää sokerikiteitä, kanelia, appelsiinia ja vaniljaa. Kiva maku ja toimii, melkein jopa söisi purkista päin.
Sen yläpuolella on Briogeo Rosarco Blow Dry Perfection & Heat Protectant Crème, joka suojaa hiusta föönauksen aikana ja tekee hiuksen pehmeiksi sisältämiensä ruusunsiemen-, argan- ja kookosöljyjen avulla.
Briogeon tuubin vasemmalla puolella on Burt's Bees Complete Nourishment Facial Oil, kasvoöljy, joka sisältää ruusunsiemen- ja helokkiöljyä. Lupaa siloittaa ihoa. Tätä muistaisin yhden pipettipullollisen jo joskus käyttäneenikin. Säästän talvikeleihin.
Sen vieressä on Redken Fashion Waves 07 Sea Salt Spray. En ole oikeastaan koskaan juuri kokeillut suolasuihkeita hiuksiin, mutta nyt on sitten tilaisuus!
Redkenin pullon edessä on Wander Beauty Lipstick, sävy Barely There. Ruusun- ja malvansävyinen taitettu pinkki, joka menee ehkä hiukan jopa purppuraan päin. Tämä huulipuna lupaa kosteuttaa huulia. Sävy on aika kiva!
Hopeanvärinen purkki sen vieressä on Cargo Swimmables Water Resistant Blush sävyä Bali. Tätä oikeastaan tarvitsinkin! Kiva sävy ja kuulemma se tosiaan pysyy poskilla hyvin vaikka sitten uidessa. Pitää kokeilla!
Löytyikö tuotteista mitään, mikä erityisesti kiinnostaisi?

![]() |
| Cargon poskipuna ja oikealla puolella Wander Beautyn huulipuna. |
Löytyikö tuotteista mitään, mikä erityisesti kiinnostaisi?
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Batiste Strength & Shine
Bongasin tuossa talvella Douglasilta tämän ennen näkemättömän kuivashampoon. Silmä ei ollut osunut siihen missään aikaisemmin, vaikka Batisten joku kuivashampoo aina kotoa (tai kodeistani) läytyykin.
Kuivashampoilta halutaan yleensä erilaisia asioita. Joku haluaa tukkansa tulevan puhtaamman oloiseksi, joku taas haluaa hiuksiinsa runsautta, joku tietynlaista tekstuuria vaikkapa kampauksen tekoon. Minullakin on erilaisia tarpeita, ja Batisten tuotteita käytän yleensä lätistyneen tukan freesaamiseen. Jos taas tahdon hiuksistani puhtaat kuivashampoolla, silloin käytän Redkenin 01:stä.
Batisten Strength & Shine lupaa vahvistavansa hiusta ja lisäävänsä kiiltoa. Totta onkin, että tämä spray ei tuo ihan sellaista mattamaisen karheata pintaa kuin Batisten muut kuivashampoot. Valkoista puuteria saa kuitenkin harjata pois ihan kuin muittenkin tuotesarjan kuivashampoiden jäljiltä (lukuunottamatta niitä tummemmille hiuksille tehtyjä versioita).
Hiusten vahvistumista luvataan sen sisältämän levoarginiinin (L-arginiini) välityksellä, mutta ei kyllä kerrota miten tämä aminohappo ulkoisesti kiinnittyy hiukseen ja vaikuttaa. Olen hiukan skeptinen. Tuskinpa se päänahastakaan hiusten juuriin imeytyy.
Kuitenkin se on kelpo kuivashampoo - Batisten tyyliin.

perjantai 19. syyskuuta 2014
Kiireaamun quickfix tukalle
Joskus on niitä aamuja, jolloin voisi vain jäädä petiin ja vetää peiton pään yli... Hohhoijaa. Vessan peilistä katsoo kalvakka takkutukka, vaikka olin edellisenä päivänä ajatellut, että kyllä se vielä huomisen menee pesemättä, tukkani kun vaatii suorastaan rasittavan pitkän kuivatusajan. Olen muuten kerran saanut Chamonix'ssa Sveitsissä yhden chalet-hotellin proput palamaan, koska huoneessa ollut hiustenkuivaaja ei kestänyt pitkää käyttöaikaa ja alkoi syöstä kipinöitä ja niinollen koko hotelli pimeni. Onneksi ei palanut koko puinen pytinki....
Tuntuu siltä kuin nykyään kuivashampoot olisi vain ja ainoastaan tehty karheuttamaan ja pöyhentämään hiuksia. Voin sanoa, että oma tukkani ei sellaista välttis kaipaa, varsinkaan, jos siinä on jo ennestään hiukan muotoilutuotteita.
En oikeasti tiedä juurikaan kuivashampoita, jotka oikeasti tekisivät tukan pestyn ja sileän tuntuiseksi, mutta tämä tekee.
Sitä kun suihkuttelee tukkaan, möyhentä hiukan ja sitten harjaa kunnolla, niin olo on kuin uudestisyntyneellä. Vaan sitten pitää vielä hiukan laittaakin kuontaloa. Minulla on omituinen hiuslaatu; se imaisee kosteuden, eikä sitten kuiva millään, joten muotoilutuotteen pitäisi sisältää lämpösuoja ja sen pitäisi kuivuakin aikalailla heti. Onneksi siihenkin on löytynyt hyvä suihke.
Sitä hiuksiin seuraavaksi ja sauvakihartimella tukkaan hiukan taipuisuutta. Eikä tarvitse kiharoitten jäähdyttyä enää hiuslakkaakaan erikseen laittaa (ellei halua ihan kivikovia kikkuroita). Jos on kostea sää tai sataa, suihkaisen tähän vielä Joicon kosteussuojaa ja niin pysyy kampaus hyvänä koko työpäivän. Täällä lisää kiireisen aamun vinkkejä :)

| Redken Style Connection Powder Refresh 01. |
Sitä kun suihkuttelee tukkaan, möyhentä hiukan ja sitten harjaa kunnolla, niin olo on kuin uudestisyntyneellä. Vaan sitten pitää vielä hiukan laittaakin kuontaloa. Minulla on omituinen hiuslaatu; se imaisee kosteuden, eikä sitten kuiva millään, joten muotoilutuotteen pitäisi sisältää lämpösuoja ja sen pitäisi kuivuakin aikalailla heti. Onneksi siihenkin on löytynyt hyvä suihke.
| KMS Californian 2-in-1 Styling + Finishing |
Sitä hiuksiin seuraavaksi ja sauvakihartimella tukkaan hiukan taipuisuutta. Eikä tarvitse kiharoitten jäähdyttyä enää hiuslakkaakaan erikseen laittaa (ellei halua ihan kivikovia kikkuroita). Jos on kostea sää tai sataa, suihkaisen tähän vielä Joicon kosteussuojaa ja niin pysyy kampaus hyvänä koko työpäivän. Täällä lisää kiireisen aamun vinkkejä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)