sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pitaisi sita ja pitaisi tata

Vahan on ns. "pelastusarmeijalle mennyt" paiva tanaan. Siis en ole saanut aikaiseksi mitaan muuta kuin pikku lenkin koiruuden kanssa ja sitten laitoin ruokaa ja luin olemattomia uutisia netista. Eipa ole maailmallakaan juuri mitaan tapahtunut.

Tanaan laitoin aamiaiseksi tuhdin vihersmoothien hiukan jo nahistuneesta romaine-salaatinkerasta (tassa hyva vinkki, ala heita sita pois, ellei se ole madantunut), vaniljanmakuisesta proteiinijauheesta, lesitiinista, avokadosta (laitoin sen ihan kuorineen talla kertaa ja macadamiapahkinoista, jotka olivat lionneet tilkassa vetta yli yon. Vesi siis tuli mukaan tahan teelmykseen. Huomasin, etta macadamioiden, tai yleensakaan pahkinoiden kanssa ei kannata liioitella, jos ei tunne suurta intohimoa niihin. Vahan miedompikin maku olisi riittanyt.

Olin bongannut kaupasta aiemmin talla viikolla veripalttua, jota sitten paistelin paivalliseksi voissa (koirakin tykkaa ja kavi viela moneen otteeseen nuoleskelemassa kuppiaan syotyaan):


Huomenna tulee taas miesporukka katsomaan sita paastoa kylpparissani (ihan niinkuin sita ei olisi jo useamman kuin yhden miehen voimin kayty tuolla tuijottelemassa viikolla).

Oletko huomannut, etta kun esim. tonteilla tai jossain tiella kaivetaan kuoppa putkivaurion tms. takia, niin siina kaivinkoneen vieressa seisoo aina vahintaan yksi aija (ellei sitten montakin) tuijottelemassa monttuun kadet syvalla taskuissa?

Tama kylpparitouhu alkaa olla ihan samanlaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!