Murheita

Etteivät nyt sitten murheet tähän loppuisi, niin koirapirpanamme voi nykyään vähän huolestuttavan huonosti. Koissulla on sama läppävika sydämessään kuin emännälläänkin, ja tiistaina olisi aika hänen eläinlääkärilleen. Toivottavasti saadaan lääkitys, joka auttaisi.

Sydänkäpy sairastaa.

Ilmeisestikin tilanne on edennyt sydämen vajaatoiminnaksi nopeasti, ja koiraparka tuntuu aika uupuneelta. Onhan toki ikääkin jo 18 vuotta. Toivottavasti saamme koiran kuntoa kohottavan hoidon.

Muutenkin on varsin ankeaa tämän käsikipsin kanssa. Lauantaina jo tuskastuin kantositeeseen ja kävin autolla kaupassa sekä tuossa Golden Daisyn promotilaisuudessa, josta kirjoitin edellisen postauksen. Nyt on vasta vajaa viikko leikkauksesta, ja alan uskoa, että elämäni suurin urotyö on pitää tätä kipsiä kokonaiset kuusi viikkoa. Hirvittävän työlästyttävä ajatus, sillä minusta ei ole vasuriksi, ei sitten mitenkään.

Niinkin yksinkertainen asia kuin vaatteitten pukeminen ylle on yhtä työtä ja tuskaa. Ja vie aikaa ihan tuhottomasti. Lisäksi tämä kipsi ei mene minkään takin hihasta sisään, eikä takki pysy olalla ilman että käsi on hihassa.

Taitaa olla suoranainen ihme, jos kipsin poiston jälkeen kaikki on kunnossa. Jos käytän kipulääkkeitä niin, että kipu lievittyy, unohdan koko leikkauksen ja kipsin olemassaolon, ja välillä paukuttelen tätä kipsiä ovenpieliin yms. Jos taas jätän kipulääkkeet vähiin, on kipu toisaalta yhtä hirvittävä kuin ennen leikkausta, mutta toisenlainen. Jos se ennen tuntui siltä kuin joku olisi tunkenut väkivalloin sukkapuikkoa peukalon tyven läpi, niin nyt tuntuu siltä, että käteen on isketty rivi nuppineuloja aina peukun tyven päältä ranteen yli. Kivun voimakkuus on sama, joten yöksi olen ottanut lääkkeni, tosin viime yönä näin unta, että olin työntänyt käteni kukkavaasiin, ja heräsin siihen kun olin tempomassa kipsiä pois. huoh.

Toivottavasti voin kohta kirjoittaa iloisemmista aiheista, nyt varsinkin tuo koiruuden kunto huolettaa kovin.