sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Reissumaisemia

Voisin tänään vetää itseni vessanpytystä alas, sillä järjestin kauhean shown paatilla kun kuvittelin hukanneeni passini. Ihan niinkuin se olisi itsestään juossut mereen tai jotakin... No tallellahan se oli, olin jättänyt sen aamulla hotelliin kirjautumista varten, sillä nyt aion olla pari yötä maakrapuna ja hotellissa. Muisti vaan hiukan pätki siinä kohtaa... Tuollainen kolhoosielämä paatilla on hiukan hermoille käyvää ja sitäpaitsi haluan kylpyyn!

Käytiin tänään patikoimassa ja poltin naamani ja varpaani. Kas kun piti heittää sandaalit pois ja kokeilla, onko se poriseva kuuma lähde todellakin NIIN kuuma. Näin olen toiminut aina kakarasta lähtien; kun isä sanoi, ettei saa laittaa kieltä taloamme ympäröivään rauta-aitaan talvella, niin menin heti kokeilemaan - puoli naamaa nahattomana siitä sitten pois päästiin enkä ole sen koomin sitä harrastanut.



Hirveän väsynyt olo, en ole oikein mikään patikkaihminen. Tosin ihan hauskoissa paikoissa tuli käytyä. Seuraavat kuvat ovat menneiltä muutamalta päivältä paatilla.








Merellä on ollut ihan hyvät tuulet, tukkakin on niin takussa, että liottelen sitä nyt hoitoaineessa että saisin sen selvitettyä. Olisi ehkä ollut syytä laittaa siihen jotakin auringonsuoja-ainettakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!