perjantai 20. helmikuuta 2015

Millä välttää vatsan turvotuksen?

Tämä oli varsin ajankohtainen aihe eilen, kun olin pitkällä lounaalla ystävättäreni kanssa. Aikaa kului juoruillessa useampi tunti, ja noutopöydän  herkut pursuivat sitä myötä myös lautasilla. Illalla olimme teatterissa, ja senkin jälkeen tuli vielä syötyä, joten ähky ei ottanut hellittääkseen oikein vielä aamullakaan. Tämä päivä onkin otettu hiukan kevyemmin :)



Tiedän vanhastaan, että esimerkiksi leipä ja liiat hiilihydraatit valitettavasti tekevät turvotusta, mutta niin tekevät joskus myös raa'at kasvikset (kypsennetyt ovat vatsaystävällisempiä). Helpotusta taas löytyy ruoansulatusentsyymeistä, probiooteista (esim. Vogelin Molkosan, tai vain joku hapanmaitotuote) ja esimerkiksi tästä. Varsinkin, jos tuon viimeksimainitun kapselin ottaa ajoissa. Näin ei käynyt eilen.

Myös tuore  inkivääri toimii hyvin ruoansulatuksen apuna. Mustapippuri ruoissa auttaa myös ruoansulatusta. Samoin minttuteen juominen ruoan jälkeen. Vältä kuplivien juomien kulutusta, varsinkin ruokailun yhteydessä.

Suomessa ei ole kovinkaan yleistä syödä intialaista ruokaa, mutta UK:ssa sitä taas on jo perinteisestikin tarjolla enemmän. Kunnon curryillan jälkeen voi vaan kuvitella, miten turvonnut olo on. Mausteinen ruoka siis tekee sitä. Varsinkin höystettynä runsaalla riisillä ja leivällä.

Sokerittomat, sokerialkoholeilla maustetut karkit ja niiden ikävät sivuvaikutukset tunnemme varmaan kaikki. Liika sokerikin turvottaa. Samaten kuin purukumin pureskelu, mikä kerää ilmaa. Herkkujen sijaan kannattaa syödä päärynää (joka toimii diureettisesti, l. poistaa nestettä) tai avokadoa (joka rauhoittaa suolistoa ja magnesiumpitoisuutensa takia myös estää ummetusta)  - tai näistä voi tehdä jopa smoothien.

 Hedelmistä myös ananas on ruoansulatukselle hyvä, sillä se sisältää ruoansulatusta edistävää entsyymiä (ja on myös diureetti). Yleensäkin kaliumpitoiset ruoat ovat hyväksi, jos on nesteturvotusta. Fineli.fi kertoo ruoka-aineet, joissa sitä on eniten. Täytyy kuitenkin muistaa, että liika suolan käyttö turvottaa aina, sillä natrium sitoo vettä kudoksiin. Tämä valitettavasti myös huomattiin eilen, sillä kalapöytä lukuisine antimineen houkutti suuresti.

Stressi on vähemmän tunnettu turvotuksen aiheuttaja. Stressin aikana kortisoli-hormonin tuotanto nousee, mikä voi johtaa keskivartalolihavuuteen. Fosfatidyyliseriiniä käyttävät esimerkiksi jotkut urheilijat kortisolin vastavaikuttajana.

Liikunta sinällään helpottaa turvonnutta oloa ja poistaa ilmaa suolistosta. Mitä tulee lihaskuntoon, vatsan alue ja takamus ja niiden lihasten kunto ovat yhteyksissä toisiinsa, joten vatsalihaksia treenatessa huomioi myös takamuslihasten treeni.



Ja viimeiseksi  - pureskele ruokasi hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!