lauantai 27. kesäkuuta 2015

Taidetta ja hiukan alennusmyynneistäkin

Tulin Suomeen työasioiden takia, mutta pian taas baanalle...inhottavan levotonta elämää ja näin käy aina kun on aikomus lomailla. Juhannuksena oli tosiaan vieras Suomesta, mutta perjantaina minulla oli puhelinasioita, mikä oli äärettömän noloa, mutta minkäs sille voi. No tulipa pitkästä aikaa kierrettyä Lontoon turistirysiä, kävimme mm. Tate Modernissa, jossa oli vallan loistava Sonia Delaunay -näyttely, suosittelen. Tämä taiteilijahan on viettänyt paljon aikaa Suomessakin nuoruudessaan. Valitettavasti siellä ei voinut ottaa valokuvia :(  Minusta hän oli monitaituri niin tekstiilien ja vaatteiden suunnittelussa, kuin simultaanitaiteessa, katsokaapas vain vaikka näitä flamencoartisteja. Siinä sitä on liikettä ja tunnetta!


Asiasta toiseen; Lontoossa asuva, alunperin suomalainen ystävättäreni ihastui muuten ikihyviksi nähdessään minulla tuubin HTH-voidetta (tästäkin on tullut aiempi postais). Hänen ystävättärensä, niinikään suomalainen alkujaan ja jolla on koti Pariisissa ja Palm Beachilla, ja joka käyttää vaan ja ainoastaan HTH:ta kasvovoiteenaan (ja muutenkin, ja hänellä jos kenellä olisi todellakin varaa kalliimpiinkin). No, annoin hänelle miltei täyden tuubin aikomuksenani ostaa uusi Turusta. Kuinkas kävikään, kiersin eilen kiukkuisena kaupunkia, ja se oli joka paikasta loppuunmyyty! Toisaalta en yhtään ihmettele, mutta koska minulla on puolisen tuubia sitä nyt ainoastaan jäljellä, soisin uuden putelin löytyvän hyvin pikaisesti. GRRR.

*****

Ja mitä sitten ostin alennusmyynneistä? Tarkemmin sanoen S-ryhmän alesta. Siis en toden totta tarvitsisi mitään, mutta obsessio on obsessio...



No ensinnäkin haluan tietää, onko Cliniquen Dramatically different Moisturizing Lotion niin hyvä kuin sitä on kehuttu. Pieni puteli sitä siis. Uskon kuitenkin palaavani HTH-linjallle, sillä HTH:ta ennemmin on lukuisia kalliita voiteita käyty läpi.

Toisekseen ostin Isadoran tuommoisen jumbo-bronzerkynän. Ehkä tässä aurinkosuojasta huolimatta ruskottuu sen verran, eetä se saattaa olla kätsy.

Ihmiset näyttävät myös vaahtoavan noista Diorin viisikoista, joten kokeilenpa sitten tuota Pink Designiä, joka lähti puoleen hintaan.

Joo ja mitäänhän mä en tarvinnut....

Nyt ryysään tästä viinitastingiin, vanha viiniklubimme Botrytus Aboensis (tai sen ydinryhmä) kokoontuu pitkästä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!