maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tätä et varmaankaan tiennyt suklaasta tai kaakaosta

Puhutaan aina tumman suklan terveellisyydestä, mutta itse asiassa suklaan valmistukseen käytettävä kaakao on niin prosessoitua, että suurin osa sen terveysvaikutuksista on huvennut. Käsittelemätön kaakao tarkoittaa vaaleaa raakakaakaota, sillä tummistakin kaakaojauhoista paahtaminen vie osan terveellisistä ainesosista. Suklaata varten kaakao myös alkaloidaan kitkeryyden poistamiseksi ja tämä prosessi köyhentää hyötyaineiden määrää edelleen.



Käsittelemättömän kaakaon arvellaan parantavan muistia vanhuksilla. Columbian yliopistossa tehdyn pienen tutkimuksen mukaan kaakaon flavanolit saattavat parantaa muistia. Tutkimus oli tosin pieni; koehenkilöiden määrä oli vain 37 ja he olivat iältään 50-70 -vuotiaita. Puolet koeryhmästä harrasti aerobista liikuntaa päivittäin, koska myös liikunnalla arvellaan olevan muistia parantava vaikutus.

Puolet koehenkilöistä saivat päivittäin suuren määrän flavanoleja, puolet taas pienen annoksen. Koe kesti kolme kuukautta.

Loppupäätelmä oli se, että esimerkiksi 60-vuotiaan aivot toimivat aivan kuin 30-40 -vuotiaan. Tämä siis koski suuren flavanolimäärän saaneitten aivoja. Liikunnasta todettiin, että mitä vanhemmat aivot, sen intensiivisempää tulisi kestävyysliikunnan olla, että siitä hyötyisi. Tutkimus oli osin sponsoroitu suklaapatukkavalmistaja Marsin taholta, joten heillä lienee oma lehmänsä ojassa, koska yritys myy USA:ssa kaakaoflavanolivalmistetta patukoiden ohella.

*****

Kaakaon sisältämä teobromiini vaimentaa myös vagus-hermon ärsytystä, joten se myös lievittää yskänärsytystä. Koska yskänärsytykseen käytetään nykyään lähinnä opioideja, on kehitteillä kaakaoon perustuva lääke.
*****

Raakakaakao parantaa ruoansulatusta. Kuulostaa hassulta, mutta siinä tosiaankin on tarpeeksi kuituja sitä varten. Tämä tietty edellyttää, että syöt enemmän kuin yhden pavun!

*****

Raakakaakao alentaa verenpainetta. Tässä tapauksessa asialla ovat teobromiini, magnesium ja flavanolit. Nämä aineet myös tukevat verisuonten elastisuutta (laajentumista) ja vahvuutta. Tästä myös sydän tykkää.
*****

Kaakao myös laskee elimistön "varastohormonin", eli insuliinin tasoa ja tehostaa sen toimintaa.

*****
Krooninen väsymysoireyhtymä helpottui ihmisillä, jotka saivat päivittäin 45 g vähintään 85% kaakaota sisältävää suklaata 8 viikon ajan.
*****

Kaakao vaikuttaa myös mielialaan (serotoniinin kautta), toimii antioksidanttisesti vapaita radikaaleja vastaan ja teobromiini stimuloi keskushermostia ja rentouttaa lihaksia.

*****

Mutta nämähän me jo kaiketi tiesimmekin, siis ainakin viimeksimainityt asiat. Raakakaakaota saa luontaistuotekaupoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!