Renessanssiajan kauneus ja kauneudenhoito

Tatlerin nettiversiossa oli 2.8.2023 Stephanie Bridger-Linningin kirjoittama pikku artikkeli renessanssiajan kauneudenhoidosta, ja innostuin hiukan lukemaan aiheesta lisääkin netistä näin iltapuhteina. Tämä postaus ei siis ole mikään tiivistelmä yksinomaan tuosta artikkelista.

Tizian: Violante (Wikimedia Commons)

Renessanssiaikana kauneus katsottiin naisen velvollisuudeksi. Ellei kauneutta ylläpidetty, mies katsoi aviolittonsa pahasti epäonnistuneeksi.

Renessanssiaikana naisen ei saanut olla laiha. Piti olla muotoja ja kurveja, jopa mahaa ja paksut raajat. Rintava ei tosin saanut olla, eli rintojen ulkomuotoa pyrittiin kaikin keinoin pienentämään. Täydellisellä naisella piti myös olla vaaleat, pitkät ja taipuisat hiukset, tummanruskeat silmät ja korkea otsa, joka tehtiin usein nyppimällä hiuksia jotta hiusraja nousisi ylemmäksi. Vaaleaa ihoa ja karvattomuutta arvostettiin, kun taas toisaalta hiuslisäkkeet olivat runsaassa käytössä. 

Baldessare Castiglione kuvailee 1528 ilmestyneessä kirjassaan nimeltä Hovimies täydellistä naista seuraavasti (vapaa käännös):

Naisten tulee olla riittävän hyvätapaisia ​​ja koulutettuja viihdyttääkseen miehiä keskustelulla, mutta heidän ei tarvitse olla perillä politiikasta ja sodasta, ja urheilun harrastamista ja vitsailua pidetään jopa sopimattomana. Yksi asia, jolla ei ole erityistä arvoa hoviherralle, on kuitenkin ensiarvoisen tärkeä naiselle hovissa: kauneus. Kuten yksi kirjan hahmoista toteaa: "Hyvä ulkonäkö on hänelle tärkeämpää kuin hoviherralle, sillä paljon puuttuu naiselta, jolta puuttuu kauneus."

Italialainen lääkäri, Pietro Bairo julkaisi vuonna 1561 kirjan Secreti Medicinali, joka sisältää reseptejä kaikenlaisten vaivojen lääkkeiksi, ja myös kauneudenhoitoon. Nämä eivät olleet ainoastaan naisille tarkoitettuja, vaan miehetkin käyttivät niitä esimerkiksi hampaiden valkaisuun, harmaiden hiusten piilottamiseen värjäämällä tai hoitaakseen kaljuuntumistaan.

Monissa resepteissä käytettiin keittiöstä löytyviä aineita. Esimerkiksi lampaanrasvaa käytettiin aurinkosuojana ja pehmentämässä karheita käsiä.

Rikkaampien naisten palvelijattaret valmistivat seoksia kalliimmista aineista, kuten marmoripölystä, jauhetuista helmistä, kullasta ja ambrasta. Hiushoiteisiin saatiin raaka-ainetta pajusta ja silmänalusnaamiona käytettiin kananmunankeltuaisen ja hunajan sekoitusta (viimeksimainittu toimisi muuten varmaan tänäkin päivänä).

Tizian: Venus ja peili (Wikimedia Commons)

Suhde kosmeettiseen ulkonäön paranteluun oli kaksijakoinen: toisaalta se nähtiin syntinä, toisaalta ulkonäön ylläpito oli tarpeen sosiaalisen aseman säilyttämisen kannalta.

Vaikka vaalea, kalpea iho olikin muotia, haluttiin poskille ja huulille kuitenkin terve puna, joten elohopeasulfidia (sinooperi) sekoitettiin rasvoihin, värialkannaan ja kokenilliin sopivan sävyn aikaansaamiseksi.

Silmiin käytettiin itämailta tuotua kajalia ja ripset öljyttiin kiiltäviksi, mikä teki niistä myös tummemman ja pidemmän näköisiä. Belladonna-tippoja käytettiin silmissä laajentamassa pupilleja. Tämäkin oli pidemmän päälle vaarallista, sillä belladonna sisältää atropiinia, jonka jatkuva käyttö saattoi vaurioittaa silmiä.

Koska hunajanvaaleat hiukset olivat muodikkaat, tummakutriset poistivat väriä hiuksistaan lipeällä ja vaalensivat hiuksiaan auringossa. Ruskettuminen ei tietenkään ollut suotavaa, joten iho oli peitetty vaatteilla ja päässä oli leveälierinen "venetsialainen" hattu, josta oli kupu leikattu pois, joten lieri suojasi auringolta ja hiukset olivat sen päällä.

Myös mm. virtsaa ja erilaisia kasvisuutteita käytettiin hiusten valkaisuun ja haluttu hunajan sävy saatiin esimerkiksi rikillä, sahramilla tai kurkumalla.

Hiusten harmauden poistamiseen käytettiin mm. poltettua kalkkia ja lyijyoksidia, joka huuhdottiin pois ilman saippuaa ja hoito toistettiin viikottain.

Koska näin rajut käsittelyt aiheuttivat luonnollisesti kaljuuntumista, oli peruukkien tarve suuri.

Hampaita valkaistiin mm. hohkakivijauheella ja hiilellä. Elisabeth I:n aikakaudella tuli muotiin maalata hampaat kokonaan mustiksi, mikä kaiketi peitti kaiken sen tuhon, mitä nämä valkaisumenetelmät olivat jo siinä vaiheessa hampaille saaneet aikaan.

Eipä ollut helppoa kauneudenhoito tuolloin naisilla, ja kaiken kukkuraksi se kävi myös terveyden päälle.