torstai 6. kesäkuuta 2024

Pohdintaa päivittäisestä kasvisten syönnistä

Usein sanotaan, että kasviksia pitäisi syödä vähintään puoli kiloa per päivä. Jostain luin, että tästä määrästä pitäisi puolet koostua marjoista ja toisen puolen juureksista, vihanneksista ja sienistä.

Eli pelkkää perunamuusiahan tämä puoli kiloa ei voi olla, vaikka puoli kiloa perunoita muusina voisikin mennä aika helpostikin alas.

Jäin tänään miettimään omaa kasvisten käyttöäni. Kesäkurpitsa on neutraali kasvis, jota voi piilottaa melkein mihin hyvänsä, aina kahvikakusta laatikoihin - keitoista puhumattakaan (reseptiosiossa on muuten herkullinen kesäkurpitsa-tillikeitto, jota soisin kaikkien kokeilevan!). 

Esimerkiksi makaronilaatikkoa en koskaan tee makaronista, vaan makaronien sijaan pilkon pataan kesäkurpitsaa. Menee ihan täydestä! Se käy myös tagliatellen sijaan, ja usein valmistankin nämä "tagliatellet" kevyestä pannulla paistamalla, ja tarjoan seuraksi esim. katkarapu-aurajuustokastikkeen.

Nyt on ollut jo jonkin aikaa suosiossa lounassalaatti, johon en halua salaatinlehtiä puputettavaksi. Jäävuorisalaatti tai tavallinen ovat helppo syödä. mutta siinä nyt ei ole mitään ravinnearvoa. Jos haluaa ravinteikkaampaa salaattia käyttää, jotakin muuta (lue täältä lisää).

Olen ihan viime aikoina löytänyt minikurkut, joissa on paljon enemmän maltoa ja vähemmän siemeniä kuin tavallisessa kurkussa. Eipä tosin kurkussakaan ole paljoa ravinteita, mutta salaatissa se on aika hyvää.


Syön päivittäin vähintään yhden tällaisen salaatin, johon tulee kuutioituna pari minikurkkua, silputtu punasipuli ja iso kourallinen miniluumutomaatteja. Tämän oheen laitan raejuustoa maun mukaan. Kastikkeena joko jogurttipohjainen soosi tai joku tomaatilla maustettu versio.


Välillä seassa on pilkottuja snack-paprikoita ja mustia oliiveja. Tosin tänään ei ollut, mutta oli sipulia sitäkin enemmän. Vatsa tuli täyteen.

Laskin yhden annoksen kasvisten määrän tänään:

2 x minikurkku n. 350-400 g
2 x punasipuli n. 200 g
iso kourallinen miniluumutomaatteja n. 125 g

Yhteensä siis n. 675-725 g kasviksia.

Ei huono yhdelle aterialle!

Marjojen ja sienten määrä pakkaa jäädä vähän heikommalle. Hmm. Täällä on kyllä mansikka-aika ja muutenkin marjoja saatavilla paremmin kuin Suomessa.

Kiinnitätkö sinä huomiota kasvisten määrään lautasellasi per päivä? Mitä kasviksia syöt yleensä?

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä! Mulla on työlounaiden kanssa tuskallista kun en vaan tajua mitä voisi lounaaksi ottaa. Jotain minkä voi haukata nopeasti vaikka seisaaltaan. Hirmu salaatteja en jaksa vääntää kun en jaksa sitä salaatin pilkkomista ja ei ne pelkät lehdet aina maistu :D niin joo, just tälläinen se salaatti vois olla missä ei olis lehtiä :D täytyypä ottaa toteutukseen loman jälkeen..
    Ei mulle varmaan tule se puoli kiloa täyteen kun en syö hedelmiä, mutta syön salaatinlehtiä, kurkkua ja tomskua. Joskus teen kasvisruokaa esim nyt on tekolistalla kasvisfajitakset. Joskus tilaan pelkän kasvispitsan kun toinen ottaa ns.äijäpitsan pelkällä lihalla. Kasvissosekeitto on kans tosi hyvää ja ihan helppoa tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä salaatti on kyllä kätevä, ja nopeampi syödä. Salaatinlehtiä joutuu aina puputtamalla puputtamaan, kun ei niitä oikein voi hienoksi hienontaakaan, kun ne muussaantuvat. On mukavampa ja rouskuvampaa. Espanjalaisillahan on samanlainen salaatti, johon tulee tomaattia, kurkkua, paprikaa ja sipulia, ja sitä kutsutaan pipirranaksi, ja se on nimenomaan Andalusiassa tyypillinen.

      Kasvissosekeitot ovat kyllä helppoja, ja usein vielä parantuvat maultaan lämmitetäessä. Teen aina itse ison padallisen ja syön useana päivänä.

      Fajitakset, nam, en olekaan syönyt niitä aikoihin!

      Poista
  2. Kuvittelen syöväni sen puoli kiloa päivässä kasviksia ja marjoja, mutta todennäköisesti yliarvioin normaalin päivän määrän. Itse olen saanut monipuolistettua kasvisten käyttöä tavoittelemalla jokaisen aterian sisältävän 5 eri väriä. Marjat ja kasvikset ovat helpoin tapa lisätä värejä ja samalla niitä tietysti tulee syötyä monipuolisemmin ja päivän aikana enemmän. Eniten menee toki erilaisia salaatteja, tomaatteja ja kurkkua ja sitruksia. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä minäkin tuon laskelman tein, kun omat mielikuvat eivät aina vastaa totuutta. Onneksi kävi niin, että syökin kasviksia enemmän kuin kuvittelin.

      Salaattia sinällään en nykyään osta, kun tarjonta on täälläkin suurimmaksi osaksi ravintoköyhää jäävuorisalaattia. Sitten jos ostaa jotakin ravinnerikkaampaa, kuten lehtikaalia, se on aika ikävää puputettavaa. Tosin ei kurkkuakaan voi kovin ravinnerikkaaksi sanoa, mutta se on mukavampaa syödä, varsinkin nuo rapsakat minikurkut.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!