Tein perjantaina kotiinlähtöä. Homma ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu, koska meropeneemi (antibioootti, tai oikeastaan pitäisi sanoa mikrobilääke) menee intravenöösisti kolme kertaa vuorokaudessa, eivätkä hoitajat sitä juokse kotona laittamassa.
Hoitava hematologi päivystää viikonlopun ja ehdotti, että jos profylaksiaa tarvitaan vielä maanantaina (olettettavasti tarvitaan, sillä suusta leviävä infektio on aina iso riski), katsotaan jokin kerran vuorokaudessa annosteltava valmiste ja kotisairaanhoito käy sen tiputtamassa. Suonensisäisesti sen nyt kuitenkin pitäiisi mennä, sillä teho on silloin suurin. Tyydyin pitkin hampain jäämään osastolle.
![]() |
| Ruokahan täällä ei ole hääppöistä, ja vielä huonosti maustettua. |
Perjantaiaamu koitti mittauksineen. Kuumetta 38,1 C !!!! Piti oikein mitata viisi kertaa, ennen kuin uskoin. Päivystäjä tuli katsomaan ja laittoi vielä toisen, suun kautta otettavan mikrobilääkkeen menemään.
