Sain puolenpäivän aikaan siivouskohtauksen, joka oikeastaan johtui eräästä kadonneesta pikku tavarasta, joka minun piti huomiseksi löytää. Tilanne on tietty juuri niinkuin ennenkin; siivotessa löytää monta kadonnutta tavaraa, mutta hukkaa vähintään yhtä monta koska ei muista minne ne on laittanut.
Niinhän se kävi tänäänkin. Mitä tulee tuohon etsimääni tavaraan, minun piti oikein istua alas ja muistella, että mihin "hyvään" paikkaan laitoin sen edellisviikolla talteen kun se viimeksi oli kädessäni. Tällainen oman toimintansa profiloiminen näköjään auttoi ja niinpä päivän myllertämisen jälkeen löysin sen sitten ihan helposti. Ihan yksinkertaisessa paikassa se olikin.
Pengastamisen aikana sattui käteen Nailtiques-merkkinen kynsilakka - tällä kertaa kalpean vaaleanpunaisena. Olen aiemmin maininnut, että kyseisellä merkillä on vallan tavattoman hyvät kynnenkovettajat (proteiinilakka), mutta tähän värilliseen en ole ollut laisinkaan tyytyväinen. Ajattelin kuitenkin, että se on maksanut sen verran, että käytetään nyt sekin sitten loppuun saakka.
Mainittakoon tässä nyt vielä, että minun kynteni eivät kasvaisi mihinkään ilman noita Nailtiquesin proteiinilakkoja. Suomesta niitä ei valitettavasti tietääkseni saa, mutta ulkomailta saa tilaamalla esim. lookfantastic.com'ista.
Tämä värillinen lakka on todella ohutta ja sitä saa sutia monta kerrosta jos haluaa vähääkään väriä kynsiinsä. Vaikka kerroksia kuivattelisi kuinka kauan, ne kerrokset tuppaavat jäämään ensinnäkin kirjaviksi kerroksiksi ja toisekseen sitten koko viritys on niin pehmeä, että jos kynsiään käyttää johonkin ihan heppoiseenkin toimenpiteeseen niin lakka kuoriutuu kokonaan pois. Pysyvyydessä ei ole muutenkaan hurraamista ja kiilto menee alta aikayksikön. Tältä ne nyt kuitenkin näyttävät tänään, huomenna vedän varmaan päälle jotakin muuta lakkaa.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivoaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivoaminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Valmistautumista muuttoon
Akkia se kolme kuukautta taalla evakkoasunnossa on vierahtanyt. Saatan paasta jo ensi vikonloppuna muuttamaan takaisin tuonne joen toiselle puolelle, joten tanaan olen hiukan katsastellut kaikkea tanne kertynytta omaisuutta, vaikkakin olen koittanut pitaa sen ihan minimissa.
Sitten huomasin, etta joku on taalla kolmen kuukauden aikana tyhjentanyt limsapullon poikineen. Ja mina kun ajattelin, etten niita sokerittomia limppareita niin usein osta. Mutta pullomaara puhuu puolestaan ja niita taytyy hampaat irvessa rahdata ensi viikolla kauppaan takaisin.
Eniten tuottaa kai paanvaivaa tuo koirankarvatuppojen karkoitus, eli luulen joutuvani imuroimaan muutamaan otteeseen, silla niita karvoja riittaa.
![]() |
| Jaakaappi pitaisi syoda tyhjaksi, pakastimesta puhumattakaan. |
![]() |
| Tassakin vinkki, miten tyhjia pulloja voisi hyodyntaa. Tosin mina nyt vien omani kauppaan kuitenkin... |
![]() |
| Hyva selitys... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


