Pieni rillienosto-opas

Naistenlehdissä ja optikkoliikkeiden omissa aviiseissa usein neuvotaan silmälasien ostamisessa. Valitettavasti vain liki jokaisessa artikkelissa paneudutaan vain ja ainoastaan siihen, mikä kehysmalli sopii minkäkinlaiselle pärstämallille. Koska tämä on asia, joka yleensä selviää kaupassa peiliin vilkaisulla ja erilaisten pokien sovittelulla, aion tässä selonteossa pitäytyä muihin seikkoihin, joita tulee huomioida laseja ostaessa  - siis oikeammin kehysten ostossa. Linsseistä en juurikaan tiedä mitään.

Minulla on ollut jo vuosia yksiteholasit, siis ns. lukulasit. Monet sellaiset, joten tähänkin rillien joukkoon mahtuu useat sellaiset, joita en ehkä olisi valinnut jos olisin tietänyt, mitä ongelmia saattaa seurata. Tarkemmin sanoen, oikeastaan ainoastaan kahdet lasini ovat olleet suurinpiirtein täydelliset, ja se, mikä niitä yhdisti on se, että molemmissa on/oli metallikehykset ja niiden sangat joustivat sekä sisään-, että ulospäin.

Tällainen joustavuus on tarpeen ainakin silloin, jos vekslaa lasiensa kanssa, ts. ottaa ne usein pois ja laittaa taas takaisin päähän. Elleivät sangat jousta, on hyvä valita kehyksensä jostakin muusta kuin ihan halvimmasta alemallistosta. Varaosia, eli uusia sankoja pitää voida saada vielä vuoden-parinkin päästä. Ellei saa, niin pahimmassa tapauksessa joutuu uusimaan rillit linsseineen, ja se tulee kalliimmaksi kuin pelkät sangat.

Metallikehykset ovt oikeastaan aika hyvät kaikin puolin, mutta jos satut valitsemaan muovikehykset, varustaudu siihen, että niiden aisat löystyvät ajan kuluessa. Tällöin voi tapahtua kuten minulle niin monta kertaa: rillit yksinkertaisesti katoavat pään päältä (ei, nenäni nokalta en ole vielä hävittänyt yhtään kakkulaparia). Neuvottele siis samaan rillikauppaan jonkinlainen kaulanauha, joka pitää ne tallella jos sattuvat tippumaan, tai jossa ne voivat roikkua, jos hetkeksi lasisi päästä otat.

Miksikö sanoin, että vain kahdet ostamani kakkulat ovat olleet melkein täydelliset? Siksi, että niissä molemmissa on ollut nenätallat, joiden varassa lasit lepäävät nenän varteen tukeutuen. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta jos sinulla on pitkä tukka, nuo tallat sotkeutuvat siihen helposti kun otat laseja pois päästäsi. Tuollaista takkua on raivostuttavaa selvittää, ja kun sitten riuhtaiset hiustupon tallasta irti, jää siihen tuppo hiuksia, joiden poistaminen on yhtä piperrystä, koska useimmiten ne riuhtaistessa katkeilevat vain lisää ja loppujen lopuksi tallassa on kiinni pari ärsyttävää karvaa, jotka kutittavat ja häiritsevät.

Muovipokat ilman talloja? No tässäpä onkin sitten uusimpien lasieni kanssa ilmennyt riesa. Kehykset, jotka nyt lepäävät nenän selkämyksellä ilman talloja hiertävät nenän päällyksen äkkiä punaiseksi. Silloin näky on hiukan kuin joku olisi täräyttänyt luuvitosella päin näköä. Milläkö apu tähän kehysongelmaan? No siihen saa kyllä laitatettua erikseen tallat ruuveilla kiinni.

Minun ratkaisuni on ainakin toistaiseksi ollut pitää välillä vanhoja laseja niin, että punoittava läiskä keskellä nenänvartta ehtii parantua  - mennäkseen taas rikki kun laitan uudet ja hienot Versaceni päähän.

Rillien osto ei olekaan niin yksinkertaista kuin luulisi.

Miksi naiset (ja miehetkin) vanhemmiten lihovat?

Daily Mailissa oli mielenkiintoinen artikkeli. Naissukupuolihormonista, estrogeenista, on löytynyt entsyymi, joka vaikuttaa naisten rasvasoluihin.

Hormonia, jota kutsutaan nimellä Aldh1a1, pitää kurissa juurikin estrogeeni itse. Entsyymi edesauttaa vaarallisen viskeraalisen rasvan kerääntymistä. Valitettavasti menopaussissa estrogeenin eritys vähenee, mutta entsyymi toimii edelleen  - nyt siis ilman estrogeenin kontrollia.

Nämä metabolia-asiat ovat mielenkiintoisia. Tässä asiassa eivät ulkopuolelle jää miehetkään, sillä myös heidän elimistönsä tuottaa estrogeenia läpi koko iän. Rasvakudos myöskin lisää estrogeenin tuotantoa, joten tästä voi ehkä päätellä jotakin.

Xenoestrogeeneistä tässä yhteydessä ei ollut mitään mainintaa. Luultavasti ne ovat niin uusi asia, että pitkäaikaisempaa tutkimusta/tietoa niiden vaikutuksista tässä tapauksessa ei ole (tarpeeksi) tietoa.

Toivottavasti tutkimus edistyy nopeasti. Tulee vain mieleen se, että onko tässä yksi syy, minkä takia low carb auttaa hyvin nuorempana, mutta kun ikää karttuu, pitää vahtia kaloreitakin, eli käytännössä rasvaa ei ihan surutta voi käyttää (tämä on kyllä minun tiedossani ollut kaiken aikaa muutenkin). Olemme kuulolla.

Elimistö toimii ja ei toimi kuin kone.

Ja kenkäneuroosi jatkuu...

Ulkona on sellainen sää, mikä edelleenkin pistää miettimään miten siellä pysyy pystyssä. Olkoonkin, että tämän pahuksen lastan saa viikon päästä heivattua helskuttiin. Ei naurata sekään vaihtoehto, että tuo ATP-jänne repeäisi kursimiskohdastaan jos sattuisi liukastumaan. Etsin vieläkin kenkiä, joilla parhaiten pysyisi pystyssä.

Meanwhile....

Sisäkenkä?

Tässä ei nyt ole ehkä paras malli näille keleille, mutta voisiko joku valaista minua ja kertoa, miksi tällaisia ilmiselvästi kävelykengiltä näyttäviä popoja myydään nimellä "sisäkengät"? Siis eikö näillä voi mennä ollenkaan ulos? Hajoavatko ne heti minimaalisestakin kosteudesta tai ravasta? Aletaanko tässä mennä amerikkalaiseen tapaan pitkin päivää kengät jalassa sisälläkin?

Minun huushollissani ovat amerikkalaisvieraatkin joutuneet aina tepastelemaan sukkasillaan, ja siitä on sitten seurannut "I feel like naked if I cannot wear my sneakers when I have dressed in the morning".

Näköjään noissa kenkien luonnehdinnoissa on kyllä toivomisen varaa. Nauhakenkiä kutsutaan avokkaiksi, kävelykenkiä nilkkureiksi jne. Ellei kengistä olisi kuvia, olisi hiukan vaivalloista suunnistaa näillä tiedoin tuolla nettikauppojen viidakoissa. Mutta täydellisten liukkaan sään kenkien etsiminen jatkuu...

Onko lautasella pikkuleipä vai ufo? No se on kyllä hervoton pikkuleipä 1 eurolla.

Uudenvuoden aatto

Olipa kerran pieni koira, joka ensimmäistä kertaa näki päivänvalon arabialaisen taivaan alla, siellä missä kuunsirppi näyttää veneeltä. Pieni koira sai kai verenperintönä emoltaan muistot Kuwaitin invaasiosta, koska pikkuraukka pelkäsi koko ikänsä kaikenlaista paukuttelua.

Kaikenlaiset ilotulitukset olivat aina suuri kauhun paikka, jolloin koiruli pakeni aina omaan paniikkihuoneeseensa (kylppäri, joka oli asunnon keskellä) tutisemaan pelosta, ja minä yritin laskelmoida ulkoiluttamisen siten, että kävimme ulkona ennen klo 18, jonka jälkeen sai luvallisesti paukutella ilotulitusraketteja. Seuraava ulkoilu oli sitten yleensä aamuyöstä klo 4.30-6 välillä  - toivoin aina sydämestäni, ettei kukaan typerys olisi silloin enää pamauttanut mitään raketteja. Hyvin usein kuitenkin joku hölmö sen teki aattona ennen klo 18 ja aamuyöstä.

Pääsin itse sitten vasta uudenvuodenpäivänä nukkumaan kun koiruli oli ulkoilutettu ja saatu rauhoittumaan.

Kirjoitan tämän siksi, että ihmisten pitäisi yrittää paukutella ne rakettinsa silloin, kun niiden aika on, eikä rasittaa ketään (ei ihmisiä, eikä eläimiä) räiskimällä niitä luvattomalla ajalla tai enää vuoden vaihtumisen jälkeen.

Samalla myös mietin, miten itse kuluttaisin uudenvuoden vaihteen, nyt kun ei koirua enää ole seurana. Ulkona sataa ja on liukasta. Liukastuin ja lensin jo kerran kumoon tänään kun astuin ulko-ovesta ulos (ja nyt paketissa oleva käsi hiukan turvoksissa). Eli ei tee mieli lähteä minnekään. Mielelläni olisin kyllä taas ollut koiruutta rapsuttelemassa ja rauhoittelemassa vuodenvaihteenyön. Nyt se ajatus ahdistaa.

Hyvää Uutta Vuotta 2013, olkoon se vieläkin parempi kuin edellinen oli!