keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Flunssan selätystä luonnon keinoin

Olen täällä jo aikaisemmin eräässä postauksessa kehunut sinkin ja C-vitamiinin yhteisvaikutusta flunssan selättämisessä. Nyt jatketaan muilla vinkeillä.

En ole itse kokeillut (kun en flunssia juurikaan sairastele) tätä, mutta jostakin kuulin, että yksi konsti parantaa flunssaa on laittaa korviin tippa-pari vetyperoksidia. Hmm...tuskin siitä haittaakaan on, senhän saa ravisteltua/pumpulipuikolla kuivattua pois. Niksin lähde ei kerro, miten vahvaa vetyperoksidin pitäisi olla, ja miten kauan aine saa vaikuttaa. Tuleepa ainakin korvat putsattua, jos tätä kokeilee.

Lakritsi on sitten hiukan järkevämmältä kuulostava flunssan parantaja. Nyt jos joku lukija ilahtuu ja luulee pääsevänsä herkuttelemaan sairastuttuaan, täytyy muistuttaa, että monissa makeisissa ei ole ollenkaan flunssan tainnutukseen tarvittavaa glykyrritsiiniä sisältävää lakritsanjuurta, vaan maku on korvattu aniksella. Lakritsanjuurta saa luontaistuotekaupoista.

Glykyrritsiini on aine, joka vaikuttaa verenpainetta kohottavasti ja on myös antiviraalinen, saattaen potentiaalisesti parantaa jopa SARSin ja HIVin. Ayurvedisessä lääketieteessä lakritsia pidetään myös limaairrottavana, joten flunssassa esim. lakritsiteen juonti on suositeltavaa. Varovaisuuteen tietty kehoitan, jos verenpaineen kanssa on ongelmia tai on monta lääkitystä päällä.

Lakua lääkkeeksi?

Timjami on myös hyödyllinen yrtti, joka helpottaa varsinkin limaisesta yskästä kärsivien oloa. Timjamin eteeristä öljyä voi käyttää johonkin toiseen öljyyn sekoitettuna (eteerisiä öljyjä ei koskaan saa laittaa sellaisenaan suoraan iholle) ja hieroa sillä ihoa. Eteeristä öljyä voi laittaa kylpyveteen ja timjamilla maustettua vettä voi käyttää höyryhengitykseen. Timjamiteetä voi valmistaa hauduttamalla 10 minuuttia 2 tl kuivattua timjamia per kupillinen vettä.

Seljan (mustaselja) uute (kauppanimi mm. Sambucol) on Suomessa varsin vähän käytetty ja kasvin marjatkin yleensä saavat jäädä lintujen ruoaksi pusikoihin. Sen on kuitenkin todettu lyhentävän flunssan potemisaikaa merkittävästikin, joten pullollinen kannattaa flunssakautena pitää varalla. Mm. iHerb myy seljaavalmisteita (hakusana elderberry, sambucol, sambucus).

Auringonhattu-uutetta (Echinacea) on pidetty flunssan parantajana, vaikka siitä ei varsinaisesti olekaan näyttöä. Uute kuitenkin säännöllisesti käytettynä valkosipulin kanssa näyttäisi pitävän flunssavirukset loitolla.

2 kommenttia:

  1. Eikös se ollut jossain tutkimuksessakin tullut esiin, että C-vitamiini helpottaa flunssan oireita flunssan alussa, muttei ehkäise flunssaa. Kun taas vähän yllättäenkin D-vitamiini voi ehkäistä flunssaa. ..Vai muistanko väärin :D

    VastaaPoista
  2. Muistaakseni Suomen Lääkärilehti esitteli jo loppuvuodesta (marraskuu?) 1998 tutkimuksen, jossa todellakin todettiin, että jos heti ensioireiden alettua ottaa korkein annoksin sinkkiä ja C-vitamiinia, virusten jakautumine heikkenee, joten tauti menee nopeammin ohi. C-vitamiinia ei voi käyttää pitkiä aikoja yliannostuksella, sillä sen epäillään johtavan kivuliaisiin munuaiskiviin.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!