Kirpparia ja nettihuutokauppaa

Koska kotini on varsinainen aarreaitta, olen päättänyt laittaa kaikenlaista tavaraa myyntiin. Vaatetta, kenkiä, huiveja, kosmetiikkaa. Mitä ihminen tekee parillakymmenellä ripsivärillä, ellei edes ole avannut niitä?

Ehkä eniten luopumisen tuskaa aiheuttavat kauniit silkkihuivini.

Kauniit, Kiinasta ostetut huivini!

Ehkä niille kuitenkin löytyy hyvät kodit, myyn aika edullisestikin. Enhän kuitenkaan ole niitä käyttänyt ollenkaan.

Olen nyt tavattoman innostunut kirpputoreista ja nettihuutokaupoista. Myyminenkin on aika hauskaa, varsinkin jos ostaja iloitsee ostoksestaan niinkuin eräs naishenkilö, joka osti yhden huiveistani.

Olen kyllä tainnut laittaa niihin ihan liian edullisen hinnan, hmmm.

Hankalaa kylläkin hinnoitella sellaisia tavaroita, jotka on hankkinut kauan aikaa sitten.

Olin laittamassa myös erästä upeaa Jones New Yorkin juhlamekkoa myyntiin  (käytön puutteen takia). Se on ollut minulla varastossa, enkä ole käyttänyt sitä kertaakaan. Nyt sitten yhtäkkiä huomasin sen olevan kuin haulikolla ammuttu täynnä reikiä. Siis eivät kai koit sentään syö tekokuitua? Esimerkiksi näissä silkkihuiveissa ei ollut mitään reikiä, mutta sitten taas kaksi pitkää, villa/tekokuitusekoitetta olevaa villatakkia oli myöskin rei'illä yltympäriinsä.

Juhlamekko, josta oli tullut muikkuverkko.

Onko kenelläkään hajuakaan, mistä reikiintyminen voisi johtua?

Tavaroiden penkomisesta on koitunut melkoisesti kaikenlaista hupia. Olen näköjään säilönyt "tyylikkäimpiä" kasarivaatteitani ja nyt kun niitä katsoin, niiin hiukankos hymyilytti. Ilmeisesti olen ajatellut joskus vielä käyttäväni niitä? Hehheh!!

Jostain kätköistä löytyi varmaan kilo Marianne-karkkeja Finnairin pussissa. Yhteen aikaan sai iiiison pussillisen niitä tai sitruunalakuja, jos osti Finnairin lennolla tietyllä summalla "tax-free -tavaraa", mahtoiko summa olla 80 euroa tai jotakin.

Ei liene vaikea arvata, mitä näille tapahtui löydon tekemisen jälkeen.

Joskus vannoin, etten enää KOSKAAN syö minttusuklaata. Joskus kun Alkossa oli myynnissä minttusuklaalikööriä, vai mitä lienee ollutkaan, sitä piti saada. Muotijuoma silloin... Lähdimme ystäväni kanssa hädintuskin 18-vuotiaina ruotsinlaivalle, siis Helsingistä Tukholmaan, jossa vietimme pari päivää. Olimme varustautuneet just sillä minttusuklaajuomalla.

Reissu meni niinkuin meni, hauskaa oli ja kaikkea sattui ja tapahtui, mutta ystävätär "röyhtäisi" hytin lavuaarin täyteen minttusuklaalta vivahtavaa oksennusta kotimatkalla. Valitettavasti lavuaarin tappi oli kiinni, enkä ainakaan minä olisi sitä sieltä ruvennut käsin onkimaan, joten siinä hajussa oli kestettävä.

Viimein päästiin Helsinkiin ja kummitätini oli vastassa ja vei meidät kamoinemme junalle. Kun nousimme autosta, hän yhtäkkiä muisti: "Niin, tässä, olen ostanut teille hiukan naposteltavaa matkalle." Otin pussin ja kiitin.

Vasta junassa vilkaisimme pussiin: Siellä oli jättipakkaus ranskalaisia pastilleja. Pussi pysyi visusti kiinni koko kotimatkan, me olimme kalpeana ja hiljaa ja yritimme nukkua.