perjantai 1. helmikuuta 2013

"Mä en jaksa, eikä mulla ole aikaa"

Anopin kuoleman jälkeen ajattelin miten paljon aikaa meneekin jahkailuun. Siis että en todellakaan saanut soitettua. Viikon alkupuolella yhtenä iltana katselin netistä TV:tä ja jahkailin leipoako sämpylöitä vai ei.

Siis mihin siinäkin sämpylänteossa olisi aikaa mennyt? Ainekset kulhoon, sekoitus ja kakkaroiden läiskiminen leivinpellille. Paistaminen ja se on siinä. TV ohjelma kyllä olisi netissä odottanut.

Tiedostan kyllä senkin, että se asenne, että "kaikki on hoidettava just ja tänään ja mieluummin vähän ylimääräistäkin" ei ole pitkällä aikajänteellä hyväksi. Minä olin sellainen ennenkuin syövän uusiminen, kilpirauhasen reistaaminen ja tämä artroosipeukalo homman pysäyttivät. Joskus tarvitaan näköjään tällainenkin stoppi sihen, että pysähtyy miettimään eikä vain mene pää kolmantena jalkana.

Noihin aikoihin jopa ihmettelin sitä, että ihmisillä on ylipäätään aikaa katsoa TV:tä!

Pitääkö ylipäätään yrittää ylisuoriutua, että pärjäisi? Ihmiset tekevät työtään eri tahtiin, tietenkin. Benchmarkingin avulla voidaan määritellä keskivertoaika jonkin tehtävän suorittamiselle, mutta tämä pätee lähinnä yksinkertaisiin ja selkeästi määriteltyihin toimintoihin. Mitä kompleksikkaammaksi tehtävä muodostuu, mitä useampi elementti siinä on, sitä vaikeampaa on määritellä se aika, mikä sen suorittamiseen pitäisi mennä. Näin on varsinkin vaativissa asiantuntijatehtävissä, joita minäkin teen/tein.

Johdon asia on varmistaa, ettei työkuorma kasva liian suureksi, vaikka miten tulisi painostusta ylhäältäpäin.

Tuli tässä mieleen eräs entinen työkaverini, jolle oli sälytetty huima vastuu työssään. Esimiehellä ei ollut kuulevia korvia valituksille tilanteesta, ja niinpä tämä henkilö irtisanoi itsensä. Hänen onnekseen hänellä ei ollut taloudellista estettä siihen.

Ja mitä tapahtui kun hän oli lähtenyt? Hänen työnsä jaettiin kolmen uuden henkilön kesken. Minä olisin nostanut tuosta metelin.

Mietin vaan paljonko tätä tapahtuu maailmalla. Osaksihan tämä kuvaa minunkin silloista tilannettani.



Ja leivoinko siis silloin ne sämpylät? Kyllä vaan, ja vielä marjapiirakan, jonka sain paistettua samassa uunissa. Aktiivista työaikaa meni noin 10 minuuttia. Se oli todella lyhyt aika verrattuna siihen, miten monta tuntia meni asiaa jahnatessa.

2 kommenttia:

  1. Koeta nyt pitää itsestäs huolta :/

    VastaaPoista
  2. Niin, jossain vaiheessa elämää tajuaa, että työ ei tekemällä lopu :D Jotkut tajuavat sen ennemmin, jotkut myöhemmin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että alkaisi laiskotella, vaan sitä, että on oppinut tuntemaan rajansa.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!