perjantai 18. joulukuuta 2015

Ihan uusi tuttavuus

Ihoöljyjä on moneen lähtöön, ja yleensä minulla onkin aina joku käytössä rauhoittamaan pintakuivaa ihoani. Tämä Mésséguen Irione-öljy on nyt ihan uusi tuttavuus. Ja hyvältä tuntuu. Oma putelini on vaan hiukan erinäköinen kuin tuolla linkin takaisella sivulla.

Valmistaja ja kehittäjä, Laboratories Mésségue kuulostaa myös uskottavalta, sillä etuliite viittaa lääketehtaaseen :)




Mikä tekee tästä öljystä mielenkiintoisen, on sen sisältö.  Siinä on mm. kiiltopernaruohoöljyä. Ko. kasvi on latinalaiselta nimeltään Sisymbrium Irio, josta öljy on saanut nimensä. Kasvia pidetään rikkaruohona ja Lontoossa sitä kutsutaan Lontoon rucolasalaatiksi, koska Lontoon suuren palon jälkeen vuonna 1666 sen kasvusto suorastaan roihahti eloon ympäri kaupunkia.

Kyseistä kasvia käytetään Lähi-Idässä yskän ja keuhkoputkien tulehduksen hoitoon, lievittämään reumatismia, parantamaan turvotusta ja puhdistamaan haavoja. Se siis sopii hyvin ihon hoitoon öljyn muodossa ja esimerkiksi antiikin Roomassa sitä käytettiinkin ihoa uudistavana öljynä.

Kiiltopernaruohoöljyn lisäksi siinä on purasruohoöljyä (Borago Officinalis, kurkuyrtti), saffloröljyä ja siihen on lisätty luonnollista E-vitamiinia, mikä ei liene pahitteeksi. Öljy on miltei tuoksuton, mikä tuoksuallergikoille tiedoksi.

(Sain muuten apteekista hyvän vinkin: Jos on couperosaiho, kannattaa suojata couperoottiset paikat jollakin paksulla cold creamilla tai tällaisella ihoöljyllä ennen saunaa. Tätä en ole ennen tehnyt.)

Markkinoijan/maahantuojan sivut sanovat tästä öljystä seuraavaa:

Maurice Mességuén vuonna 1988 kehittämä Irione-öljy on Laboratoires Mességuén kruununjalokivi herkän, kuivan ja ikääntyvän ihon hoitamiseen. Tämä ylellinen hoitoöljy sisältää kiiltopernaruohon (Sisymbrium Irio), purasruohon (Borago officinalis) ja safflorin (Carthamus tinctorius) kylmäpuristettuja siemenöljyjä, joiden GLA- ja ALA-pitoisuus on korkea.
  • pehmittää, vahvistaa ja uudistaa ihoa
  • silottaa pintaryppyjä
  • hidastaa ihon ikääntymistä
  • erinomainen kasvohierontaöljy kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle iholle
  • pehmittää talin kovettaman ihon ennen ihonpuhdistusta
  • rauhoittaa ja hoitaa atooppista ihoa
  • tehotipaksi naamion alle
  • soveltuu myös silmänympärysiholle
Kiiltopernaruoho

3 kommenttia:

  1. Mistä siis ostit tämän ja minkä hintainen tämä oli? Kuvittelisin, että Suomesta, kun osasi antaa saunavinkinkin :)
    Taikasana atopia kiinnitti huomioni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tältä saa: http://kauppa.aromawellness.fi/Irione-Nuorennusoeljy-30-m

      Poista
    2. Hei, Dzinni-bloggari & Tiltu,

      Irione-öljyä saa Bellapuoti-verkkokaupasta sekä muutamasta kauneushoitolasta eri puolilla Suomea. Ks.http://www.messegue.fi/ota-yhteytta Tosin tuo jälleenmyyntipistesivu vaatii päivittämistä. Tiltu, missä päin Suomea asut? Selvitän sinulle lähimmän jälleenmyyjän yhteystiedot.

      T. Päivi

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!