perjantai 25. joulukuuta 2015

Pantone

Meillä juhlitaan vasta joulupäivänä, joten aattona ravasin ympäri Lontoota etsimässä lanttuja. Löytyihän niitä sitten viimein ja loodat ovat uunissa.

Syötiin iltapalaksi hiukan juustoja ja hanhenmaksaa + ruiskeksejä shampanjan kera.



Leipaisin myös muutaman joulutortun, kun kerrankin muistin tuoda luumuhilloa Suomesta. Ellei sitä ole, Tiptreen Victoria Plum -hillo on mielestäni jopa parempaa (no joillekin pitää olla sitä suomalaista...)

Kävin Bootsilla ostamassa shampoota ja samalla tuli tutkittua muutkin hyllyt. Kuka tietää, mikä on Pantone


Minä en ole graafisen alan ihminen, joten en osaa selittää, mutta yllä linkki, joten asiasta voi lukea lisää itse. Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen värisävyjen standardi, joka julkaistaan ylläolevanlaisen viuhkan muodossa.

Sattui vaan Bootsilla silmiin Pantone-nimellä varustettuja meikkejä.







Häh? Tarkemmin kun ajattelin, niin eipä mikään pöllömpi idea. Jokainen sävy oli merkattu omalla koodillaan, kuten kuuluu.

Valitettavasti vaan olivat menneet hyvin kaupaksi, ja jäljellä olevat pakkaukset sisälsivät aika pliisuja värejä, joten ostamatta jäi. Mutta kiinnostaisi silti.

Mitä mieltä? Pitäisikö hankkia tuorein Pantone-viuhka, ja sitten saisi tilata värit sen perusteella?

1 kommentti:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!