tiistai 6. joulukuuta 2016

Herkuttelua


Bonbons kahvin kanssa aterian päätteeksi.

Brioche-leipää.
Tässä oli pieni bloggaustauko, olin flunssassa ja mies täällä pidennetyn viikonlopun. Piti hiukan kiirettä, kun ohjelmassa oli hiukan kotiseutumatkailua parhaimmillaan, eli Baselin joulutorit, hiukan shoppailua ja hyvää ruokaa + tänään Fondation Beyelerin taidenäyttely, jossa oli mm. suosikkini Wassily Kandinskyn varhaisen vaiheen töitä ja Franz Marcin tauluja(ja tästä lisää myöhemmin). Upeita kaikki!

Näyttelystä hiukan myöhemmin, mutta kun meillä oli anniversary tänään, mutta kun  vietettiin sitä eilen, niin tässä vähän siitä.

Aloitettiin Rochen tornista, jonne ei pääse kuka tahansa, mutta jossa on kuuluisa ravintola, jonka nimi tulee ohikulkevan Reinin mukaan: Pebbles Lounge.

Syötiin siellä leikkelelautanen (unohdin ottaa kuvia  - tosin näkymiä sieltä on ollut blogissani aiemminkin.

Siitä sitten jatkoimme ainoaan, maanantaina auki olevaan Michelin-tähtiraflaan, eli Pullman-hotellin Les Quatre Saisonsiin. Täällä ovat ravintolat usein kiinni sekä sunnuntaina, että maanantaina.

Ravintola olikin ihan kuin varattu vain meille, sillä tänään, Suomen "itsepäisyyspäivänä" on täällä katolinen "joulupukin päivä"n(ja niitä pukkeja sitten riittikin joka puolella kaupunkia..).

Mutta niin, ruoasta - muutamia kuvia ja lasku oli liki 600 euroa (ottaen huomioon, että vain minä join suunnitellut viinit). Olin kuitenkin  tarjoutunut maksamaan....




Kaksi alkuruokaa  - ylempi miehen, jossa hanhenmaksaa monissa muodoissa, kuten paistettunan(ja terriininä, mikä oli myös erinomaista) pienemmällä lautasella (oli todella ihanaa!). Minulla taas kampasimpukkacarpaccio, jossa piparjuurikastike olisi voinut olla hiukan mausteisempaa.

Amuse bouche oli luonnollisestikin ennen, mutta mainitsen sen nyt tässä.
Sitten kala, se oli molemmilla ruijanpallasta ja kalaruokahan tulee ennen liharuokaa.Monta lajia perunaa seurana!


Pääruoan jaoimme kahtia, eli mies söi vasikkaa ja minä ankkaa, joka normaalisti valmistetaan vain kahdelle hengelle, mutta koska koko ravintola oli meidän, niin....

Ihmeellisen iso vasikan ulkofile, ja se oli valmistettu höyryttämällä. Eerinomaisen hyvää ja mureata
Juustokärrystä voi vaan sanoa, että oli loistava! Särpimen seurassa oli saksanpähkinäitä, pähkinä&hedelmäleipää ja kuivattuja hedelmiä.

Tässä taas on ankkaa, rintapalat! Violetti juttu on tehty samanvärisistä Perigord-perunoista. Ihmeellistä! Sitten tämän jälkeen tuli vielä koipipalat omassa annoksessaan ja salaatin  kanssa. Jaoimme.

Jälkkärinä aprikoosia eri muodoissaan +kermajäädykettä mantelikuoressa.

Pre-dessert - oops kun muistaisin kaikki -  maistuvia pikkupaloja kuitenkin!


1 kommentti:

  1. Mitä, ei yhtään tuoreita hedelmiä juustojen kaveriksi?! :) Kyllähän juustot on ihania noinkin, mutta hedelmät tuo kosteutta, raikasta hapokkuutta ja makeuttakin suolaisten ja tahmeiden juustojen kaveriksi. Tosin mun gastronominen tuntemus voi olla muinaishistoriallista...

    Itse ateria näytti upealta ja juhlahetkeen sopivalta. Onnea vuosipäivän johdosta!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!