perjantai 28. heinäkuuta 2017

Mustapäiden nitistystä

Kuten aiemmin moneen otteeseen mainittu, minulla on vielä tässäkin iässä ihossa epäpuhtauksia ja mustapäitä, joita vastaan kokeillaan edelleen kaikkia keinoja. Parhaat konstit valitettavasti myös kuivattavat ihoa, joten tasapainoilu pintakuivan ja ajoittain epäpuhtaan ihon välillä on aikamoista.


Satuin sitten Sokoksella näkemään myynnissä tällaisen Proaktiv-pakkauksen. Tietäen hyvin, että Suomi-versiosta puuttuu se tehokkain aine, eli bentsoyyliperoksidi, mikä on Suomessa luokiteltu lääkeiaineeksi, eikä sitä siis saa apteekkien ulkopuolella myydä, ostin sen silti (olisivat kyllä voineet tietty valita apteekit myyntikanaviksi, mutta ei).


Pakkauksessa luvataan kolmen tuotteen voimin dramaattisia tuloksia viikoissa. Mainosteksti lienee peräisin alkuperäisestä tuotepakkauksesta, sillä pelkän salisyylihapon varassa tuskin ihan niin dramaattisia tuloksia saa aikaan.


Noin 35 euron pakkauksessa on kuoriva putsari, ihohuokosiin iskevä geelivoide ja kosteutusvoide, joka ei rasvoita ihoa.


Plussaa siitä, että kuorintaputsarissa on erittäin pieniä rakeita ja harvakseltaan, joten se ei raasta ihoa, vaikka sen kaksi minuuttia sillä hieroisikin. Ihohuokosvoide taas uppoaa ihoon hyvin, mutta kosteutusvoide  - se ei todellakaan kosteuta tarpeeksi, iho jää ainakin näin muutaman päivän käytön jälkeen pinnaltaan koppuraksi ja kiristeleväksi.

Tulos muutaman päivän käytön jälkeen: Täytyy sanoa, että iho hiukan "räjähti" näpyille ensin, mutta se on alkanut nyt tasoittua. Kiristelevä olo on silti, ja mietinkin, että jos ensi yöksi laittaisi koko komeuden ylle jonkin yönaamion. Proaktiv kyllä pehmentää kaikki mustapäät niin, että ne saa helposti hellästi puristamalla ulos esimerkiksi nenänpäästä, missä niitä aina on. Katsottavaksi jää, pääseekö Proaktivilla niistä kokonaan eron. Ihon alkupäivien kukkiminen kuitenkin hävisi viime yönä kuin tuhka tuuleen.

6 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut Bion-sarjan tuotteita? Niitä myyvät Suomessa kosmetologit, ja olipa niitä myös Turussa Myllyn apteekissa. Pahasta aknesta kärsivälle tyttärelleni ei ole mistään muista tuotteista ollut apua (myös mm. Proactiv kokeiltuna).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Nyt on kokeiltavana mm. Ekopharmaa ja Jean Seo'a (siis luomupuolelta). Pitääpä piipahtaa Raision Myllyn apteekissa (sitä kai tarkoitit, vai onko Turussa joku Myllyn apteekki?)

      Oma ongelmansa näissä tuotteissa on tosiaan se, etten ole ihan teini-ikäinen, ja monet näppytuotteet kuivattavat ihoa liikaa. Olen kyllä suhteellisen seikkailullinen ja kokeilen mielelläni!

      Poista
    2. Voitko neuvoa, mitkä BIONin tuotteet auttoivat? Minulla on muuten hämärä muistikuva, että olen sen merkin tuotteista tässä blogissa kirjoittanutkin...

      Poista
  2. Nyt en valitettavasti muista, mitkä tuotteet tytöllä auttoivat enkä pääse hänen tuotteitaan katsastamaankaan muutamaan viikkoon. Muistan kuitenkin, että eri akneihotyypeille (3 tyyppiä?) löytyi omat linjansa. Tytön iho on pintakuiva, joten hänellekään ei valittu sitä kuivattavinta tuotetta (tai tuotteita). Ja kyllä, Raision Myllyä tarkoitan! Myllyn apteekin ihana kosmetologi juuri auttoi meitä valitsemaan oikeat tuotteet.

    VastaaPoista
  3. Proactivin tuotteet muistan ostos-tv:stä entisiltä ajoilta. Kiva, että niitä saa nykyään ihan live-myymälöistä. Mustapääongelmaa minulla ei ole, niin tuotteetkin ovat jääneet rekisteröimättä;)

    VastaaPoista
  4. Manteliöljy on todella tehokas mustapäiden liuottaja, mutta nenän päälle laitettuna kiiltää häiritsevästi :) Niinpä käytä sitä ainoaa, joka sekä sisältää mateliöljyä että auttaa mun iholla mustapäihin siinä kuin miliumeihin ja kuiviin laikkuihinkin eli Lushin Celestialia.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!