lauantai 16. syyskuuta 2017

Loistava putsari sekaiholle

Monet ovat jättäneet shoppailun iHerbissä korkeitten postikulujen takia. Voin sanoa, ettei kannata, sillä kun poimit koriin edes yhden Shipping saver - tuotteen, postikulut voivat pudota vaikka ihan nollaan. Nähty on!

Satuin tekemään siellä muitakin hyviä kauppoja. Kuten olen maininnut, oma sekaihoni kiiltelee helposti ja pukkaapa joskus ikäviä näppyjäkin, joten ajattelin kokeilla uutta putsaria. Valinnaksi osui Clean & Clearin Advantage 3-in-1 Exfoliating Cleanser, vaikka epäilinkin sen olevan liian karhea herkälle iholleni. Eipäs ollut, vaan oli oikeinkin hyvä ostos.


Se sisältää kyllä rakeita, mutta erittäin harvakseltaan, ja nekin ovat pieniä. Lisäksi se sisältää 5% bentsoyyliperoksidia, joka on dermatologien ensisijainen lääke akneen. Ei ole näppyjä näkynyt tämän käytön aloittamisen jälkeen, vaikka en osaa sanoakaan, miten paljon bentsoyyliperoksidi puhdistustuotteessa ehtii vaikuttaa.

Lisäksi se rauhoittaa punoitteluun taipuvaista ihoani eikä kuivata. Hintakaan ei päätä huimaa, on muutaman euron luokkaa. Suosittelen!

8 kommenttia:

  1. Mitä rakeita tuotteessa mahtaa olla? Koitan välttää muovirakeita, mutta jos ovat esim. jotain siemenrouhetta niin vaikuttaisi kokeilun arvoiselta tuotteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä putkahti juuri mieleen, kun postasin jutun. INCI-listassa on bentsoyyliperoksidin lisäksi seuraavia aineita:

      Glycerin Petrolatum C12-15 Alkyl Benzoate Mineral Oil Water Sodium Cocoyl Isethionate Zinc Lactate Sodium C14-16 Olefin Sulfonate Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer Potassium Polyphosphate Polyethylene Fragrance Carbomer Titanium Dioxide Menthol.

      PAHOJA muoveja ovat: Polyethylene (PE), Polypropylene (PP), Polyethylene terephthalate (PET), Polymethyl methacrylate (PMMA) and Nylon (PA).

      Poista
    2. Listalla on polyetyleeni, mutta sen kaikki muodot eivät ole ihan yhtä pahoja luonnolle. Pistänpä kyselyn asiantuntijoille ja palaan asiaan myöhemmin. Ehkä tämä vaatii oman postauksensa.

      Poista
  2. Noniin! Tähän sitten saatiinkin oikein periamerikkalainen vastaus:

    Microbeads are tiny balls used in exfoliating face and body washes. In personal care products they act to gently scrub away dead skin in much the same way a sponge would. Recently, concerns have been raised about the environmental impact of polyethylene microbeads and Our Safety & Care Commitment means we continually evolve our policies and products to reflect not only the latest science and new regulations, but also consumer views and concerns. Our goal is to give consumers peace of mind that our products are gentle on people and gentle on the environment.

    At the Johnson & Johnson Family of Consumer Companies, we are phasing out and will eliminate the use of polyethylene microbeads in our personal care products by the end of 2017. We have stopped developing new products containing polyethylene microbeads and have been conducting environmental safety assessments of other alternatives. These assessments are part of our "informed substitution" approach, which helps ensure that the alternatives we choose are safe and environmentally sound, and that they provide consumers with a great experience. We have completed our first phase of reformulations, which represents about half of our products sold that contain microbeads, and remain on track to complete all reformulations by end of 2017.

    VastaaPoista
  3. Hiillostan heitä vielä hiukan....

    VastaaPoista
  4. Periamerikkalainen tosiaan :D

    VastaaPoista
  5. Käytin kerran tuon merkin jotain voidetta ja se oli loistava

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!