torstai 3. lokakuuta 2024

Tekevätkö naiset itse matkapakkaamisestaan ongelman?

Ystäväni piti saapua perjantai-iltana, ja minun piti noutaa hänet hänet Hauptbahnhofilta. Toisin kävi. Kuten kerroin aiemmassa postauksessa, hänen matkansa tyssäsi Kölniin, ja tilasin Überin poimimaan hänet sieltä mukaansa ja tuomaen tänne Aacheniin. Sitten oli luvassa pienet illanistujaiset juustotarjottimen ja viinin kera käyden läpi matkasuunnitelmia, mutta tyydyimme kevyeen "liemiruokintaan", koska hän saapui niin myöhään. Pahuksen Deutsche Bahn!

Osa tätä postausta oli kirjoitettu ennen ystäväni tuloa, joten editoin hiukan, koska tämä jäi postaamatta ennen reissua. Otsikko on vähän "kieli poskessa" kirjoitettu, kuten varmaan ymmärrätte...

Mitä ihonhoitoon tulee, nämä blistereissä olevat kapselitg ovat tilaa säästävä valinta mukaan. Jokaisessa on seerumia tms. viikon annokset. Rossmannilla nämä Isana-merkkiset liuskat maksoivat reilusti alle euron kappale.

Minä en yleensä pahemmin mieti, mitä pakkaan, mutta tätä reissua varten piti soitella viikolla, että mitä sinne risteilylle oikein pitää pakata mukaan. Itse ajattelin lähteä (työ)reppuni ja käsilaukun kanssa. Mitä niihin ei mahdu, sitä ei tarvita. Ajatus oli sunnuntaina ennen paatin lähtöä käppäillä hiukan Kölnissä ja käydä katsomassa ainakin tuomiokirkko ja siinä lähimaastossa olevia vanhoja roomalaisraunioita. Ne ovat onneksi kaikki Kölnin Hauptbahnhofin vieressä. Siinä ei viitsisi todellakaan raahata mitään tavara-arsenaalia mukanaan. No yhdet rauniot tulikin nähtyä, komean tuomiokirkon lisäksi (se ei tietenkään ole mikään raunio, se kirkko).

Muuten, sen elämäni ainoan kerran, kun olen matkustanut todella kevyesti, vain yksi vaihtoalusvaatekerta ja yksi vaatekerta mukanani, oli yhden yöpymisen vaatinut kokousmatka Kölniin. Sen jälkeen piti pyörähtää Suomessa ja lähteä heti seuraavana päivänä Lontooseen.

Mutta sitten tuli se Islannin tuhkapilvi, ja homma muistaakseni venyi kymmeneen päivään, ja bussireissailuun läpi Euroopan. Päädyin viimein Helsinkiin, kun piti päätyä Turkuun. Lontoon matkasta ei tullut mitään. Hotellista ei voinut Kölnissä oikein poistua, ettei olisi menettänyt huonettaan.

Mutta asiaan, siis pakkaamiseen. Onneksi luimme ohjeet, eli paatille ei saa tuoda mitään lämpeneviä laitteita, kuten suoristusrautoja tai kihartimia. Tämä piti ihan vielä varmistaa matkanjärjestäjältä, sillä asia kuulosta uskomattomalta. Veitsien tuontikiellon vielä ymmärrän, mutta tämä oli erikoisempi.

Minulla on sen verran pitkä tukka, että kiepautan sen yöksi "vieterilenkillä" ylös, kiertäen latvat lenkin ympäri, jolloin ne kihartuvat sopivasti aamuksi latvoista. Muuten raskasta hiusvärkkiä kevennän juurista tyvikohotusspraylla. Nyt sattuukin olemaan varastossa matkakoko Goldwell Stylesign Ultra Volume -suihketta, joka toimii ihan hyvin.


Ystävälläni on "ihmeharja", jolla hän saa otsiksensa kuosiinsa. Lisätään sitten tarvittaessa tätä suihketta ja kosteussuojaa. EDIT: Hän sitten unohti ottaa sen harjan mukaansa. Olisin niin mielelläni nähnyt sen, kun sitä hän niin kehui.

Vaatteet tuottivat myös päänvaivaa. Sunnuntai-illan kapteenin vastaanotolle ja päivälliselle neuvottiin laittamaan ylle "jotain smartimpaa" (yleinen pukukoodi on sporttis-elegantti, mitä se sitten tarkoittaakaan). Tässä vaiheessa sitten alkoikin polemiikki korkokengistä. Lopputulema: minä ainakin aion olla samoissa Aldon piilokorkolenkkareissa koko matkan ajan. Turhaan sinne yhtä iltaa varten mitään korkkareita raahaa, niillä kun ei eitten kävellä satamissa vanhojen kaupunkien nupukivikaduilla.

Tässä vaiheessa keskustelua sitten alettiinkin ymmärtää, että naiset itse tekevät tästä pakkaamisesta itselleen turhan ongelman 😅.

Sama ongelma päällysvaatteiden kanssa. Itse aion tulla toimeen parilla villatakilla ja otan mukaan ison kashmirhuivin, jos illalla laivan kannella tms. on viileää. EDIT: Kannella tosin tuuli, olisi ehkä saanut olla paksumpaa yllä. Matkakaveri paleli, minä tulin juuri ja juuri toimeen sillä, mitä oli.

Kosmetiikka tuottaakin hiukan päänvaivaa. Onneksi täältä saa hyvin minikokoja, ja esim. Balealla on käteviä "kapseleita". Scheibensillä on samantapaisia saatavilla myös suomalaisista kaupoista.

Näitä silmänympärys- ja huulikapseleita jo kokeilinkin. Yksi riittää koko käyttökertaan ja hyviltä tuntuvat.

Isanan käsivoidetta, Batisten kuivashampoota ja Schaebensin silmänympäryskapseleita.

Rexonan antiperspirantti (ei ollut hääppöinen, mutta sillä mennään), Balean Q10-yövoide ja Artemisin puhdistusgeeli, joka on hyvä.

Kätköistä löytyi myös Sensain tuplapuhdistussetti minikoossa.

Samoin kuin Elizabeth Ardenin uusia retinolikapseleita ja kokeilupussikka Retinol + HPR Water Creamia.

Noh, tässä nyt oli taas vain jäävuoren huippu noita minikokoja, mutta eiköhän noilla selviä. Lisäksi pakkaus misellivesipyyhkeitä, joita  voi käyttää myös esim. tahranpoistoon (ja siinä misellivesi onkin hyvä ja toimiva, kunhan ei käytä kaksifaasista tuotetta, jonka rasva tuhrustaa). Meikit otan mukaan normaalikokoisina. Ja niitäkin vain järjellinen määrä 🤣.

EDIT: Ihan liikaa oli kosmetiikkaa mukana, ainakin minulla. Laivalla oli Ritualsin tuotteet, käsisaippua, vartalovoide, shampoo ja hoitoaine.


Tuolla vartalovoiteellahan saa hätätilassa meikinkin puhdistettua. Tosin oli minulla paketti misellivesipyyhkeitäkin mukana. Mutta kuten sanoin, Netto-marketista sai Shisaran ihan hyvin toimivia pyyhkeitä 90 senttiä paketti.

Kolmella mekolla, kahdella villatakilla, yksillä kengillä ja isolla kashmirhuivilla sekä vaihtoalusvaatteilla + pieneen tilaan menevällä silkkiyöpaidalla pärjäsi hyvin. Sukkahousujakin oli matkassa, mutt apaljain kintuin kuljin kuitenkin, eli niitä ei tarvittu. 

Kaikki + läppäri mahtuivat tähän nahkaiseen Berliner Bagin reppuun ja käsilaukkuun. On muuten todella hyvä ja jopa edustavan näköinen reppu tämä. Tykkään kovin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!