maanantai 5. toukokuuta 2014

Kiireinen päivä

Tämä päivä on suurimmaksi osaksi mennyt tuon auton korjausasioiden selvittelyyn. Huomattiin, että siitä oli monotettu eturitilä rikki ja koko auto oli yltympäriinsä täynnä pieniä lommoja. Poliisi epäili, että autoa oli hakattu pulloilla tai oluttölkeillä. Onpa vähemmän viisasta touhua!

Auton korjaus kestää siis minimissään viikon, kunhan vakuutusyhtiö hyväksyy kustannusarvion. Omavastuu koko lystistä on 150 euroa, joille kyllä olisi parempaakin tekemistä kun laittaa tuollaiseen toisten ilkivallan korjaamiseen. Puhumattakaan siitä, että ainakin viikko ilman autoa... Pitäisiköhän taas häippäistä jonnekin.

Olin muuten tänään kiropraktikolla ensimmäistä kertaa eläissäni. Minulla on joskus diagnosoitu neurologin toimesta piriformispinne oikealla, eli iskisahermo kulkeen takamuksessa olevan päärynälihaksen läpi. Tämän lisäksi selkärangassani ei ole notkoa, ja se lnneranka on joskus vaurioitunut pesiksen tiimellyksessä.

Nyt olen huomannut salilla käydesäsäni, että tuo oikea jalka käyttäytyy kummallisesti ja on mielestäni virheasennossa liikkuessani. Kiropraktikko vahvisti tämän; lantioni on vinossa. Tätä uumoilin itsekin.

Tänään sitten ruotoani manipuloitiin, paineltiin ja "niksauteltiin". Tyyppi löysi heti alaselän kipupisteet ja poistuessani tuntui kuin liikkuminen olisi ollut helpompaa. Huomenna uudestaan käsittelyyn. Olen tämän käsileikkauksen jälkeen vasta tajunnut, miten paljon leikattua kättä (ja kipeää rannetta ennen leikkausta) onkaan tullut varottua. Siinä sitten kärsivät muutkin lihakset. Tämä sama juttu taitaa olla tuon oikean koiven kanssa. Mutta katsotaan, mitä kiropraktikko saa aikaan.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa, kynsilakka ja tuunausvinkki:

The Face Shopin Face it Gel Touch Nails, sävy PK102. Tuntuu kiilto pysyvän suhteellisen hyvin ja peittää yhdellä lakkauksella.





Tässä pari tuunausmallia. Itse asiassa näyttää aika hauskalta laittaa mekkoon helmaan kaistale jotakin ihan erilaista. Tuo vihreäkin mekko näyttää paljon kiinnostavammalta, ylemmästä kuvasta puhumattakaan! Ylemmän kuvan mekon kaltaisen voi rakentaa tunikasta tai puserostakin.

2 kommenttia:

  1. Ilkivallasta ei koidu vain rahallista haittaa vaan myös tuo aika, joka kuluu selvityksiin ja korjauksiin, on harmillista haaskausta. Ja kun vakuutusyhtiöt korvaavat, niin aikanaan ne kulut siirtyvät kaikkien vakuutusmaksuihin :-(

    Omasta autostani on kerran parkkipaikalla puhkottu 2 rengasta. Kaikillahan on yksi vararengas, mutta kun kaksi puhkotaan, niin auton joutuu hinauttamaan rengasliikkeeseen. Samalla kerralla oli puhkottu myös 3:n muun auton kaksi rengasta eli useampi hinausauto tuli paikalle.

    VastaaPoista
  2. Teidän miltä tuntuu maksaa toisten aiheuttamia vahinkoja.Samoja koettu ku aikoinaan oli auto ja kivansävyinen lakka

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!