torstai 8. toukokuuta 2014

Touhukas torstai



Tänään se sittenoli heti aamulla. Syöpäpoli. Kun pääsin sairaalaan, jostakin syystä tuli täydellinen katkos korvien välissä. Missäs se poli on oikein? Ööh, ihan kuin en olisi juossut siellä enemmän kuin tarpeeksi viime vuosina.

Mieli hylkii ajatustakin siellä käymisestä. 

Verikokeissa lievää anemiaa, mutta sen on kroppa jo kertonutkin metvurstinahmintakäskyillään, enkä ole koskaan edes kovin kummoisestikaan himoinnut metvurstia. Luotan oman kropan kuunteluun tässä syömisasioissa, mutta yritän ignoreerata ne hetket, jolloin tirisevän kuumat pizzat huutelevat lempipizzeriani pöydiltä. Onneksi se paikka on toisella puolella kaupunkia, eikä siitä tule kovinkaan usein mentyä ohi (no tänään kiusaus oli suuri kun ajoin siitä ohi, mutta en sortunut, vaan söin salaatin Rotarykokouksen jälkeen muiden seurassa).

Sanoin onkologille heti kättelyssä, että aion vastedes pitää taukoja lääkityksessä aina tarvittaessa. Tarvittaessa = vaativat työtilanteet, jolloin on esiinnyttävä edukseen. Hämmästyksekseni en saanutkaan odottamaani saarnaa niskaani vaan vain nyökäytyksen. No sehän on tietty oma valintani.

Kadonneista postipaketeista toinen löytyi (se lähettämäni), mutta senkin kanssa puljaamiseen tarvittiin koko aamupäivä. Kaiken kukkuraksi viime vuoden puolella korjattujen autoni ABS-jarrujen merkkivalo syttyi TAAS palamaan, joten suhasin kärryn kiukkuisena sen korjanneeseen liikkeeseen tiukaten korjauksen takuuaikaa.

Höh. Vika oli siinä, kun jarrutsydeemi oli tunnistanut kesärenkaiden pyörimisnopeuden uudenlaiseksi. Ne kun ovat hiukan eri kokoa kuin talvirinkulat. No enhän minä näistä mitään ymmärrä... Valo sammutettiin ja olin tyytyväinen kun ei nyt tällä kertaa sitten ollut sen enempiä harmeja. Maanantaina saan viedä auton heti aamusta korjattavaksi tuon ilkivalllan jäljiltä. Toista viikkoa siis ilman autoa... Vuokraan varmaan toisen auton, koska bussien käytössä olen todella tumpelo.

Illalla kävin laittamassa entisen opiskelukaverini kynnet. Ai kun oli ihana nollata itsensä ja juoruilla ihan jostakin höpöaiheista!

Ruusuisen arvonnan voittaja ei muuten ole vieläkään ilmoittautunut. Odotellaan vielä jonkin aikaa, ja ellei mitään kuulu, arvotaan paketti jollekin toiselle.


3 kommenttia:

  1. Nytpä ilmoittaudun :-) Kiitos onnettarelle voitosta!

    VastaaPoista
  2. No hyvä! Vielä kun lähetätä osoitteesi, niin palkinnon voi postittaa. S-postiosoite löytyy etusivulta.

    VastaaPoista
  3. No sulla sattuu ja tapahtuu.Siitä huolimatta hyvää viikonloppua

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!