lauantai 24. toukokuuta 2014

Margaret Thatcherin dieetti

Kuka muistaa vielä Rautarouva Thatcherin? Minä ainakin muistan hänet joka kerta, kun sekoilen Briteissä junien kanssa. Hän nimittäin yksityisti junalaitoksen, ja joka junafirmalle on omat lippunsa ja junansa, mikä ei mene minun päähäni ollenkaan. Vaikka onhan niin monissa muissakin maissa.

Jokatapauksessa Rautarouvan jäämistöstä, hänen mustan, nahkaisen kalenterinsa välistä löytyi myöhemmin kellastunut dieettiohjelma, johon oli tunnollisesti laitettu aina merkki kun ateria oli syöty. Vaikka Thatcherillä ei ollutkaan varsinaisesti paino-ongelmia, hän halusi kuitenkin olla parhaimmillaan tultuaan pääministeriksi vuonna 1979.

Margaret ja Dennis Thatcher perinteisessä kuvassa Downing Street 10 edessä  konservatiivien voitettua vaalit.

Eräs turkkilainen ystävättäreni mainosti tätä dieettiä, jolla saa kahdessa viikossa "maharöllykät" pois. Hän itse kokeili dieettiä saatuaan kutsun eräänä Suomen itsenäisyyspäivänä presidentin linnaan, ja kertoi, että tämän ruokavalion jälkeen hän mahtui iltapukuunsa enemmän kuin hyvin. Vatsamakkarat olivat kadonneet!

Tässä siis koko dieetti kokeiltavaksi niille, jotka haluavat hävittää vyötärön ympärillä olevat pelastusrenkaansa bikinikautta varten.


Margaret Thatcherin dieetti (noudata 2 viikkoa, ei sen enempää)

Aamiainen (joka päivä sama):
- greippi
- 1-2kananmunaa
- mustaa kahvia tai teetä ilman maitoa

Maanantai:
- lounas: 2 munaa ja greippi
- päivällinen: 2 munaa, salaattia, paahtoleivänviipale, greippi, mustaa kahvia

Tiistai:
- lounas: 2 munaa, tomaatteja, kahvia
- päivällinen: pihvi, tomaattia, kurkkua, lehtisalaattia, oliiveja, kahvia

Keskiviikko:
- lounas: 2 munaa, pinaattia, kahvia
- päivällinen: 2 lampaankyljystä, sellerinvarsia, kurkkua, tomaattia, teetä

Torstai:
- lounas: 2munaa, pinaattia, kahvia
- Päivällinen: 2 munaa, raejuustoa, pala paahtoleipää, kaalta

Perjantai:
- lounas: 2 munaa, pinaattia, kahvia
- päivällinen: vihersalaatti kalalla, viipale paahtoleipää, greippi

Lauantai:
- lounas: hedelmäsalaatti (saa olla mitä tahansa hedelmiä ja marjoja niin paljon kun jaksaa syödä)
- päivällinen: iso pihvi, sellerinvarsia, kurkkua, tomaattia, kahvia

Sunnuntai:
- lounas: kanaa, tomaattia, porkkanaa, kaalta, greippi , kahvia
- päivällinen: kylmää kanaa, tomaattia, greippi

Tästä lähtee vielä toinen viikko samalla listalla. HUOM! Jos aiot tätä kokeilla ja käytät jotakin lääkkeitä, varmista esim. lääkkeen tuoteselosteesta tai lääkäriltäsi lääkkeen sopivuus greipin kanssa, sillä greippi saattaa voimistaa tai heikentää lääkkeen tehoa!

Dieetti on tarkoitettu noudatettavaksi vain kaksi viikkoa. Aterioiden välillä ei saa syödä mitään, mutta runsas vedenjuonti on suositeltavaa.


2 kommenttia:

  1. Mitenhän tuo munien noin runsas syönti vaikuttaa kolesteroliin?

    VastaaPoista
  2. Vain 10%ihmisistä kantaa geeniä, joka nostaa kolesterolia, ja silloin kannattaa tietty rajoittaa kananmunan keltuaisten syöntiä. Muuten munissa itse asiassa on kolesterolia alentavia aineita. Haepa täältä blogista juttu kananmunista, niitä on paljon tutkinut eräs turkulainen professori, joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin.

    Jos joutuu karttamaan keltuaisia, saa kaupoista pelkkiä valkuaisia tetrapakkauksessa. Löytyy yleensä jostakin maitohyllystä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!