Pieni iltareissu Belgiaan + pienenpieniä ostoksia

Viime vuoden puolella käväisimme erään täällä vierailleen ystäväni kanssa illastamassa Belgian puolella Kelmis-nimisessä paikassa. Syy illasteluun oli ravintolan simpukkalista, mutta simpukat olivat loppuneet kun sinne saavuimme. 

Marian Taivaaseenastumiskirkko keskellä kylää.

Koska silloin joulukuussa päätimme lähteä Kelmisiin todella myöhään, siinä pimeydessä emme sen kummemmin tutkineet paikkakuntaa. Siksi juolahti mieleen lähteä katsomaan sitä nyt, kun illat ovat vielä suhteellisen valoisat liki kymmeneen saakka.

Kelmis (ranskaksi La Calamine) on meiltä vajaan 10 km:n päässä Belgian Valloniassa sijaitseva alle 12 000 asukkaan pikkupaikkakunta. Se on yksi yhdeksästä Belgian puolella sijaitsevasta saksankielisestä paikkakunnasta (ilmankos siellä vastailtiin saksaksi, kun yritin ranskaksi joulukuussa kysyä tietä 😄).

Nimi Kelmis on on mainittu kirjoituksissa ensimmäistä kertaa vuonna 1280. Ranskankielinen nimi viittaa alueella louhittuun sinkkiin (calamine).

Aluetta Vieille Montagnen sinkkikaivoksen ympärillä Kelmisissä kutsuttiin Neutral Moresnet -nimellä. Tämä oli Alankomaiden ja Preussin (myöhemmin Belgia ja Saksa) neutraali yhteisalue vuosina 1816-1919, ja Kelmisin hallinnollisen pormestarin nimitti kaksi näiden naapurimaiden valtuuttamaa edustajaa. 

Vaikka paikalliset yrittivät saada aluetta kehittymään täysin itsenäiseksi mikrovaltioksi, kaikki sellaiset aikeet estettiin, ja Kelmis pysyi kaksoissuvereniteetin alaisena ja puolueettomana, kunnes alue lopulta liitettiin Belgiaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Jännä historia siis tällä paikkakunnalla!

Sehän on Karnevaalipossu!

Heitin keskustassa pienen kävelylenkin ja bongasin Karnevaalipossupatsaan! Ainakin sillä on samanlainen hattu kuin Aachenin karnevaalin silmäätekevillä ja toimitsijoilla. Täälläkin siis on karnevaalihulinoita!

Sitten törmäsin varsinaiseen nähtävyyteen: Carrefour! Supermarketit kannattaa aina tutkia, mutta tämä oli hiukan pettymys, koska tavara oli suurimmaksi osaksi samaa kuin Saksan puolella rajaa, ja paljon kalliimmalla hinnalla.

Ostin jotain ruokajuttuja (pullotettu bouillabaisse-liemi oli hyvä ostos) ja hain kosmetiikkahyllyistä Carrefourin omia brändejä, mutta turhaan.

Ostin sitten Syossin juurisprayn (kun kerrankin löytyi hyvä sävy), käsisaippuapullon täyttöpakkauksen ja l'Oreal Elseven Bond Repair Pre-Shampoo -hoitiksen. Tuossa Nectar of Beautyn käsisaippuassa on arganöljyä, joten sen ei pitäisi kuivattaa käsiä kovin.

EDIT: Näköjään monissa muissa maissa tätä + muita Belgiassa Elseve-nimellä myytävää tuotetta markkinoidaan Elvital-nimellä.

Muuten Kelmis ei nyt ollut mikään niin kummallinen kylä, ja töitten jälkeen ihmiset ilmeisimmin olivat kotona askareissaan, eli hyvin hiljaista oli joka puolella. Tulipa käytyä, ettei jää se asia vaivaamaan.

Keskiviikkoa!

Niin sekin reissu sitten oli ja meni ja eilen piti palata takaisin Maastrichtin kautta, mutta jäin suustani kiinni rautatieaseman lipunmyyjämadamen kanssa ja seuraavaa junaa olisi pitänyt odottaa kauemmin kuin Aacheniin päin menevää ICE-junaa. Pääseehän tuolla Maastrichtissa käymään koska tahansa, jos haluaa. Bussit kulkevat täältä Aachenista joka 20 minuutti.

Tämä aseman täti innostui kun huomasi minun olevan Suomesta (ICE:n paikkalippua varten ojensin hänelle passini, josta sai nimen kopsattua). Siinä sitten käytiin läpi hiusteni väri, ilmasto Suomessa ja kaikenlaista muuta. Mahtoi selän takana jonottava porukka kiehua (öh...). Minusta oli kyllä ihan mukava juttuhetki. Ei kukaan kyllä tullut huomauttelemaan jonon jumituksesta.

Istuin eilen tovin Liègen Paavalin katedraalin (La Cathédrale Saint-Paul De Liège) aukiolla brasseriessa syömässä ulkona Gruyère-juustolla gratinoitua lettua, jonka täytteenä oli aimo annos pinaattia. Olisin halunnut simpukoita, kun kerran Belgiassa olin (ja kuukauden nimessä on R-kirjain - vanhanajan sanontahan kuuluu, että vain noina kuukausina voi syödä simpukoita...sitten taas toukokuusta elokuuhun niitä ei syödä - lue täältä lisää aiheesta). Juuri siinä ravintolassa ei simpukoita listalla ollut, naapuriravintola niitä kyllä mainosti, mutta se oli sitten valitettavasti kiinni juuri silloin.

Simpukat ja ranskanperunathan ovat belgialaisten kansallisruoka. Britit aina kertovat vanhaa vitsia belgialaisista: "Millä saa belgialaisen hulluksi? Laittaa hänet pyöreään ja pimeään huoneeseen ja sanoo, että nurkassa on ranskanperuna."

Talsin sitten Montagne de Bueren -portaille. Minulla ei ollut aikomustakaan kavuta kaikkia 374 porrasta ylös, mutta halusin ottaa portaista valokuvan. Valitettavasti allaoleva kuva piti lainata Wikipediasta, koska portaitten alaosassa oli muutama kiinalais-/japanilais-/mikälietaiwanilainen turistiryhmä, jotka eivät älynneet mennä syrjemmälle valokuvia ottavien turistien tieltä. 

Kuva napattu Wikipediasta. 

Vielä on suhteellisen tuoreessa muistissa kapuaminen Malesian Kuala Lumpurin lähellä oleville Batu-luolille, jonne on "vain" 272 askelmaa, kun tässä Liègen nähtävyydessä on yli sata enemmän. Huh.

Kosmetiikkaostoksillekin Liègessä olisi ollut oivallinen tilaisuus, mutta kun en oikeastaan tarvitse mitään. Suurta tahdonvoimaa vaati kuitenkin ohittaa ranskalainen kemppariketju ICI ja Kiko Milano, mutta näinpä nyt kuitenkin tein.

Deutsche Bahnin ICE oli myöhässä joten eksyin Guilleminsin asemalla olevaan Di-kosmetiikkakauppaan, ja löysin ihan jotain tarpeellistakin, eli Bourjois-merkkisiä huultenrajauskyniä. Sävy 01 Nude Wave on todella täydellinen. Ostin hyllystä kaikki kolme, ja olisin voinut ostaa enemmänkin.

Alla vielä pieni filkka asemalaiturilta Frankfurtin junaa odotellessa.

Niin! Ostin sentään jotakin "tuliaisia", eli kävin aseman Delhaizessa ja ostin ruokajuttuja. Siellä oli belgialaista patéeta ja erinomaisia gyoza-nyyttejä katkaraputäytteellä. Niitä söin juuri, kun kaapissa oli paahdetuista seesaminsiemenistä tehtyä kastikettakin.

Seuraavan reissun ajattelin tehdä Düsseldorfiin, siellä kun on japanilainen "keskittymä" liikkeineen ja ravintoloineen päärautatieaseman lähettyvillä. Tykkään japanilaisesta ruoasta.

Äkkiäkös siellä käy vaikka päiväseltään, kun ei tämä alle puolen tunnin matka Liègeenkään ICE-junalla kovin kauaa kestänyt. ICE-junan lippu tosin oli rutkasti yli tuplasti regionaaliin RE-junaan verrattuna.

Terveiset Valloniasta

Olen siis nyt Liègessä (valloniaksi Lîdje, hollanniksi Luik, saksaksi Lüttich), Ardennien kainalossa Vallonian maakunnassa - tai Belgian osavaltio tämä taitaa paremminkin olla. Kauan tätäkin reissua piti suunnitella ja sitä piti jo 4-5 otteeseen siirtääkin, syystä tai toisesta.

Liége-Guilleminsin rautatieasema, josta ei oikein kunnon kuvaa saanut, joten tämä on lainattu Wikipediasta.

En ole päässyt vielä hotellia pidemmälle, joten tässä vaiheessa ei voi oikein muuta kuin ihmetellä tätä Guilleminsin rautatieasemaa, onhan aikamoinen pytinki. Yritin ottaa kuvia, mutta se on niin valtava, ettei millään saa koko keksintöä samaan kuvaan.

Tuo ylempi kuva, jossa on busseja, on napattu hotellihuoneeni ikkunasta, ja alempi aseman edessä olevalta aukiolta. On kyllä erikoinen ja värikäs asemarakennus!

Minulla alkaa kokous kohta ja sen jälkeen lähden kaupungille, joten lisää juttua ja kuvia on tulossa!

Sen verran ehdin käydä paikallisessa Carrefourissa, että ostin kaikkien ihanien leivonnaisten lomasta itselleni "Boule de Berlin" -munkin kokousevääksi kahvin kanssa. Hiukan tuoreita marjoja sen kanssa. Illalla mahdollisesti sitten syömään jonnekin pidemmän kaavan mukaan.

Kotiseutumatkailua (ruokakuvia)

Opiskeluaikainen kurssikaverini lähti tänään, ja me tosiaankin harrastimme "ulkomaanmatkailua" hänen täällä ollessaan, toisin sanoen Aachenin vanhan kaupungin ja joulutorin lisäksi kävimme kaksi kertaa Hollannissa ja eilen olimme illastamassa Belgian puolella Kelmisissä (La Calamine). Olo on ollut hiukan uuvahtanut tänään.

Brittieksäni sanoi aina Amsterdamin-aikoina, että hollantilaisilla on vain kaksi ruokalajia, joko kinkkua juustolla tai juustoa kinkulla. 

Koloniaaliaikojen takia sanoisin, että siellä on kolmaskin, indonesialainen riisipöytä (Rijsttafel), joka ei oikeastaan ole indonesialainen, vaan hollantilaisten näkemys asiasta. 

Senpä kävimme sitten syömässä Maastrichtissa paikassa nimeltä Kapulága. Hyvää oli, 12 ruokalajia, jotka voi nähdä ylläolevalta videoklipiltä.

Jälkkäri jäi kuvaamatta, siinä oli kookoskermassa kypsytettyjä banaaneja pandanilla.

Eilen piti tosiaan mennä Belgiaan syömään simpukoita. Paikaksi valikoitui Alt Keris, mutta kuinkas ollakaan, kun sinne saakka päästiin, simpukat olivat loppuneet. Piti siis syödä ihan jotakin muuta.

Molemmat saimme kaksi Amuse Bouchea, "suun ilostuttajaa".

Minulla oli alkuruoaksi Carpacciota.

Vieraani söi valkosipulivoissa tms. paistettuja portobelloja.

Pääruokana minulla oli fasaania...

...ja vieraani söi jotakin kalaa. Vähän hassu kuvakulma, kun kurkottelin pöydän toiselta puolelta.

Pääruoan kanssa tuotiin molemmille oma padallinen Gratin Dauphinoisea (tai Dauphinoista, kuinka se nyt taipuukaan).

Jälkiruoaksi tyydyin juustotarjottimeen...

...ja ystäväni ahmi vielä Poires Belle Hélène -annoksen.

Kyllähän tuolla taas eli, eikä ihan kaikki mahaan mahtunutkaan. Syönnin jälkeen köröttelimme tyytyväisenä bussilla kotiin Saksaan.

Pitää mennä vielä joku päivä sinne syömään ne simpukat, joista nyt jäimme paitsi.

Eutanasiasta vielä

TV:stä tuli tänään hyvä dokumentti sveitsiläisestä Dignitas-klinikasta, joka avustaa armokuolemassa, koska Sveitsissä on laissa porsaanreikä, jonka mukaan se ei ole rikos (toisen alan klinikan nimi on osuvasti Exit). Periaatteessa kuka tahansa voi avustaa armokuolemassa, kunhan teko on pyyteetön, eli avustaja ei hyödy tai tavoittele mitään hyötyä itselleen.

Sveitsin lisäksi vain Belgia, Luxemburg ja Hollanti sallivat armokuoleman. Jokin aika tuli toinen, hollantilainen dokumentti aiheesta. Siinä, kuten tämänpäiväisessäkin dokumentissa kuvattiin prosessia hyvinkin järkevästi.

Näissä kaikissa maissa on lääkärin seuranta ennen valittua kuolinpäivää. Sveitsissä seuranta-ajan kanssa ollaan joustavia varsinkin niissä tilanteissa, joissa potilas alkaa olla huonossa kunnossa. Muissa maissa seuranta-aika on yleensä 1/2 vuotta, jossa ajassa varmistetaan se, että potilas on todellakin sairas ja kärsii tilanteestaan siinä määrässä, että on katsonut armokuoleman paremmaksi vaihtoehdoksi.

Minä en sitten mitenkään ymmärrä, miksi muissa maissa suhtaudutaan eutanasiaan niin nihkeästi. Sitä tuntuvat vastustavan äänekkäimmin ne, joilla ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta siitä, mitä tuntuu elää kuolemaa odottaen, epämukavasti ja kärsien jatkuvista kivuista.

Tämänpäiväisessä dokumentissa kerrottiin erään ranskalaispariskunnan nuoren pojan tarina. Pojalla oli liikuntavamma, joka paheni ja paheni ja hän oli pyytänyt vanhempiaan järjestämään hänelle armokuoleman siinä vaiheessa kun liikkuminen ei enää olisi sujunut. Vanhemmat kieltäytyivät. Poika tappoi itse itsensä lääkkeillä ja alkoholilla, ja oli kärsinyt kuollessaan (tukehtunut omaan oksennukseensa). Tähänkö asti pitää mennä? Eikö olisi ollut kuitenkin parempi tehdä se kivuttomasti ja läheisten läsnäollessa ja siunauksella, niin surullista kuin se omaisille olisikin?

Minusta tarina oli aika karmaiseva.

Nykyään on kuitenkin mahdollisuus hoitotahdon ilmaisuun kirjallisesti jo henkilön eläessä, ja se on sentään inhimillinen askel parempaan. Luin Dignitas-klinikan sivuja ja löysin sieltä todella hyvän mallin. Jokainen voi lukea tuon läpi ja miettiä, mitä itse haluaisi oman elämänsä ollessa päättymässä.

Kuten joku dokkarissa totesi: "Ei abortin laillistaminenkaan synnyttänyt (ehkäisymenetelmien poisjättöä ja) ryntäystä tekemään aborttia, joten tuskin eutanasian laillistaminenkaan aiheuttaa mitään suurempia ryntäyksiä kuolemaan."