maanantai 20. elokuuta 2012

Punainen


Tänään olen nähnyt punaista, koska nettitikku on käyttäytynyt varsin merkillisesti. Ei ole oikein tullut työtöistä mitään.

Punainen on mielenkiintoinen väri; se joko tekee ahdistuneeksi tai holtittomaksi. Se on myös ikonografiassa maallisin väri. Elämän ja veren väri.

Kirkas punainen ahdistaa. Siksi sillä maalataan suuria pintoja paikoissa, jossa ei toivota ihmisten viipyvän kauaa.

Ravintoloissa nähdään paljon tummanpunaista. Tutkimusten mukaan se saa asiakkaat rennoiksi ja tuhlaamaan enemmän rahaa. Tumma punainen on myös eroottinen intohimon väri.

Eikö tässä olekin hitunen mystillistä erotiikkaa?

Punainen voi myös olla uhkaava väri. Vai mitä voi allaolevien kuvien välittämästä tunnelmasta päätellä?


Ahdistavanpunaisia vuoria siellä jossain. Kuuma autiomaa, auringonpaahde, jano...

Kaunis, mutta jollain tavalla "vaarallisen näköinen". Vai lieneekö se "vaara" siinä, että vanhan kansan mukaan: "Aamurusko, päivä p****a (siis sadetta luvassa).

Punainen on ollut aina huomiota herättävä väri, ja yksi lempiväreistäni. Puhtaanpunaisena kuin unikko. Tai paloauto.

Haluaisin unikkopellon  - tosin unikoitten laajamittainen kasvattelu voitaisiin ymmärtää väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!