tiistai 11. syyskuuta 2012

Nyt palaa päre

Tein osan viimeyöstä hommia ja loput nukuin todella huonosti, toisinsanoen, en ollenkaan. Aamulla vyöhyketerapiaan, ja sitten asioitten hoitoa siellä sun täällä. Palattuani ajattelin hiukan virkistää itseäni hampaitten valkaisulla ja omatekoisella jalkahoidolla.

Koissu lähti toisen palvelijansa kanssa toiseen residenssiinsä ja ajattelin pikkuhiljaa ruveta taas orientoitumaan työn touhuun parin turmiollisen suklaalevyn, kahvisaavillisen ja parin keksipaketillisen jälkeen (hyi, mitä porsastelua!). Mutta tapahtuipa ennen sitä...

Tällaisena vikkeläliikkeisenä ihmisenä harvoin lotraan suihkussa kauaa, mutta tänään ajattelin kuurata päänahkani oikein kunnolla, joten pesutouhuissa meni enemmän aikaa. Eipä siinä mitään, mutta kun vedin suihkuseinän sivuun ja astuin sieltä pois...

SIELLÄ KERPELEEN KYLPPÄRISSÄ OLI VEDENPAISUMUS !!!!

Vettä taisi päästä hiukan keittiönkin puolelle (kylppäristä pääsee toisesta päästä keittiöön ja toisesta ovesta eteiseen). Pelastin tavaroita turvaan eteisen lattialle ja nyt lauhduttelen tässä koneella hetken aikaa ennenkuin menen siivoamaan loput. Kylppärin paksu puuvillamattokin oli tietty ihan litimärkä, ja sitä vettä oli PALJON!

Pitänee ilahduttaa uutta isännöitsijää huomenna uutisella. Jos joku nyt ihmettelee, miksi näin ei ole aiemmin käynyt, niin voin kertoa, että yleensa pesen tukkani erikseen kerran viikossa ja suihkussa toimitan ilman tukan pesua asiani aika nopsaan.

Nyt siis mars siivoilemaan, siinä riittääkin hommaa taas täksi yöksi, h....tti.

Räjähdän kohta kilon paloiksi, arrrgghhhh!!!
Päivitys ke 12.9. klo 00:27. Joo, lainehtihan siellä keittiössäkin. Jos nyt jotakin positiivista, niin tulipahan pestyä lattioita. Huomiselle jää vielä jotakin kuivateltavaa, mutta nyt laitan pannullisen kamomillateetä ja menen kohtai koisimaan. Tai ainakin yrittämään sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!