sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vesivahinko ja mitä siitä seurasi

Jos joskus olen ollut niin kiukuissani, että verisuonen katkeaminen päästä on ollut lähellä, niin tänään.

Tapahtuipa pari päivää sitten, että sain taloyhtiön isännöitsijältä seuraavanlaisen meilin, joka oli osoitettu myös yhtiön hallituksen jäsenille tiedoksi:

"Sinulle on  lähetetty yhtiön korvausvaatimus koskien vesivahinkoa
omistamassasi huoneistossa.
Et ole millään tavalla reagoinut vaatimukseen.
Yhtiön isännöitsijä vaihtuu 31.8.2012 ja hallituksen ja uuden isännöitsijän
toimesta saatava ollaan laittamassa pikaisesti ulosottoon.     

Ystävällisin terveisin
XXXXX"

Aivan, olin saanut kirjatun kirjeen edellisellä viikolla ja hiukan ihmetellyt tuota ulosottoasiaa ja pian lankeavaa eräpäivää, mutta mitään sen kummemmin ajattelematta vilkaisin paperit läpi ja kiikutin ne omaan vakuutusyhtiööni, jolle minä olen maksanut laajennetusta kotivakuutuksesta kymmeniä vuosia.

Ja nyt sitten tulee tämä isännöitsijän meili, johon vastasin:

"Vaatimus on vakuutusyhtiölle (Pohjola), voit tiedustella sieltä tilannetta. 

T. Amy

Lähetetty iPhonesta"

Pääsin kotiin ja jäin vieläkin ihmettelemään tuota saamaani meiliä. Soitin vakuutusyhtiööni ja kerroin saamastani ukaasista ja pyysin laittamaan asiaan vauhtia. Käsittelystä vastaava virkailija ei ollut paikalla, mutta nainen, jonka kanssa asioin, lupasi välittää viestin.

Jäin miettimään, että olikohan vastausviestini (jonka siis laitoin puhelimesta, koska en nähnyt cc'nä olevia henkilöitä) mennyt kaikille vastaanottajille, joten lähetin kotoa käsin päivityksen tilanteeseen:

"Hei,

Mahtoiko vastaukseni tulla kaikille?

Tässä uusiksi: Vein maksulapun vakuutusyhtiööni, eli Pohjolaan, kiistelköön vakuutusyhtiöt keskenään. Minä en ole kylppäriremonttia suunnitellut, joten en siitä maksa.

Huomautuksia Polygonin raporttiin vesivahingosta:

"Suihkunurkan laatoitus oli irti tasoitteesta ja kosteutta päässyt rakenteisiin". 
- Mitään ei ole irronnut, enkä ole huomannut mitään Käsittääkseni taloyhtiö vastaa vesieristyksistä, ja tottakai asunnon omistaja ilmoittaa, jos laatat alkavat irtoilla seinistä. Minä en myöskään sairasta pakko-oireista häiriötä ja tarkista saumauksia säännöllisesti. Tekeekö kenties joku teistä niin ja syynää saumaukset suurennuslasin kanssa?

"Suihkusekoittaja oli vuotava ja kosteutta päässyt rakenteisiin." 
- Suihkusekoittaja EI ole vuotanut, ja sitäpaitsi sehän vaihdettiin putkiremontin yhteydessä muutama vuosi sitten!!! Sen edeltäjäkään ei ollut vuotava. Jos oletus lähtee tummassa laattalattiassa olleista kalkkikertymistä, niin ne ovat varmaan olleet siinä jo ennen kuin olen tämän asunnon ostanut. Eivät ole minua haitanneet, joten en ole ryhtynyt niitä irti liottelemaan millään kemikaaleilla sen kummemmin.

"WC-istuimen ympärillä oli kosteutta laajalla alueella johtuen lattiakosteuden ruostuttamasta lämpöjohdosta." 
- Edelleen, en ole huomannut asiaa, enkä sitäpaitsi ole vastuussa lattian sisäisten putkien ruostuttamista lämpöjohdoista. Harvemmin myöskään tulee kontittua WC:n lattialla tunnustelemassa lattiaa kun siivouksenkin voi tehdä lattiamelan ja rätin kanssa.

Nämä kommentit menivät myös vakuutusyhtiölleni.

Eli odotan, että vakuutusyhtiöni selvittää asian taloyhtiön vakuutusyhtiön kanssa.

Yst. terv. Amy"

Tähän reagoi hallituksen varajäsenenä oleva vanhempi naispuolinen naapurini:


"Amy XXXXX on näköjään kannettava ulos!!
XXX"
Tässä vaiheessa aloin pitää keskustelua jo aikamoisen kummallisena. Olen hyvissä väleissä naapurini kanssa. Mukava ja fiksu ihminen, mutta tarkka rahoistaan ja "mummumaisuus" (hän täyttää 70, vaikkei sitä ulkoapäin huomaisi todellakaan) paistaa läpi aina kun tulee rahaa koskevista asioista puhetta, mm. luottokorttinumeron antaminen nettikauppaan herättää suunnatonta kauhistusta.

Vastasin:

"Niin, ei se noin vaan käy. Olen maksanut sinne kalusteet ja seinään boordin , muuten laatat ovat olleet ihan halvinta valkoista ja harmaata.
Sitäpaitsi keittiöni on pilattu kun vesiputki on sieltä vedetty niin tökerösti, se pitää korjata.

T. Amy"
Keittiön korjauksesta oli todellakin jo sovittu, vaikkei toistaiseksi mitään siinä suhteessa ole tapahtunutkaan.

Naapurilta tuli vastaus:

"Koko juttu on valitettava,mutta etkai sinä ole kuvitellut että vakuutus maksaisi enemmän kuin mitä se on maksanut.Minusta olisit tyytyväinen että sait niin paljon vakuutukselta!
Minun muistissa on vielä kuinka kaikki(?) alkoi jo viime kesänä eräällä SMS viestillä  jossa puhuttiin kylpyhuoneen tulvasta.....
Ystävällisin terveisin
XXX"

Tässä vaiheessa aloin kimpaantua. Tuo viime kesäinen juttu oli se, kun kylppärissäni meni wc-istuimen vesiputki poikki, ja selvisi, että putkiremontin yhteydessä oli "Arabian pönttöön pantu Kustun (Gustafsbergin) osia". Näin siis siteeratakseni putkimiestä. Onneksi olin kotona ja asia tuli hoidettua heti ja vedet siivottua.

Minun päivitykseni asiaan:

"Soitin tänään vakuutusyhtiööni Pohjolaan ja pyysin kiirehtimään asian hoitoa. Asiaa hoitava N.N ei ollut tavoitettavissa, joten en puhunut hänen kanssaan suoraan, mutta puhelimeen vastannut virkailija lupasi viedä viestin hänelle.

En ehkä huomannut tarpeeksi selkeästi ilmaista noita mielestäni virheellisiä asioita Polygonin raportissa (niille, jotka eivät asiaa tiedä, olin TYKSissä uusiutuneen syöpäni takia kun remontti aloitettiin  - siinä tilanteessa ei ihan ensimmäisenä ole mielessä vesivahinkoraportti vaan se, missä tulen asumaan leikkausten jälkeen).

T. Amy
PS: XXX:lle: Niin ja tuo mainitsemasi kylpyhuoneen tulva oli putkiremontin aikana asennetusta wc-istuimen letkusta, joka (+ muutama muu osa pöntössä) oli ihan vääriä osia, siksi kai se letkukin yhtäkkiä katkesi."

(****kasvavaa kiukkua*****)

Privaattiviesti naapurille:

"Hei vielä,

Minua harmittaa, että sanoit noin loukkaavasti. Jos hallituksen porukka nyt kuvittelee takiasi, että se wc-pöntön putken irtoaminen oli koko jutun alku, niin korjaathan ystävällisesti sen luulon, koska se vika todettiin (eli putkiremonttiporukka oli laittanut pönttöön ihan vääränmalliset osat), ja sillehän minä en ole voinut mitään, koska en ole putkimies, joka asiaa tuntisi. Tulva myös siivottiin samantien, eli siiitä ei ole alkanut mitään vuotovahinkoja.

Mitä tulee noihin Polygonin väitteisiin, ne jo korjasin tuossa koko porukalle. Toisinsanoen väitteet, jonka mukaan olen laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuuden joistain asioista, ovat täyttä puppua. Putkiremontin alkaessa täällä on käynyt paljonkin porukkaa, jotka voivat todistaa, ettei se silloinenkaan suihkusekoitin ole vuotanut. Sitäpaitsi kuka sellaista tihkuvaa hanaa edes katselisi, pitäähän se jo ääntäkin sen verran.

T. Amy"

Vastaus:

"Anteeksi jos loukkasin,mutta kyllä kaikki asiat ovat hallituksen tiedossa!Minä pelkään että asiat ovat menneet siihen pisteeseen ettei selityksillä enää auteta asiaa!Yritin kerran soittaa ja varoittaa sinuamuttet vastannut.
XXX."

Minä (ymmälläni):

"Siis mihin pisteeseen "asiat" ovat menneet?"

Naapuri:

"Etkö ole jo saanut monta maksu-kehoitusta ja viimeinen minun käsittääkseni oli Ulosotto-uhka,maili jonka sinäkin sait. 30.8."

Tässä vaiheessa kaivoin puhelimen esiin ja soitin naapurille, joka oli sitä mieltä, että "eivät tässä nyt mitkään selitykset enää auta", ja "etkö sinä nyt saisi lainaa jostain tai sitten yksi vaihtoehto on että taloyhtiö ottaa asuntosi haltuunsa ja asut muualla siihen saakka kun vuokratuloista on saatu kerättyä velka pois".

Siis menevätkö ihmiset vanhuuttaan noin höperöiksi? Jos minä olen saanut tiedon asiasta vasta edellisviikolla, niin eikö minulla ole oikeus saada aikaa järjestää asia oman vakuutusyhtiöni kanssa? Tämä naapurin rouva oli huolissaan siitä, miten paljon viivyttelyni maksaa korkoa taloyhtiölle, koska asuntoni remontti loppui jo alkuvuodesta.

Olin kyllä suorastaan räjähtää. Joku järki tässäkin pitää olla. Isännöitsijä kuulemma oli sanonut lähettäneensä minulle useankin maksukehoituksen, mutta vaikka tänään vielä pengastin kaikki paperini läpi, ei sellaista ole tullut.

Laitoin seuraavanlaisen meilin koko porukalle ja vielä sen tiedoksi uudellekin isännöitsijälle (kuun vaihteessa siis nyt vaihtui toinen putiikki hoitamaan isännöintiä):

"Nyt olin niin ihmeissäni tästä koko jutusta, että soitin XXX XXXX:lle  ja kysyin, mikä hässäkkä tässä on. Olen juuri edellisviikolla saanut tämän maksuvaatimuksen ja vienyt sen heti omaan vakuutusyhtiööni allamainittujen kommenttien kanssa.

Minun mielestäni on myös outoa, että tämä lasku lähetettiin noin lyhyellä varoitusajalla ja ulosottouhkauksen kera. XXX:n mukaan entinen isännöitsijä on lähettänyt laskun aikaisemmin (kuulemma jopa useaan otteeseen), mutta minä näin tämän paperin nyt ensimmäistä kertaa (tokipa olisin sen heti vienyt omaan vakuutusyhtiööni jos olisin sen aikaisemmin saanut, en kai minä ihan hölmö ole ja turhaa kallista kotivakuutustani maksa vuodesta toiseen!!!!).

Joten olen nyt hoputtanut vakuutusyhtiötäni selvittämään asia niin pian kuin mahdollista. 

Keittiötäni ei myöskään ole vielä korjattu, joten toivon uuden isännöitsijän hoitelevan hommansa paremmin kuin entisen, viitaten siis myös tähän ylläolevaan asiaan. 

Yt. Amy"

Katsotaan, mitä tästä nyt sitten ensi viikolla seuraa. Vakuutusyhtiöni saa selvitellä tosiaankin maksuvelvollisuudet taloyhtiön vakuutusyhtiön kanssa suoraan, tai sitten mennään pidemmän kaavan kautta, vakuutuksessani kun on ihan kattava oikeusturvavakuutus.

Merkillinen juttu tämä kyllä on kaikenkaikkiaan. Minulle kun ei tule mitään mainospostia tms. niin kirjeet ja laskut eivät pääse minnekään katoilemaankaan.

Tämä Kari Suomalaisen pilapiirros sopineen hyvin tähän loppuun ja ehkä minäkin nyt täällä tuuleteltuani saan unen päästä kiinni.

Edit: Nyt on sunnuntai, ja olen käynyt viime yönä kaikki paperini läpi, eikä isännöitsijältä (kuten ei hallituksenkaan taholta) ole tullut mitään laskuun viittavaa postia tai paperia.

7 kommenttia:

  1. Uskomaton tarina! Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Niin, ja naapuri sitten vielä korosti, että "kyllä ne perintäkirjeiden kopiot siellä isännöitsijän kansioissa ovat."

    Just joo, jos ne ovat kansiossa, niin en minä niitä kansioita käy aika-ajoin tsekkaamassa, varsinkaan nykyisin, kun en ole taloyhtiön tilintarkastuksiakaan tehnyt yli kymmeneen vuoteen!

    Katsotaan, vastaako joku hallituksen jäsen (muu kuin naapuri) huomenna meiliin.

    Taikka soittaako vakuutusyhtiöni edustaja, jätin soittopyynnön asian käsittelijälle perjantaiaamuna.

    VastaaPoista
  3. Päivitys tilanteeseen: Pohjola ei maksa mitään minun kotivakuutuksestani, koska Lähivakuutuksen päätöksessä puhutaan lämpöputkien vuodosta, ja se kuuluu taloyhtiön vastuulle. Näin minunkin mielestäni.

    Isännöitsijä on nyt yrittänyt laittaa taloyhtiön omavastuuta minun niskoilleni. Mielenkiintoista nähdä, mikä sota tästä syttyy nyt sitten...

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti teille löytyi uusi isännöitsijä. Ikävää, että jouduit tämmöiseen tilanteeseen. Paljon voikin tapahtua vesivahingon seurauksena. Näissä on tärkeää, että isännöinti toimii hyvin. https://tammentalot.fi/isannointitoimisto-lahti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännöitsijä vaihtui lennosta, ja kun kerrtoin tästä asiasta, hän naureskeli, että "XXX tekee aina noin, tyypillistä...".

      Koko rähinä loppui siihen ja taloyhtiö maksoi mukisematta laskun. Omalle kontolleni jäivät IKEAsta ostetut, naapurini mielestä niin (liian) hienot jalopuukalusteet (n. 300 euroa) ja boordi, jollainen siellä oli ennenkin ollut, joten olisin voinut sen ostaa taloyhtiön laskuun. Nyt en sen hintaa muista, mutta ei sekään ollut mitenkään kullasta tehty.

      Poista
    2. Niin, ja naapuri mökötti pari seuraavaa vuotta, eikä edes suostunut tervehtimään, kun jossain kohdattiin. Nykyään taas soittelee milloin mistäkin joutavanpäiväisestä, vaikka en ole asunnossa asunut vuosikausiin ja se on tyhjillään.

      Poista
    3. Isännöitsijä vaihtui lennosta, ja kun kerrtoin tästä asiasta, hän naureskeli, että "XXX tekee aina noin, tyypillistä...".

      Tarkennus, siis tämä oli keskustelusta uuden isännöitsijän kanssa!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!