lauantai 23. maaliskuuta 2013

Basilikaa - monestakin syystä!

Basilika on yksi niistä yksivuotisista, ruohomaisista yrteistä, joita joskus kasvaa minunkin ikkunalaudallani. Kaupasta ostetun ruukkuyrtin naatti on joinakin kesinä versonut jopa peittämään koko ison keittiönikkunan ja sitä on saanut saksia joka päivä tehosekoittimeen pestoksi ja muutenkin ruoanlaittoon. Ruokaan se kannattaa lisätä juuri ennen tarjoilua, etteivät basilikan terveelliset eteeriset öljyt ehdi haihtua.


Pesto säilyy hyvin pakkasessa ja siihen tarvitaan vain tuoreita basilikanlehtiä, hyvää oliiviöljyä, parmesaaniraastetta, valkosipulia ja pinjansiemeniä. Pinjansiementen sijaan voi joskus kokeilla vaikka pistaaseja tai cashewpähkinöitä, niistäkin tulee ihan hyvää. Basilika sopii myös hyvin yhteen monien hedelmien, kuten mansikoiden, luumujen ja vadelmien kanssa.

Basilikalla on paljon terveysvaikutuksia. Kuitenkin se sisältää myös estragol-nimistä ainetta, joka on tiettävästi karsinogeeninen, joten raskaana olevien ja imettävien naisten ei suositella käyttävän suuria määriä basilikaa.

Perinteisesti basilikaa on käytetty edistämään rupansulatusta ja helpottamaan ruoansulatuskanavan häiriöitä. Sitä voi käyttää sellaisenaan tai hauduttaa teeksi. Basilika on myös antiseptinen ja vaikuttaa kouristuksia laukaisevasti, joten sillä on myös hoidettu ripulia. Joissain tutkimuksissa on myös todettu basilikan sisältämän ursolihapon estävän tulehdusta aiheuttavaa COX-2 -entsyymiä. Samalla mekaniikalla toimivia tulehduskipulääkkeitä on nykyään myös markkinoilla.

Ayurvedassa basilika (=tulsi) on tärkeä yrtti. Sitä käytetään mm. stressin lievittämiseen. Sen onkin todettu vähentävän kortisolin eritystä (kortisoli on ns. stressihormoni). Basilika myös normalisoi veren sokeripitoisuutta (lisää insuliiniherkkyyttä), joten näiden molempien ominaisuuksien kautta basilikan käyttö saattaa auttaa keskivartalolihavuuteen.

Basilika tunnetaan myös yrttinä, joka terävöittää aivotoimintaa. Itämailla basilikan siemeniä loitetaan mehussa ja siemenistä muodostuu geelimäistä hyytelöä, jota syödään.

Kasvimaalla basilika torjuu tuholaisia ja ovenpieliin istutettuna se estää kärpäsien tulon sisälle asuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!