sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vihreää kevättä ja Kleancolorin kynsilakoista

Ostin taannoin Kleancolorin kynsilakan nimeltä Aurora (numero 29), josta oli jo aiemmissa postauksissani. Lakka on kaunis toisen värin päällä tai itsekseen erimallisine paljetteineen.

Tämä lakka saattaa näyttää ihan pikkutyttöjen hilelakalta pullossa, mutta kynsissä se on suhteellisen hillityn näköinen.

Tämä lakka pysyi kynsissä todella hyvin, mikä sai minut kiinnostumaan ko. merkistä, millä on muutakin kosmetiikkaa. Löysin netistä myyjänkin, jolla oli esimerkiksi tällainen ihana luomivärikitti valikoimissaan. Postikulutkaan eivät ole ihan pöyristyttäviä.


Kleancolor Big Night Out; 100 ylellisen näköistä luomiväriä nätissä pakkauksessa. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Tässä vaiheessa (tai missään vaiheessa) minulla ei tuollaisella luomivärimäärälle ole käyttöä, mutta kivan näköinen pakkaus se kyllä on. Väreineen.

Niinpä tilasin nyt vain pakkauksen vihertävänsävyisiä minilakkoja, joten näiden lakkojen tutkiminen pääsee paremmin alkamaan. Ihmettelen, ettei tätä merkkiä tunneta pahemmin Euroopassa, varsinkin jos se on niinkin hyvän laatuista kun nyt tuon yhden kynsilakan perusteella voisi olettaa.

Minipullojen setti vihreitä värejä.

Olen myös aiemmin postaillut täällä noista punjabi-puvuista, eli salwar kameez -asuista, joita esim. Intiassa näkee naisten päällä. Siis niitä tunika-housupukuja, joihin kuuluu pitkä huivi. Omistan niitä kaksi, ja nyt jäi eBaysta hiukan yli kymmenellä eurolla käteen yksi puuvillainen ja erittäin kaunis sellainen, oikein odotan, milloin posti sen tuo. Eikös olekin kaunis kesäasu?

Päivän ostos, jonka värit sopivat noihin ylempänä kuvattuihin kynsilakkoihin. Koko lysti maksoi postareineen n. 18 USD.

Minun asuuni tulee suorat housut ja suorat, 3/4-hihat. Puuvilla vaan on hiukan rypistyvää, joten sikäli asu olisi saanut olla viskoosisekoitetta, mutta hyvä näinkin.

Btw, vastailkaapa muuten tuohon blogin oikeassa yläkulmassa olevaan kyselyyn, se auttaa minua kehittämään juttujani lukijoita kiinnostavaan suuntaan! Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!